Annihilator laittoi ulos uuden kappaleen – sanoituksissa pureudutaan pahuuden ytimeen

Annihilatorin uusi materiaali jatkaa yhtyeen uran alkuaikojen hengessä.

Kuva: Jasmina Vrcko

Thrash metalin legendoihin luettava Annihilator julkaisee Ballistic, Sadistic -albumin 24. tammikuuta, eli tulevana perjantaina.

Albumin tuorein singleirrotus on Dressed Up for Evil, joka on laulaja-kitaristi Jeff Watersin mukaan nimensä veroinen teos.

”Paha ihmisen vaatteissa – näin kuvailisin kappaleen teemaa. Ihmiset, joissa ei ole mitään hyvää. He tuhoavat kaiken tieltään hyväksikäytöllä, valheilla ja negatiivisuudella. Yleisesti ottaen ilkeitä ihmisiä, jotka tuhoavat elämiä rahan nimessä, ja he ajattelevat olevansa jotenkin erityisiä. Se tekee heistä vain pahoja elämäntuhlaajia.”

”Musiikillisesti kappale on niin old-schoolia Annihilatoria kuin voi olla. Tämän kappaleen meininki muistuttaa bändin uran alkuajoista, jopa demoajoistamme vuosilta 1984-88. Minulle kappaleen kohokohta on Raven-yhtyeen John Gallagherin taustalaulut yhdessä Winds of Genociden Kat Shevil Gillhamin kanssa. Oli kunnia saada John tälle albumille ja hänen äänensä auttoi tekemään biisistä loistavan. Ai niin, ja onhan kappaleessa tilutusta, mitä moni on toivonut jo jonkin aikaa.”