Puolalaisen black metal -yhtye Behemothin nokkamies Adam ”Nergal” Darski sai hiljattain tuntuvan sakkorangaistuksen puolalaiselta tuomioistuimelta. Sakkotuomio tuli jumalanpilkasta ja neljän ihmisen ”uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta”. Darski on valittanut tuomiosta korkeampaan oikeuteen, jossa asiaa käsitellään myöhemmin. Mikäli Darski häviää jutun, rangaistus voi koventua ja häntä voi odottaa jopa kahden vuoden linnatuomio.
Nyt Darski on laittanut pystyyn joukkorahoituskampanjan, jonka tarkoituksena on maksaa hänen sekä muiden vastaavaan tilanteeseen joutuneiden ja joutuvien artistien oikeudenkäyntikuluja. Kampanjan tavoitesumma on 20 000 puntaa, josta on viiden päivän aikana kerätty jo yli puolet. Tätä kirjoittaessa kampanja on saanut kasaan 11 954 puntaa.
”Nimeni on Nergal ja olen puolalainen artisti. Olen jo yli vuosikymmenen ajan kohdannut lukuisia yrityksiä tuhota urani täydellisesti sillä perusteella, että olen loukannut ’uskonnollisia tunteita’. Kuulostaa absurdilta ja voin vakuuttaa, että sitä se myös on”, Behemoth-kippari avaa kampanjasivuilla.
”Useita puolalaisartisteja, minä mukaan lukien, on raahattu oikeussaliin puolustautumaan näiltä arkaaisten poliitikkojen luomilta järjettömiltä jumalanpilkkalaeilta, omalla kustannuksellamme toki. Heidän tarkoituksensa on sensuroida kaikkia, jotka eivät taivu maan arkaaisten uskonnollisten lakien edessä. On tullut aika taistella vastaan.”
”Lahjoituksillanne autetaan rahoittamaan merkittävää lainopillista haastetta, kun murskaamme nykyiset ja tulevat valheelliset syytökset. Auttakaa meitä saavuttamaan tavoitteemme, jotta voimme jakaa sitä eteenpäin kaikille artisteille, joita heidän omat haasteensa odottavat.”
Lisätietoja kampanjasta löydät täältä tai alla olevalta videolta, jossa Darski selittää tilannetta.