”Tavoitteenamme on säveltää vastineet Bohemian Rhapsodylle ja Stairway to Heavenille” – haastattelussa Avenged Sevenfold

Avenged Sevenfoldilta ilmestyi viime lokakuussa uusi levy, The Stage, jonka julkaisuun liittyi laajamittainen salailuoperaatio. Yhtye haluaa tarjota faneilleen vaikuttavia elämyksiä, ja uutukaisen teemoissa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.

Zachary James Baker on Avenged Sevenfoldin perustajajäsen ja tunnetaan paremmin nimellä Zacky Vengeance. Hän kokosi yhtyeen Huntington Beachin merenrantakaupungissa yhdessä laulaja Matthew ”M. Shadows” Sandersin ja rumpali James ”The Rev” Sullivanin sekä nopeasti kuvioista kadonneen basistin Matt Wendtin kanssa vuonna 1999.

Allekirjoittanut on saanut Zackystä kuvan hieman syrjäänvetäytyvänä persoonana, mutta mielikuvat karisevat jo puhelinhaastattelun alussa. Mies on ystävällinen ja vastauksissaan monisanainen, eikä haastattelun sujumisen esteenä ole muuta kuin Saksan ja Suomen välinen heikko puhelinyhteys. Avenged Sevenfold ei tällä kertaa saapunut Suomeen markkinoimaan uutta The Stage -levyään, mutta Inferno sai pienellä säätämisellä yhteyden promokiertueen yhteen pysähdyspaikkaan, Berliiniin.

The Stage on bändin seitsemäs studioalbumi. Samalla kyseessä on jo kolmas perättäinen levy, jolla soittaa eri rumpali kuin edellisellä julkaisulla. The Rev kuoli traagisesti joulukuussa 2009, ja seuraavalla Nightmare-levyllä (2010) häntä paikkasi hevin monitoimimies Mike Portnoy. Värikkäiden vaiheiden jälkeen kävi selväksi, ettei Portnoy kuitenkaan jatka yhtyeen vakituisena jäsenenä.

Edellisellä Hail to the King -levyllä (2013) rumpuja soitti nuori Arin Ilejay, jonka tehtävänä oli paukuttaa aiempaa yksinkertaisempia komppeja. Heinäkuussa 2015 Avenged Sevenfold kuitenkin tiedotti, että Ilejaynkin taival bändissä on ohi. Syynä olivat näissä yhteyksissä usein mainitut musiikilliset erimielisyydet.

– Arin on hyvä tyyppi ja uskomaton rumpali. Olimme kuitenkin uramme alussa hemmoteltuja sen suhteen, että meillä oli rumpalina Rev. Paitsi että oli loistava soittaja hän myös kehitti aivan oman tyylinsä. Hän otti vaikutteita Kalifornian punkista ja thrashistä ja sekoitti sitä perinteisempään metalliin ja progeen. Hänen suosikkejaan olivat esimerkiksi Dave Lombardo, Mike Portnoy ja – no, Brooks Wackerman, Zacky aloittaa.

– Arinilla taas ei ollut juuri noita vaikutteita. Hän kasvoi kuuntelemalla vaikkapa Avenged Sevenfoldia. Se on totta kai todella imartelevaa, mutta kun tuli aika alkaa säveltää tätä levyä, jotakin tuntui puuttuvan. Arinin tyyli ei vain tuntunut sopivan ideoihimme.

Tilalle tuli Zackyn jo mainitsema Brooks Wackerman, joka hänkin on ehtinyt olla monessa mukana. Muun muassa Kornin, Suicidal Tendenciesin ja Avril Lavignen levyillä soittaneen miehen yhtenäisin projekti on ollut Bad Religion, jonka riveissä hän on esiintynyt viiden levyn ajan vuosina 2001–2015.

– Olemme aina olleet kovia Brooksin faneja The Vandalsista Bad Religioniin. Suosikkirumpulevymme on kuitenkin Infectious Groovesin Groove Family Cyco [1994]. Brooks oli sitä tehtäessä vain kuusitoistavuotias, mutta hän soitti levylle täysin uskomattomia juttuja, Zacky hehkuttaa.

– Kaiken tämän perusteella olimme varmoja, että Brooks osaisi toteuttaa visiomme. Otimme häneen yhteyttä yhteisten kontaktiemme kautta, tapasimme, harjoittelimme muutaman kerran ja lopulta hän oli osa yhtyettä.

Kuuluiko Brooks vielä tuolloin Bad Religioniin?

– Kyllä, hän oli vielä bändissä. Brooks oli kuitenkin ihaillut musiikkiamme jo pitkään, ja hän oli innoissaan mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä kanssamme. Liittyminen meihin oli varmaankin helppo valinta.

Magia takaisin levyihin

Suurin syy siihen, että tämä haastattelu ilmestyy Infernossa vasta kuukausia The Stagen ilmestymisen jälkeen on se, ettei Avenged Sevenfold tiedottanut levyn tekoprosessista etukäteen juuri mitään. Viime vuoden lokakuun alussa Lontoon, Berliinin, Toronton ja Pariisin kaduille ilmestyi projektiokuvia yhtyeen Deathbat-logosta vihjeeksi siitä, että jotain on tulossa. Albumin nimibiisi ilmestyi singlenä lokakuun 13., ja itse levy julkaistiin yllättäen saman kuun 28. päivä.

Muun muassa Beyoncé toteutti tällaista julkaisustrategiaa jo vuonna 2013, viidennellä soololevyllään. The Stage on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen heavy metal -levy, joka on julkaistu ilman mitään ennakkopromootiota.

– Levyjen hankkimisesta on kadonnut tietty taika. Ennen levy ostettiin julkaisupäivänä, sitä mentiin kuuntelemaan kotiin omassa rauhassa ja synnytettiin sen pohjalta omia tuntemuksia, Zacky pohjustaa.

– Nykyään kuulija napataan mukaan jo tuotantovaiheessa. Bändit laittavat nettiin videoita studiosta ja sosiaalinen media täyttyy ennakkofiilistelyistä. Sitten tulee ensimmäinen single, seuraavaksi toinen single ja kohta saatavilla onkin jo puolet levyn materiaalista ennen varsinaista julkaisua. Samalla koko maailma on ehtinyt pureskella ja arvostella materiaalin.

Kitaristi kertoo, että The Stagen julkaisusuunnitelma alkoi muodostua samoihin aikoihin, kun sävellysprosessi sai alkunsa.

– Mietimme, miten voisimme tuoda takaisin mainittua magiaa. Tulimme siihen tulokseen, että tänä päivänä ainoa keino siihen on pitää koko prosessi salassa ja sitten vain pudottaa valmis tuotos kaikkien hämmästeltäväksi.

– Salaisuuden pitäminen oli kuitenkin hankalaa. Siihen meni yhtä paljon aikaa ja vaivaa kuin itse biisien levyttämiseen. Yhtäältä sitä haluaisi kuuluttaa kaikille, että ”hei, olemme täydessä työn touhussa ja tästä tulee loistava levy!”, toisaalta tarjota ainutkertaisen yllätyksen. En usko, että teemme näin toista kertaa, mutta tämä oli silti omaperäinen testi. Teimme kaiken faniemme vuoksi.

Hulluttelun paluu

Hail to the King oli Avenged Sevenfolfin taipaleella tietynlainen suunnanmuutos, sen anti kun oli varsin suoraviivaista ja pelkästään klassisiin raskaan rockin vaikutteisiin nojaavaa. Myös kappaleiden tempoa oli laskettu. Selviä yhtäläisyyksiä esimerkiksi Metallican mustan albumin (1991) sävelmaisemiin löytyi ilkkujien iloksi paljon, ja bändi itse puhui jopa bluesvaikutteista. Monet musiikilliseen leikittelyyn tottuneet Avenged Sevenfold -fanit olivat varmasti pettyneitä levyn yleisilmeeseen.

– Olen yhä tyytyväinen, että teimme kyseisen kokeilun. Olen toki hyvin tietoinen, että kaikki eivät pitäneet siitä. Toisaalta saimme varmasti monia fanejamme ikään kuin käännytettyä kuuntelemaan vähän vanhempia bändejä ja tulemaan tietoiseksi siitä, miten tämä koko raskaan musiikin genre on kehittynyt, Zacky kertoo.

– Hail to the Kingillä on kourallinen biisejä, joista pidän yhä todella paljon. On siellä tosin myös joitakin kappaleita, joita ilman voisin elää tyytyväisenä elämäni loppuun asti. Mutta näin se on tainnut olla kaikkien levyjemme kohdalla.

– Uudella albumilla me kuitenkin halusimme jälleen kerran hullutella ja palauttaa punk- ja progevaikutteet. Lisäksi mukaan piti saada villejä laulumelodioita ja sovitusratkaisuja sekä kokeiluja eri instrumenteilla koskettimista puhallinsoittimiin.

Oliko tämä selkeä suunnitelma heti projektin alusta lähtien?

– Ehdottomasti! Tavoitteena oli tehdä levy, jota ei voitaisi luokitella mihinkään tiettyyn genreen ja joka olisi ihan omanlaisensa vuonna 2016. Tässä ajassa on paljon esimerkiksi punk- ja metallibändejä, jotka ovat mestarillisia juuri omassa tyylisuunnassaan. Me emme kuitenkaan halunneet minkään genren rajoittavan tekemisiämme.

Rajoja ei kunnioiteta myöskään levyn sanoituksellisissa teemoissa. Kappaleissa pohditaan muun muassa tekoälyn luomaa uhkaa ihmiskunnalle ja edetään lopulta tutkimaan elämän olemassaoloon ja universumin syntyyn liittyviä kysymyksiä. Miten yhtye päätyi näin eksistentiaalisiin pohdintoihin?

– Maailmassa tapahtuu tälläkin hetkellä niin hirveästi, ja toisaalta ei tarvitse kuin katsoa yötaivaalle ja voi tajuta, että tässä universumissa on huimasti asioita, joista emme tiedä yhtään mitään. Ihmiskunnalla riittää paljon ratkaisemattomia kysymyksiä ja löydettäviä asioita. Ja me täällä maan päällä kehittelemme itsellemme ongelmia ihan toissijaisista jutuista.

– Esimerkiksi tekoäly kehittyy koko ajan aivan silmiemme alla. Voi kävellä pitkin katua ja nähdä, kuinka ihmiset hautaavat kasvonsa puhelimiinsa. On vain ajan kysymys, että tuollaiset laitteet ovat meidän tasollamme älykkyydessä. Jossain vaiheessa meidän pitää päättää, haluammeko käyttää niitä ihmiskunnan hyväksi vai antaa koneiden tuhota meidät.

Zacky mukaan levyn teemojen voi nähdä olevan tietynlaista valistustyötä.

– Fanimme kuuntelevat sanoituksiamme tarkkaan, ja tahdoimme käyttää tilaisuuden hyväksi. Halusimme tehdä musiikillisen matkan, mutta tarjota samalla reissun syvällisempiin aiheisiin. Toivomme, että kuuntelijamme voisivat avata mielensä sille, että arkipäivän tuolla puolen on hyvin kiinnostavia asioita. Asioita, jotka ovat todellisuuden yläpuolella, mutta joita kohti voimme kurottautua. Sellainen pohdiskeluhan kuuluu koko ihmisyyden perusolemukseen.

Voidaan siis hyvällä omatunnolla puhua teema-albumista?

– Jälleen kerran, ehdottomasti. Kokonaisuudella on selkeä alku ja loppu, ja sen on tarkoitus muodostaa ehjä tarinallinen kaari. Albumin aloittavassa nimibiisissä puhutaan Shakespearen tavoin maailmasta näyttämönä. Jokainen tekomme on ikään kuin osa kosmista näytelmää ja vaikuttaa universumin suureen käsikirjoitukseen. Levyn lopettava Exist taas kokoaa kaikki levyn teemat yhteen.

Maailmankaikkeuden mittakaavat

Zackyn mainitsemassa Existissä käydään läpi koko universumin kehitys. 16-minuuttisen kappaleen loppupuolella kuullaan kuuluisan astrofyysikon Neil deGrasse Tysonin puhe, jossa koetetaan pukea sanoiksi, kuinka valtavista lukumääristä puhutaan, kun käsitellään universumin olemusta (”There are more stars in the universe than seconds of time that have passed since Earth formed”).

Tyson toimii Haydenin planetaarion johtajana New Yorkissa ja on aikamme tunnetuimpia tieteen popularisoijia – tietynlainen globaali vastine Esko Valtaojalle. Tysonin oppi-isänä taas oli toinen tähtitiedeguru Carl Sagan (1934–96). Sagan esimerkiksi käsikirjoitti ja toimi juontajana ylistetyssä televisiosarjassa Cosmos: A Personal Voyage (1980), jonka jatkosarjan Cosmos: A Spacetime Odyssey (2014) on puolestaan juontanut Tyson.

Zacky Vengeance kertoo, että Avenged Sevenfoldin jäsenet ovat aina olleet vaikuttuneita erityisesti Saganin Pale Blue Dot -puheesta, jonka hän piti Cornellin yliopistossa vuonna 1994. Puheen inspiraationa oli Voyager 1 -avaruusluotaimen ottama kuva, jossa noin kuuden miljardin kilometrin päässä oleva maapallo näkyy vain pienenä sinisenä pisteenä. Sagan antoi samana vuonna ilmestyneelle kirjalleen nimen Pale Blue Dot: A Vision of the Human Future in Space.

– Kun tavallinen kaduntallaaja kuuntelee sitä puhetta, hän saa vaikuttavan kokemuksen kosmisista mittakaavoista ja siitä, kuinka moninainen ja valtava koko universumi todella on. Se auttaa ymmärtämään, mistä me tulemme. Pale Blue Dot -kirjan kautta tajuaa kunnolla, että maapallo on muinainen mutta silti kosmisessa mittakaavassa hyvin nuori. On suuri ihme, että olemme edes olemassa, Zacky maalailee.

Zackyn mukaan Exist-kappale vie kuulijan läpi maailmankaikkeuden historian alkuräjähdyksestä taivaankappaleiden muodostumisen kautta maapallon elämän syntyyn. Kun M. Shadowsin laulu lopulta reilun seitsemän minuutin kohdalla alkaa, se edustaa pientä ryhmää ensimmäisiä ihmisiä.

– Halusimme saada kappaleen ja samalla levyn loppuun samantyylisen puheen kuin Pale Blue Dot. Julkilausuman, joka kokoaisi yhteen teemat, joita levyllä käsitellään. Otimme yhteyttä Neil deGrasseen. Hän oli heti avoin ajatukselle ja halusi luoda jotain samankaltaista mutta silti omaperäistä levyämme varten. Hänen puheensa todellakin antaa jo valmiiksi kunnianhimoiselle albumille sen ansaitseman lopetuksen.

– Periaatteessa se on puhe siitä, että ihmiskunnalla on vielä toivoa tulevaisuudessa.

Keikkaolosuhteissa Exitiä ei taideta aivan heti kuulla.

– Olemme kyllä puhuneet aiheesta. Emme välttämättä tuo sitä lavalle heti tällä kiertueella, mutta varmasti jossain vaiheessa. Jos joku levyistämme ansaitsisi tulla soitetuksi keikoilla kokonaisuudessaan, tämä on se. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa olisi siis mahtavaa esittää The Stage alusta loppuun, kitaristi vihjailee.

Rock ei ole kuollut

Tätä kirjoittaessa varsinainen The Stageä promotoiva kiertue on jo alkanut ja saapuu Helsinkiin maaliskuussa 2017. Mukana on myös toinen jenkkimetallin suuruus, Disturbed.

– Tulemme keskittymään paljon The Stagen materiaaliin. Luulisin, että soitamme Helsingissäkin yli puolet levyn kappaleista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tulemme Pohjoismaihin suurimmalla mahdollisella lavakalustolla. Se on kutakuinkin sama esillepano kuin USA:ssa, ja haluamme tarjota jo tämän vuoksi täsmälleen saman settilistan joka puolella maailmaa.

– Luvassa on myös paljon vanhoja klassikoita, joten tulemme soittamaan varsin pitkän setin. Mutta emme halua olla yhtye, joka soittaa vain vanhoja hittejä. Haluamme faniemme saavan nautintoa myös uudesta tuotannosta.

Settilistan koostaminen alkaa olla seitsemän levyn jälkeen hankalaa. Toisaalta yhtye ei ole koskaan soittanut esimerkiksi City of Evilin (2005) Betrayed-mestariteosta, joka kertoo Pantera- ja Damageplan-kitaristi ”Dimebag” Darrell Abbottin murhasta.

– Se on hämmentävää, mutta totta – emme ole soittaneet Betrayediä koskaan livenä. Toisaalta emme ole esittäneet myöskään saman levyn Sidewinderiä, joka sekin on varsin mainio ralli. Voin kyllä luvata, että näihin ja muihin soittamattomiin kappaleisiin palataan vielä.

Kiertueilla Zacky todistaa kerta toisensa jälkeen sen, ettei rock ole poistumassa pahoista puheista huolimatta mihinkään.

– Törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka voivat samastua vain elämäntyyliin, jota rock’n’roll tarjoaa. Rock synnytti kaikki kapinalliset musiikkityylit Chuck Berrystä ja Elviksestä heavy metaliin. Ja mekin olemme osa Black Sabbathin, Iron Maidenin ja Metallican luomaa jatkumoa, eikä se ole kuolemassa. Rammstein, System of a Down, Slipknot ja lukemattomat muut bändit pitävät huolta siitä, että rock pysyy elossa valtavirrassakin. Rock ei ehkä hallitse radioaaltoja juuri tällä hetkellä, mutta se on yhä valtava voima pinnan alla.

– Tämä aika ei ole helppoa nouseville bändeille, mutta ei se ole tainnut olla sitä koskaan. Eteneminen vaatii paljon kovaa työtä, luovuutta ja periksiantamattomuutta. Bändit syyttävät nykyoloja siitä, etteivät menesty, mutta sitten meillä on bändejä kuten Ghost, jotka osoittavat, että pinnalle pääsy on yhä mahdollista. He pitävät huolen, että uutta materiaalia tulee koko ajan, keikat ovat mahtavia ja imago on hieno. Kun on valmis tekemään töitä ja etsimään faninsa, tämän genren sisällä on vielä paljon sanottavaa.

Se ei pelaa joka pelkää

Avenged Sevenfold toimii selvästi rakkaudesta lajiin, vaikka kaikki eivät tunnu pitävän yhtyettä uskottavana. Ryhmä ottaa kuitenkin riskejä toimintansa vuoksi, ja todisteeksi tästä voidaan esittää esimerkiksi lähtö monikansalliselta Warner Bros. -yhtiöltä edellisen levyn jälkeen. Välirikko johti lopulta oikeustaisteluun.

– Lakijuttu jatkuu yhä. Kyse oli siitä, että huomasimme olevamme tekemisissä ihan eri yhtiön kanssa, jonka kera teimme levytyssopimuksen. Kun aloitimme uuden levyn tekemisen, kysyimme itseltämme, olisimmeko valinneet nykyisen Warner Brosin vuonna 2004, ja vastaus oli selkeä: emme todellakaan.

– Käsityksemme mukaan Kalifornian laki antaa mahdollisuuden sanoutua irti näin pitkäaikaisesta sopimuksesta. Valintamme olikin rahoittaa levynteko omasta pussistamme. Kun prosessi oli jo hyvässä vauhdissa, tapasimme Capitolin väkeä. Heillä tuntui olevan yhä kaikki ne ominaisuudet, joita levy-yhtiöissä arvostamme, ja teimme sopimuksen.

Kun tiedustelen kyseisiä arvostettavia ominaisuuksia, vastaus on aluksi hiukan ympäripyöreä.

– Capitolilla ollaan luovia, intohimoisia, tulevaisuuteen suuntautuvia ja artistiystävällisiä. Valmis tuote, The Stage, ja koko tämä julkaisuprosessi osoittavat, että meidän ei ole tarvinnut tehdä Capitolilla minkäänlaisia kompromisseja taiteemme suhteen. Bändimme keskeisenä tavoitteena on pitää yllä taiteellinen suoraselkäisyys ja uskottavuus.

Lähtö Warnerilta näinkin riitaisissa merkeissä oli varmasti suuri hyppy tuntemattomaan?

– Totta kai, mutta… Sellaisia me olemme! Ylipäänsä ihmisolentona pitää ottaa riskejä. Kyllähän meillä olisi kaikki mahdollisuudet pelata varman päälle. Voisimme tehdä kolmen ja puolen minuutin mittaisia kappaleita siihen formaattiin, jota radiot haluavat. Voisimme tehdä musiikkivideoita, joissa nuket eivät mestaa toisiaan.

– Tiedän, mitä haluan, ja myös sen, mitä todelliset fanimme haluavat. Tavoitteenamme on säveltää vastineet Bohemian Rhapsodylle ja Stairway to Heavenille. Tahdomme tehdä asioita, jotka ovat vitun mahtavia – kuin Ozzy purressaan pään poikki lepakolta. Tässä ajassa kaikki rockbändit ovat liian samanlaisia, pukeutumista myöten. Fanimme ansaitsevat jotain muuta.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 1/2017.