Rovaniemeläislähtöisen black metal -yhtye Beheritin ensimmäinen kokopitkä albumi Drawing Down the Moon julkaistiin päivälleen 30 vuotta sitten, eli 13.11.1993.
Kuopion Studio Soundilla noin vuotta aiemmin taltioitu kiekko määritteli black metalin suuntaa uusiksi jo ilmestyessään. Yksinkertaiset ja rujot riffit, lähes kuiskausta muistuttavat laulut ja täysin uniikki transsinomainen tunnelma muodostuivat tuolloin Beheritin tavaramerkiksi.
Vuonna 2007 paluun tehnyt ja nykyisin aktiivisesti levyttävä yhtye on aktivoitunut myös keikkarintamalla, ja esiintynee lähitulevaisuudessa useammallakin festivaalilla.
Toistaiseksi ainoa varmistunut tapahtuma on tammikuun Rites of North Oulussa.
Bändin keulakuva Nuclear Holocausto Vengeance (aka Marko Laiho) antoi Infernolle mittavan haastattelun vuonna 2021, jonka pääset lukemaan täältä.