Agalloch-miehet puivat bändin hajoamista: Jos musiikilla täytyy maksaa vuokraa, sitä ei tee enää oikeista syistä

23.06.2016

20 vuotta folk/black metalin sanansaattajana toiminut Agalloch löi hiljattain hanskat naulaan. Bändi tiedotti tuolloin, että nokkamies John Haughm oli lopettamispäätöksen takana ja jätti muun bändin (Don Anderson, Jason Walton ja Aesop Dekker) taakseen.

Billboard haastatteli Haughmia ja Andersonia ja tiedusteli syitä, jotka johtivat teiden eroamiseen.

– Yksinkertaisin vastaus on, että yksi neljästä, eli John, halusi pyörittää bändiä täyspäiväisesti. Olla jatkuvasti kiertueella ja niin edelleen. Bändi oli Johnille tulonlähde, jolla maksaa laskut, Anderson kertoo avoimesti.

– Meillä muilla on perhettä, lapsia, työt. Meistä bändi olisi voinut toimia osa-aikaisena ja olisimme olleet siihen tyytyväisiä. Minä esimerkiksi pidän siitä, että voin kesälomalla vaihtaa professori-vaihteesta rokkitähti-vaihteeseen, opettajana työskentelevä Anderson toteaa.

– Tiesin, että meillä muilla oli rajoitteemme, ja tunsin siitä hieman syyllisyyttäkin. Haughm oli kuitenkin ennen kaikkea ystäväni ja halusin hänen olevan onnellinen. Mutta emme silti kuvitelleet, että hän jättäisi ystävänsä, joiden kanssa hän on soittanut aina.

– Mielestäni siinä vaiheessa, kun bändistä tulee bisnes ja sen jäsenten toimeentulo riippuu täysin keikoista ja musiikista, on se lopun alkua. Sitten et enää tee musiikkia vain musiikin vuoksi.

Haughm kertoo bändissä olleen kitkaa jo pidemmän aikaa, mutta alamäki kohti hajoamista alkoi pari vuotta sitten.

– Anderson muutti New Yorkiin 2014 töiden perässä. En kuitenkaan syytä häntä, sillä se oli hänelle tärkeää ja mielestäni jokaisen tulee saada tavoitella elämänsä intohimoja. Mutta se kuitenkin ajoi meidät seinään, Haughm avautuu.

– Jouduin jatkuvasti hylkäämään kiertue- ja keikkatarjouksia, joita tuli kuukausittain. Kyllästyin menemään muiden aikataulujen mukaan. Kaiken lisäksi he olisivat halunneet ottaa vieläkin hitaammin!

– Viimeinen niitti oli, ettei kukaan halunnut juhlistaa bändin 20-vuotista uraa millään tavalla. Harva bändi elää edes kymmentä vuotta, joten mielestäni 20 vuoden merkkipaalua ei voi jättää huomiotta. Minulla oli idea kesäkiertueesta, jolla olisimme soittaneet The Mantlen (2002) kokonaisuudessaan sekä joitain harvinaisuuksia ekalta demoltamme. Don ja Jason sen sijaan halusivat pitää koko tämän vuoden taukoa! Se katkaisi lopulta kamelin selän.

Agalloch ilmoitti hajoamisestaan Facebookissa, jota seurasi Haughmin lisätiedotus, jossa annettiin ymmärtää, että nokkamies saattaa jatkaa bändin nimellä soolona. Tämä suututti monet fanit ja lisätiedotus poistettiinkin hyvin pian.

Haughm vakuuttaa, ettei missään vaiheessa edes ajatellut jatkavansa yhtyeen toimintaa yksinään.

– Mikäli tämä olisi tapahtunut 10 vuotta sitten, silloin olisi ehkä ollut mahdollista korvata muut. Mutta Agallochin juuret ovat liian syvällä, kukaan ei ole korvattavissa. Soolona tai korvaajien kanssa jatkaminen tässä vaiheessa olisi todella huono veto.

Lisää luettavaa