Behemothin The Satanist -albumia palvovat, nyt taisi tulla reissu Eurooppaan

09.12.2015

Behemoth uhkailee juuri saapuneessa tiedotteessa soittavansa viimeisimmän, meilläkin tukevia kehuja keränneen The Satanist -albuminsa (2014) kokonaisuudessaan tammi-helmikuussa reissattavalla Euroopan-kiertueellaan. Sama satsi kuullaan toki ensi kesänä myös Tuskassa, joten jos malttaa odotella sinne asti, eihän siinä mitään.

Lisätäkyä alkuvuoteen tuo, että puolalaisten matkassa heiluu varsin kova lämmittelijäpoppoo, mukana kun soittelevat Abbath, Entombed A.D. sekä Inquisition. Eikä tässä vielä kaikki: messissä seuraa myös näyttelyteltta, jonka sisuksista löytyy läheisessä yhteistyössä bändin kanssa toimineen taiteilija Sharon Toxicin The Congregation -näyttely. Moinen esittelee tahojen yhtymisen hedelmiä, kuten lavalla ja videoissa käytettyä rekvisiittaa.

Behemothin videoissa onkin mitä esitellä, siitä esimerkiksi vaikkapa tämä parin vuoden takainen pätkä. Lisää jutun alapuolisista linkeistä.

Lisää luettavaa