Aito ja rehellinen – haastattelussa Archgoat

On olemassa black metalia ja BLACK METALIA! Kotimaisen Archgoatin uunituore levy ansaitsee kaikki mahdolliset painotukset ja huutomerkit, sillä käsillä on yksi lähihistorian voimakkaimmista metallialbumeista.

Kuva: Archgoat

Voima. Se on ensimmäinen sana, joka räjähtää mieleen alkukantaista, hivenen death metalin suuntaan vivahtavaa blackiä soittavan Archgoatin kolmatta albumia The Apocalyptic Triumphatoria kuunnellessa.

Turkulaistrion pikimusta metalli on raivokasta takomista 1990-luvun alkupuolen Barathrum-, Beherit- ja Blasphemy-tuotosten linjoilla. Kopiobändiksi Archgoatia ei pidä kuitenkaan kutsuman, sillä yhtye sai alkunsa jo vuonna 1989 mutta katosi skenestä parin pienjulkaisun jälkeen.

Edes yli kymmenen vuoden tauko ei muuttanut vuonna 2004 kehiin palanneen yhtyeen soundia, vaan Archgoat kuulostaa vuodesta ja julkaisusta toiseen Archgoatilta – tosin jatkuvasti linjaansa parantavalta sellaiselta.

– Onnistuimme sisällyttämään uudelle levylle kaikki elementit, jotka asetimme tavoitteeksemme, kitaristi Ritual Butcherer vakuuttelee.

– Poikkeuksena normaaliin toimintaamme demotimme nauhoitettavan materiaalin ja käytimme aikaa ja vaivaa löytääksemme ideaalit ratkaisut lopulliseen nauhoitukseen. Meille kaiken alku ja juuri on aitous, olkoon sitten musiikillinen tai filosofinen, ja tätä taustaa vasten myös tämä levy on tehty.

– Soiton dynamiikka ja voima on minusta yksinkertaisesti keikkailun tulosta, eli soitimme kaikki instrumentit yhtäaikaisesti saadaksemme materiaalin kuulostamaan liveltä. Lisäksi tilannetta ehkä auttaa, että emme ole maailman teknisimpiä soittajia, mutta jokaisella on aika persoonallinen ja säälimätön tyyli soittaa. Meillä on tietty äänimaailma, jota olemme käyttäneet pienillä julkaisukohtaisilla värityksillä viritettynä, ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen.

Mustaa huumoria

Archgoat palasi takaisin piireihin kymmenisen vuotta sitten, ja bändi on noussut todella suosituksi näiden vuosien aikana. Onko suosio tullut teille jonkinlaisena yllätyksenä?

– Vuonna 1989 emme olisi uskoneet mahdollisuuksiin, joita meillä on tänä päivänä tarjolla. Emme ole oikeastaan ajatelleet, miten suosittuja olemme, koska se on meille yhdentekevää eikä vaikuta tekemisiimme tai arvomaailmaamme. Teemme omaa asiaamme omista syistämme, ja

jos ihmiset pitävät siitä ja luovat meille sen kautta mahdollisuuksia tehdä julkaisuja ja soittaa omituisissa paikoissa, niin siitä vaan.

– Visiomme tuominen esiin on orkesterin tärkeimpiä funktioita. Toisaalta, en voi sanoa, etten olisi huomannut suosion kasvamista, koska ennen tuli keikkapyyntöjä bensakustannuksilla Riihimäelle ja nykyään oikeastaan joka puolelle maailmaa. Mitenkäs se lause menikään… Työ tekijäänsä kiittää, vai arbeit macht frei?

Black metalia pidetään yleisesti erittäin vakavana genrenä, jossa joidenkin bändien vakavuus lipsahtaa jopa tragikomiikan puolelle. Mikä on Archgoatin suhde huumoriin ja itseironiaan? Onko tällaisille jutuille sijaa tai merkitystä black metalissa?

– Minulta kysytään tätä useasti. Blackissä on asioita, jotka ovat pyhiä – tai epäpyhiä – ja joiden kanssa ei sovi leikkiä, kuten vaikkapa satanistinen filosofia ja musiikillinen ulosanti. Mutta se, miten filosofian kääntää sanoiksi, antaa mahdollisuuden tuoda mukaan omaa luonnetta ja mustaa huumoria – jos sellaisen kyvyn omistaa. Minusta huumorin ja itseironian puute on seurausta itsetunnon puutteesta tai tavasta tulkita asioita vain yhdellä tavalla.

– Kenkiintuijottaminen ja askeettinen, melkeinpä kristillinen itseltään kaiken kieltäminen rantautuivat blackiin joskus 1995. Koko skene muuttui hetkessä, kun Norjan bändien kaupallinen suosio toi mukanaan paskakärpäset. Ja kuten paskakärpästen kanssa usein on, näiltäkin ”yhdessä yössä filosofiansa löytäneiltä” jäi huomaamatta, että black metal on satanistisen filosofian välityskanava, joka ei toimi, jos ei ymmärrä, mistä siinä on kyse. Torakat kuitenkin pärjäävät, ja tämä ratkaiseva puute on korvattu ylilyönneillä ja ”skenesääntöjen” muuttamisella.

– Meillä on mukana elementtejä, jotka ovat filosofialtaan vakavia, mutta jotka on esitetty tavalla, jossa on mukana mustaa huumoria. Minua ei kiinnosta, onko niille sijaa vai ei, mutta meidän maailmassamme niitä tulee tasaisesti jokaisen julkaisun kautta.

Kristinuskoa vastaan

Sanoituksissanne ja visuaalisessa ilmeessänne käy ilmi lähes pakkomielteinen viha ja inho uskontoja kohtaan. Mistä tämä vihamielisyys juontaa juurensa?

– Kristinusko ansaitsee kaiken vihan mitä se nykyään kohtaa! Henkinen tukahduttaminen ja luomisvoimanvastaisuus ovat tälle uskonnolle kaiken perusta. Henkisen kasvun suurin merkki on, kun ymmärtää kriittisyyden ja monet eri vaihtoehdot. Kristinuskon arvomaailma on lähes täydellisesti minun omaani vastaan, ja tuon sen tavallani esille Archgoatin sanoittajana.

– Lähtökohta sille, että voi soittaa tässä orkesterissa, on samanhenkisyys ja filosofian samalla tavalla ymmärtäminen. Kristinusko on täynnä ristiriitaisuuksia, joita vanha ja homehtunut maailmankatsomus ei ole halunnut tai kyennyt korjata. Rehellisyys on tärkeimpiä asioita minulle, ja kristinuskon tekopyhyys ja sen mädännyttävän vaikutuksen levittäminen on asia, jota vastaan olen vahvasti. Kyseessä on usko, jossa toinen käsi saarnaa lähimmäisen auttamisesta ja toinen raiskaa lasta kehtoon.

– Voisin kääntää lauseesi ”pakkomielteisen vihan ja inhon” perspektiiviä, ja tulkitsisin sen satanismin voiman ja tuhosta kasvavan uuden alun glorifiointina. Toivon musiikkimme kääntävän mahdollisimman monta ihmistä kristinuskoa vastaan ja näin jouduttavan sen lopun alkua.

Ajasta toiseen

Archgoat kuuluu niin iällisesti kuin musiikillisestikin samaan Suomi-skeneen mainittujen Barathrumin ja Beheritin kanssa. Minkälaisena koette suomalaisen black metal -porukan nykyisen yhteisöllisyyden verrattuna 1990-luvun alkuvuosiin?

– Alkuaikoina skeneen ei ajauduttu vahingossa, vaan sinne päätyminen oli kiinni omasta tietoisesta halusta luoda satanistista musiikkia. Ja koska se maailma ei ollut näkyvä, vaan kirjaimellisesti underground, ovet eivät olleet auki.

– Ennen piirit olivat niin pienet, että käytännössä kaikki tunsivat, tai ainakin tiesivät, toisensa, ja ehkä tämä loi skenelle ajan hengen mukaisen kotikutoisuuden. Turussa ei ollut muita black metal -bändejä kuin me, eli yhteydenpito oli lähinnä soittelua, kirjoittelua ja keikoilla törmäilemistä.

– Sosiaalisen median myötä kommunikaatio on tullut helpoksi, eli yhteydenpito on aivan eri tasolla kuin ennen. Tämä on minusta hyvä asia, koska arvostan enemmän itse viestiä kuin sen välitysmetodia, ja tästä johtuen olen nykyään enemmän yhteyksissä kollegoiden kanssa.

– Pintapuolisempaa skeneä ajatellen en ole ikinä oikein tajunnut tätä ”metalliveljeyttä”, jota yhteisöllisyyden kautta kai haetaan.

Darwinilainen muutos

The Apocalyptic Triumphatorin lehdistötiedote loppuu sanoihin ”Black metal changed, Archgoat did not…” mikä pitää monilta osin paikkansa. Oletteko jollain tavalla musiikillista muutosta vastaan, vai miksi olette päättäneet vetää samaa linjaa vuodesta toiseen?

– Tuo lausahdus kritisoi enemmän filosofian muuttumista, tai oikeammin filosofian puutetta. En näkisi meidän olevan luonnollista darwinilaista muutosta vastaan, mutta muutos muutoksen takia on asia, jota en ymmärrä.

– Black metal syntyi musiikkina, joka on vahvasti satanismin leimaama – olkoonkin, että alkuajan bändit tuskin menivät aiheessa hirveän syvälle – ja tämä on juuri se aspekti, joka on muuttunut vuosien saatossa. Nykyään blackin alle linkitetään omituisuuksia kuten puunhalaajahippejä sekä poliittisia ei-saatanallisia black metal -bändejä. Se ei ole tomaattikeittoa, jos siinä ei ole tomaattia, ja sama pätee myös tähän musiikkiin.

– Muutoksemme on kontrolloitua ja tietoista. Käytimme ensimmäisen vuotemme siten, että loimme pohjan sille, mikä kuuluu tänäänkin musiikistamme. Vuosien saatossa olemme tuoneet mukaan pieniä muutoksia, ja nyt uusimman levyn kanssa enemmän kuin aikaisemmin. Meille ominaista on, että pääaineksia ei muuteta, vaan orkesteri pidetään aitona ja rehellisenä sille, mitä varten se luotiin.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 1/2015.