Black Breath -basisti Elijah Nelson on kuollut

Kollegat muistavat edesmennyttä muusikkoa sosiaalisessa mediassa.

31.12.2019

Hardcore-vaikutteista death metalia soittavan amerikkalaisen Black Breath -yhtyeen basisti Elijah Nelson on kuollut. 40-vuotiaan basistin kuolinsyy ei ole vielä tiedossa, uutisoi Revolver.

Moni kollega on julkaissut sosiaalisessa mediassa surunvalittelut ja muistokirjoitukset edesmenneelle Nelsonille. Basistia on muistettu muun muassa Nasum– ja Ringworm-yhtyeiden Facebook-kanavissa.

”Black Breath oli Nasumille erittäin tärkeä, kun olimme jäähyväiskiertueemme viimeisellä osuudella. Elijah oli death metalin Cliff Burton ja häntä tullaan kaipaamaan”, Nasumin julkaisussa kirjoitetaan.

”Nähdään toisella puolella, Elijah Nelson. Surullisia uutisia. Ringworm lähettää valoa ja rakkautta sinulle ja veljillesi. Olkoon matkasi tuonpuoleisessa valaistu, nuori velho”, kirjoitetaan puolestaan Ringwormin julkaisussa.

Black Breath aloitti toimintansa vuonna 2005 ja julkaisi ensimmäisen ep-levynsä 2008. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto on vuonna 2015 ilmestynyt Slaves Beyond Death.

Lisää luettavaa