All That Remains löysi paikkaavan kitaristin hiljattain kuolleen Oli Herbertin tilalle – levynjulkkarikiertue hoidetaan suunnitelmien mukaan

All That Remainsin taival jatkuu, vaikka bändi elää todella synkkiä aikoja.

Metalcoren suurimpiin nimiin kuuluvan All That Remainsin alkuperäisjäseniin kuulunut kitaristi Oli Herbert (kuvassa toinen vasemmalta) kuoli yllättäen viime kuussa, juuri ennen tänä päivänä ilmestyneen Victim of the New Disease -albumin julkaisua.

Bändin loput jäsenet ovat päättäneet kunnioittaa Herbertin muistoa soittamalla suunnitellut keikat väliaikaisen kitaristin, mm. All Shall Perishistä ja Chelsea Grinistä tutun Jason Richardsonin kanssa.

”Olin menetys oli valtava isku koko bändille, mutta tiedän, että hän haluaisi meidän jatkavan. Hän rakasti tätä levyä todella paljon – se on yksi parhaimmista teoksistamme. Odotamme todella päästäksemme jakamaan musiikkia kaikille, ja näkemään fanejamme keikalla. Oli rakasti keikkailua yli kaiken. Se tulee olemaan puhdistavaa, ja me tarvitsemme sitä”, laulaja Phil Labonte kertoo.

Suomessa bändiä ei nähdä, mutta tulevan Euroopan-kiertueen keikkoja voit katsastaa täältä.