Avenged Sevenfold -kitaristi kutsuu entisen levy-yhtiönsä väkeä ”imbesilleiksi” – ”Se että he lankesivat huhuun, kertoo, millaisesta yhtiöstä on kyse”

31.01.2017

Avenged Sevenfold julkaisi viimeisimmän The Stage -albuminsa viime lokakuussa ilman ennakkopromootiota. Yhtyeen entinen levy-yhtiö Warner julkaisi samoihin aikoihin oman kokoelmalevyn ilman ennakkovaroitusta, mikä aiheutti närää ja hampaidenkiristystä bändin suunnalla.

Avenged Sevenfoldin levy-yhtiön vaihto ei muutenkaan tainnut sujua parhaimmalla mahdollisella tavalla, mistä kertoo myös kitaristi Zacky Vengeancen The National Studentille antama haastattelu. Vengeance kertoo kuitenkin huvittuneensa, miten Warner lankesi bändin trolliin ja aikaisti sen vuoksi kokoelmansa julkaisua.

– Mitä vanhaan levy-yhtiöömme tulee, meillä ei ollut mitään hajua siitä, että he aikoivat julkaista jotain. Meistä oli kuitenkin hysteeristä, miten he tarttuivat [vapaapainija/muusikko/radiojuontaja] Chris Jerichon julkaisemaan huijausviestiin. Se että he lankesivat huhuun, kertoo, millaisesta yhtiöstä on kyse ja millaisten ihmisten kanssa siellä jouduimme olemaan tekemisissä, Vengeance sanoo.

Bändin hyvä ystävä Jericho julkaisi ”vahingossa” Instagramissa ja Twitterissä tiedon, että yhtye julkaisee uuden levyn joulukuun alussa. Niinpä Warner aikaisti oman levynsä julkaisun viikkoa aiemmaksi, 2. joulukuuta. The Stage julkaistiinkin oikeasti 31. lokakuuta.

– Siinä on yksi pätevä syy, miksi emme halunneet enää tehdä yhteistyötä tuollaisten – no, en haluaisi käyttää sanaa imbesilli, mutta käytän silti – imbesillien kanssa.

Erikoisesta julkaisutavasta huolimatta – tai juuri promootion puutteesta johtuen – The Stage -levyn myynti jäi aiempia Avenged Sevenfoldin levyjä alhaisemmaksi. Zacky Vengeance ei kuitenkaan luvuista murehdi.

– Myynti ei kenties ollut kovaa, mutta mitataanko menestystä todella sen mukaan, montako vitun levyä muut viikossa vai sen mukaan, miten paljon sinulla on munaa? Mielestäni meillä oli todella paljon munaa ja teimme jotain oikeasti jännittävää. Eivätköhän fanimmekin arvosta sitä enemmän, kitaristi nauraa.

Avenged Sevenfold nähdään Suomessa keikalla seuraavan kerran maaliskuussa, jolloin yhtye liittyy Disturbedin seuraan Helsingin Hartwall Arenalla.

Lisää luettavaa