…And Oceans löysi uuden laulajan – suuntaa pian studioon paluulevyä äänittämään

Mathias Lillmåns on tuttu hahmo muun muassa Finntrollista.

Mathias Lillmåns
Kuva: Peter Rosvik

Uutta tulemista tekevä äärimetalliyhtye …And Oceans kertoi hiljattain laulaja Kim ”Kena” Strömsholmin jättäneen bändin. Nyt yhtye tiedottaa löytäneensä uuden miehen laulajan tontille: nokkamiehen saappaat täyttää Finntrollista ja Dispytistä tuttu Mathias Lillmåns.

”Kuulin …And Oceansia ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten. The Dynamic Gallery of Thoughts oli juuri julkaistu ja se räjäytti tajuntani. En voinut uskoa, että jotain niin hienosti kirjoitettua ja tuotettua voisi koskaan tulla kotikaupungistani Pietarsaaresta – eikä teini-ikäiselle minulle olisi ikimaailmassa tullut mieleenkään, että löytäisin itseni joskus tästä tilanteesta, jossa nyt olen. Vuodet vierivät ja katselin sekä fanina että ystävänä, miten bändi kehittyi. Meillä oli hitto vie yhteisiä sivuprojektejakin. Oli siis aika selvää, että kaverit soittivat minulle, kun tuli Kenan aika luovuttaa soihtu eteenpäin”, Lillmåns kommentoi.

”Tässä sitä nyt ollaan vuosia myöhemminen, valmiina ja vahvempana kuin koskaan päästämään uusi …And Oceans -levy irti. Tästä tulee mahtavaa!”

Yhtye kertoo suuntaavansa studioon suunnitelmien mukaisesti joskus lokakuussa. Uusi levy julkaistaan joskus ensi vuoden puolella Season of Mist -lafkan toimesta.

Finnish symphonic metal formation And Oceans have announced that vocalist Kim ’Kena’ Strömsholm has stepped down from…

Posted by Season of Mist on Wednesday, September 4, 2019