Muusikko Marilyn Manson, oikealta nimeltään Brian Warner, on kokenut takaiskun laulajan ja ex-avustajansa välisessä oikeusjutussa. Asiasta raportoi Rolling Stone.
Mansonin entinen avustaja Ashley Walters nosti laulajaa vastaan syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä jo vuonna 2021, mutta syyte hylättiin, koska tuomari katsoi, ettei näyttöä ollut riittävästi ja syyte nostettiin liian myöhään. Syytteessä väitetyt tapahtumat ajoittuivat vuoteen 2010.
Kalifornian valitustuomioistuin kuitenkin kumosi hylkäyspäätöksen 2023 ja asia laitettiin jälleen vireille. Tuomari hylkäsi syytteet toistamiseen joulukuussa 2025, mutta Waltersin edustajat saivat tapauksen nyt kolmannen kerran käsiteltäväksi Kaliforniassa 1. tammikuuta voimaan astuneen AB250-säädöksen nojalla. AB250 antaa lain määritelmien mukaan vanhentuneiden seksuaalirikosten uhreille kahden vuoden aikaikkunan nostaa syytteitä myös vanhoista tapauksista.
Perjantaina 5.6. pidetyssä tuomioistuimen kuulemisessa Mansonin edustaja yritti saada syytteitä hylätyksi sillä perusteella, ettei AB250 koske syytteessä kerrottuja tapahtumia eikä Waltersilla ole antaa niille pitäviä todisteita. Tuomari Steve Cochran, joka hylkäsi syytteet joulukuussa 2025, kuitenkin linjasi, että vielä on liian aikaista hylätä syyte taas ja molemmille osapuolille on annettava aikaa todisteiden keräämiseen puolesta ja vastaan.
”Olemme totta kai tyytyväisiä päätökseen ja jatkamme taistelua asiakkaamme puolesta. Hän on tässä se rohkea”, Waltersin edustaja kommentoi Rolling Stonelle.
Takaiskusta huolimatta Mansonin edustaja on varma, ettei asia etene varsinaiseen oikeudenkäyntiin asti.
”Tämä oli ihan odotettavissa. Se on selvä viesti siitä, että asiassa tehdään summaarinen tuomio. Mutta vielä oli vain liian aikaista”, kommentoi Mansonin asianajaja Howard King.
Tapauksen käsittely jatkuu elokuussa.
Mansonia vastaan on nostettu useita syytteitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä sen jälkeen, kun muusikon entinen kumppani Evan Rachel Wood vuonna 2021 esitti julkisesti väitteitä siitä, että olisi tullut Mansonin pahoinpitelemäksi ja raiskaamaksi hänet parin seurusteluaikoina (2006-2010). Useimmat Mansonia vastaan nostetut syytteet on kuitenkin hylätty.