”Black metal on elämäntapa, eikä sitä voi soittaa uskottavasti ilman satanistista taustaa” – paluun tehnyt Thyrane bändin historian summaavassa haastiksessa

Salakavalaa black metalia, tarttuvaa koneraskastelua, sisäisiä ristiriitaisuuksia ja kymmenen vuoden hiljaisuuksia. Thyranen parinkymmenen vuoden mittaisella taipaleella mikään ei ole ollut niin varmaa kuin arvaamattomuus.

Alun perin kemiläinen Thyrane ehti puristaa vuosikymmenen mittaisen elonsa aikana levyilleen melodisen black metalin ääripäitä ja tehdä odottamattomia ristiretkiä jopa konemetallin pariin. Sitten tapahtui odottamaton katoaminen.

Kymmenen vuotta bändin hajoamisen jälkeen Thyranen laulajana, kitaristina ja rumpalina tunnettu Blastmor on nostanut bändinsä horroksesta vain huomatakseen, ettei sen ympärillä ole muuttunut juuri mikään.

– Jo Thyranen elon lopussa asiat pyörivät netin ympärillä, mutta tuolloin enemmän foorumeilla, keskustelupalstoilla ja kotisivuilla. Nyt taas kaikki tapahtuu sosiaalisessa mediassa, joka on hyvin pitkälti syrjäyttänyt kaiken muun.

– Siinä missä yksi ovi sulkeutuu, toinen yleensä avautuu. Ehkä sen takia onkin hyvä, että bändissä on nyt mukana nuorta verta, koska osa meistä on edelleen jumissa siellä Thyranen alkuaikojen lankaliittymäajassa!

Pienet raskaat piirit

Thyranen juuret ulottuvat lähes suomalaisen äärimetallin historian varhaisimpiin alkuhämäriin, 1990-luvun alkuun, jolloin etenkään Thyranen pohjoisella kotiseudulla ei metelöity liikaa.

– Kemissä vaikutti ennen Thyranen perustamista muutama mielenkiintoinen akti, Blastmor muistelee. – Näistä mainittakoon Santa Lucia ja The End. Jälkimmäinen jätti nuoreen Blastmorin alkuun syvän vaikutuksen ripeällä thrashtyylisellä soitannallaan. The End soitti pariin otteeseen jopa Stonen lämppärinä.

– Ei Kemissä mitään varsinaista metalliskeneä ollut. Ei varsinkaan Thyranen alkuaikoina. Kemi on sen verran pieni kaupunki, että suurin osa ihmisistä tuntee toisensa. Musiikki on yhdistänyt paikallisia todella paljon.

Voisi luulla päiden kääntyilleen 25 000 asukkaan Kemissä aika jyrkästi siinä kohtaa, kun muutamat kaverit alkoivat soittaa jyrkkää metallia naamat mustavalkoisina. Blastmor ei kuitenkaan muistele tämän olleen ongelma.

– Suhtautuminen Thyranen kaltaiseen bändiin oli oikeastaan erittäin suopeaa, eikä kukaan tullut tylyttämään tai kummastelemaan, miksi jätkät vetää corpsepaintit naamassa pitkin kyliä.

– Jossain vaiheessa kävi kyllä sellainen episodi, että bändiltä evättiin esiintyminen paikallisilta nuorisotaloilta. Black metaliin liittyvää ideologiaa taisi tulla saarnattua sen verran hanakasti, että osalle ihmisistä se ylitti hyvän maun rajat, Blastmor hymähtää.

Metalli levisi tuolloin Suomen undergroundissa kulovalkean tavoin, eikä edes Kemin kokoisessa kaupungissa ollut vaikeaa löytää samanhenkistä soittoseuraa.

– Yhteiset soittokuviot lähtivät jo peruskoulun ala-asteelta. Jokainen kehittyi pikkuhiljaa oman instrumenttinsa harjoittelussa, joten bändikuviot syntyivät kirjaimellisesti autotallipohjalta. Tähän porukkaan kuuluivat meikäläisen lisäksi Jääskön Tuomas kitarassa ja Jukka Yli-Kortesniemi bassossa.

– Ihan aluksi suuntana oli jonkin sortin death/thrash, vaikka muiden jäsenten mielenkiinto veti enemmän suomipunkin ja -rockin suuntaan. Koko musiikillinen identiteetti haki vielä itseään, ja ennen Thyranea bändillä oli ainakin kolme eri nimeä: Darkness, Infernal Paradise ja Thornmoon, Blastmor paljastaa.

Norjan synkkä kutsu

Kokoonpano oli muutaman vuoden ajan sama, mutta Thyranesta tuli toden teolla Thyrane vasta 90-luvun puolivälin nurkilla, kun bändin veri alkoi vetää yhä selvemmin mustan metallin pauloihin.

– Aiemmin mainitun kokoonpanon voimin musiikillinen tyylisuunta ja soundi alkoivat selvästi muuntautua pohjoisnaapurimaan vastaavanlaisten bändien kaltaiseksi, Blastmor sanoo.

Blastmor liekittää vuonna 1996.
Blastmor liekittää vuonna 1996.

– Alussa idea oli soittaa mahdollisimman ”norjalaista” black metalia, koska skene oli juuri tuolloin parhaissa voimissaan ja vaikutti siten varsinkin allekirjoittaneen sielunmaisemaan. Siirtymä Thyranen alkuaikojen death metal -kokeiluista black metal -maisemiin oli luonnollinen.

Thyranenkaan tapauksessa black metalissa ei ollut kyse ainoastaan musiikista.

– Vaikka death metal tuntui musiikkina vaikuttavalta, se ei pitänyt sisällään mitään elämänkatsomuksellisesti osuvaa. Black metalin löydyttyä myös sen tuomat ulkomusiikilliset ja lyyriset näkökannat iskostuivat nopeasti osaksi nuoren miehen mielenmaisemaa. Black metalista tuli elämäntapa.

Vielä tässä vaiheessa Thyrane oli kaukana siitä bändistä, joka julkaisi debyyttinsä neljä vuotta myöhemmin. Yhtyeen jäsenet olivat täynnä musiikillista vimmaa, mutta taitoa toteuttaa tätä intohimoa ei vielä löytynyt.

– Thyranen alkuaikoina en osannut soittaa kitaraa lähes ollenkaan, joten sävellykset oli lähinnä Jääskön käsialaa ja itse keskityin rumpuihin ja lauluihin. Nämäkin tuli hoidettua ihan Remu-meiningillä, Blastmor naurahtaa.

– Musiikillisesti hommat alkoivat kehittyä vasta siinä vaiheessa, kun aloin perehtyä kitaransoiton maailmaan, mikä mahdollisti myös biisien säveltämisen. Kuusikielisen treenaaminen antoi myös parempaa kokonaiskuvaa siitä, miltä halusin Thyranen kuulostavan.

– Vuoden 1996 aikana palaset alkoivat loksahdella kohdalleen, ja studion varaaminen alkoi olla ajankohtaista. Tässä vaiheessa kitaristiksi oli jo pestattu Daemon ja bassoon Grönholm, kun Jääskö ja Yli-Kortesniemi jättäytyivät taka-alalle näiden musiikillisen ja ideologisen ajattelun erotuttua Thyranesta.

Mustien sinfonioiden nousu

Thyrane nousi niin suomalaisen kuin ulkomaisenkin metalliyleisön tietoisuuteen jo debyyttialbumillaan, vuonna 1999 julkaistulla Symphonies of Infernalityllä. Blastmor ei pidä tätä sattumana.

– Kaikki debyyttilevyn biisit tehtiin ainoastaan sitä varten, eikä käytössä ollut mitään vanhoja jämäriffejä demon ajoilta. Muistan kuinka veivattiin basisti Grönholmin luona yhteistuumin riffiä riffin perään, siirryttiin sitten treenikselle ja esitettiin aihioita muulle kokoonpanolle.

– Levyn pariin on tullut palattua nyt Thyranen paluun jälkeen. Biisit on saatu rullaamaan treenikämpällä ilman, että on tarvinnut oikoa missään kohtaa, vaikka alkuperäiset sovitukset ovat lievästi sanottuna kaoottisia!

Blastmor täydessä sotisovassa vuonna 1997.
Blastmor täydessä sotisovassa vuonna 1997.

Albumi julkaistiin viime vuosina hieman taka-alalle painuneen suomalaisen Woodcut Recordsin kautta. Lafka oli varsinkin 2000-luvun alussa tärkeä osa kotimaisen äärimetallin rintamaa.

– Muistan tarkalleen sen ajan, kun perehdyin eri levy-yhtiöiden toimintaan. Noin viittätoista varteenotettavaa lafkaa oli tarkoitus lähestyä, mutta emme ehtineet lähettää demon demoa mihinkään suuntaan, kun Woodcutilta otettiin jo yhteyttä. Totta kai lyötiin saman tien mustaa valkoiselle, Blastmor muistelee.

– Woodcut oli tällöin vielä starttailemassa toimintaansa. Tämä johti siihen, että myös Black Harmony -demo julkaistiin levyn muodossa ja Symphonies ilmestyi vasta noin kymmenen kuukautta sen purkittamisen jälkeen.

– Yllättävintä oli, kuinka nopeasti tavoitimme kuulijoita. Bändi alkoi saada jalansijaa black metal -piireissä, ja Thyranen ensimmäinen keikka Symphoniesin julkaisun jälkeen soitettiin Lahden Kasisalilla. Tämän jälkeen keikkaa alkoi ilmaantua kuin varkain, yhteydenottoja sateli suunnasta jos toisestakin.

Raudan oltua jo valmiiksi kuumaa Thyrane loikkasi seuraavana vuonna Spikefarm Recordsin talliin. Viimeistään valkokantinen kakkosalbumi The Spirit of Rebellion teki selväksi, että Thyranessa oli kyse ainoastaan Thyranesta.

– Mielestäni tuo on ehdottomasti SE Thyranen albumi. Levy on kestänyt sekä musiikillisesti että soundillisesti parhaiten aikaa, ja sen kehtaa heittää levylautaselle vielä tänäkin päivänä.

– Albumilla käytettiin myös ensimmäistä kertaa ulkopuolista sanoitusapua. Terveisiä vaan Gorath Moonthornille. Osasta biisejä paistaa läpi allekirjoittaneen mieltymys vanhempaan thrash/speed-osastoon, mutta samalla bändin soundi tulee parhaiten esiin. Voin olla edelleen helvetin tyytyväinen juuri tähän hengentuotokseen.

Äkkikäännös koneiden kapinasta

Juuri kun Thyrane oli matkalla melodisenraa’an black metalin julmimpaan ytimeen, tapahtui jotain odottamatonta. Moni kuulija joutui varmasti tarkistamaan bändin nimen levyn kannesta, kun vuonna 2003 julkaistu kolmosalbumi Hypnotic vyörytti ilmoille kaikkea muuta kuin äärimetallia.

– Koko levy on saksalaisten vika, Blastmor jyrähtää. – Voin edelleenkin myöntää, ettei Hypnoticia olisi pitänyt koskaan tehdä Thyranen toimesta, koska se ei ole black metalia missään muodossa.

– Oma mieltymykseni Rammsteinin Mutter-albumiin hypnotisoi jostain syystä koko bändin veivaamaan tämänkaltaista settiä. Olimme tietoisia, että näin radikaali julkaisu tulee jakamaan koko kuulijakunnan kahteen eri leiriin. Toisaalta Hypnotic toi paljon uusia kuulijoita, kun siirryimme kauemmas perinteisestä kaahauksesta. Levyä kohtaan on olemassa viha-rakkaussuhde niin itsellä kuin varmasti monilla kuulijoillakin.

Thyranen nahanluonnin olisi voinut kuvitella jatkuvan pidemmälle koneellisen metallin uumeniin, mutta toisin kävi. Musta metalli teki muutamaa vuotta myöhemmin paluun Travesty of Heavenly Essence -levyn merkeissä.

– Jo albumin tekoprosessi oli kaikin puolin erilainen. Säveltäminen tapahtui niinkin eksoottisessa paikassa kuin Daemonin keittiössä, Blastmor kertoo.

– Materiaali raavittiin kasaan kahdeksan kuukauden aikana. Allekirjoittaneen keskittyessä pelkästään kitaroihin ja lauluun Kristonic soitti levyn rummut, kaikista aiemmista poiketen. Itse asiassa kuulimme vasta lopulliset rumpusovitukset, kun ne oli vedetty narulle.

– Travesty of Heavenly Essence kuulostaa Thyranelta, mutta tuotanto on hieman kliinisempi kuin aikaisemmilla levyillä – Hypnoticia lukuun ottamatta, tietenkin. Soittajan näkökulmasta kyseessä on ehdottomasti Thyranen vaativin levy, ja sovituksiin käytettiinkin enemmän aikaa kuin millekään albumillemme ennen tätä.

Thyrane toistaiseksi viimeisen levynsä kokoonpanossa vuonna 2005: Daemon, HM, Blastmor ja Kristonic.
Thyrane toistaiseksi viimeisen levynsä kokoonpanossa vuonna 2005: Daemon, HM, Blastmor ja Kristonic.

Vaikka kaksi viimeistä Thyrane-albumia erosivat jyrkästi toisistaan – ja varsinkin bändin kahdesta ensimmäisestä levystä – ne korostivat entisestään sitä ainutlaatuista melodia- ja sovitusmaailmaa, joka teki Thyranesta omanlaisensa jo varhaisina aikoina.

– Jos tätä rikkoo osiin, voin nimetä helposti kolme bändiä, jotka vaikuttivat Thyraneen kaikkein eniten: Emperor, Satyricon ja Old Man’s Child. Tämän ohella esimerkiksi Spiritillä käytettiin elokuvasampleja sopivan tunnelman aikaansaamiseksi. Monet melodiat ja riffitkin pitävät sisällään elokuvista saatuja fiiliksiä.

– En ole tainnut koskaan tuoda isommin esille, kuinka esimerkiksi Wigwamin varhaistuotanto ja Pekka Pohjolan basso/sinfonia-osaston tuotanto teki muinoin suuren vaikutuksen. Nämä inspiroivat paljon varsinkin Symphonies of Infernality -levyn basso- ja syntikkakuvioita. Kuunnelkaapa vaikkapa Wigwamin Planetist-biisiä…

Nousu kuolemankielistä

Travesty of Heavenly Essencen jälkeen kaikki vaikutti olevan Thyranen maailmassa mahdollista. Kuten bändin arvaamattomaan historiaan sopii, vahvaa levyä eivät seuranneetkaan kiertueet tai uudet albumit. Keikat jäivät soittamatta ja Thyrane alkoi vaipua hiljalleen kadotukseen.

– Kun palaan niihin aikoihin, huomaan kaiken eskaloituneen motivaation puutteeseen. Jäsenet muuttivat eri paikkakunnille ja treenaaminen jäi lähes kokonaan. Itselleni on aina ollut tärkeää, että bändin pyörittämiseen kuuluu jatkuvaa treenaamista.

– Vuonna 2006 aioimme tehdä kaksi jäähyväiskeikkaa Satyriconin lämppärinä. Olimme jo periaatteessa lopettaneet, mutta levy-yhtiöltä otettiin yhteyttä ja kerrottiin Satyriconin halunneen nimenomaan meidät lämppäriksi. Tämähän olisi ollut aivan täydellinen tapa naulata arkunkansi lopullisesti umpeen.

– Lopulta keikkoja ei koskaan tehty. Ainoa syy tähän oli rumpali Kristonicille muodostuneet radikaalit henkilökohtaiset ongelmat, jotka säteilivät niin pahasti koko bändiin, ettemme nähneet muuta mahdollisuutta kuin perua esiintymiset.

Tätä seurasi kymmenvuotinen lähes täydellinen hiljaisuus.

– Thyranen loputtua sävelsin muutamia kappaleita, jotka olivat hieman kokeellisempaa tavaraa, ja näitä väännettiin keikkakitaristiksi pestatun J. Lahdenkaupin kanssa. Tämäkin kuihtui nopeasti hänen muutettua pääkaupunkiseudulle. Olin jälleen siinä pisteessä, että hommat olisi pitänyt hoitaa etätyönä.

– Outoa kyllä, tämä kymmenen vuoden aika ei tunnu pitkältä. Vastahan tuossa oltiin keikalla vuonna 2004. Ehkä tämä johtuu siitä, että usko bändin liekin uudelleensyttymiseen eli koko ajan ja henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut yhtä sun toista, avioliittoa myöten.

Sisäisestä liekistä huolimatta todellinen kipinä Thyranen paluulle tuli ulkopuoliselta taholta. Ilman sitä bändi ei olisi välttämättä aktivoitunut lainkaan. Ainakaan vielä.

– Suoraan sanottuna kaikki alkoi siitä, kun saimme keikkatarjouksen Marco ”Järkkä” Järvenpäältä Jalometalli-organisaatiosta. Hän pirautti taannoin ja kysyi, olisiko aika alkaa herättelemään bändiä horroksesta. Asiaa ei tarvinnut mietiskellä kauan, ja yhteydenotot bändin jäsenistölle vahvistivat asian.

– Ainakin itselleni Thyrane on aina ollut niin iso elämää, että ajatus paluusta on ollut takaraivossa alati läsnä. Se on vain odottanut sopivaa hetkeä toteutuakseen.

Elo elävänä kuolleena

Ennen todellista kuolleista nousemista Thyrane joutui kohtaamaan sen tosiasian, ettei bändi voinut jatkaa samasta pisteestä, johon se jäi kymmenen vuotta aiemmin.

– Rumpalin paikalle pestattiin V. Miinala, jota kysyin jo kymmenen vuotta sitten bändiin, kun yritimme vielä antaa sille tekohengitystä. Kitaristi J. Lahdenkauppi oli sinänsä helppo lähestyttävä, koska hän oli vanha kaveri ja yhteistä soittokokemusta löytyi.

Thyranen alkuajoista on saattanut kulua yli 20 vuotta, mutta Blastmor korostaa, ettei aika ole juuri vaikuttanut hänen suhtautumiseensa black metaliin.

– Black metal on elämäntapa, eikä sitä voi soittaa uskottavasti ilman satanistista taustaa. Toisaalta, kun ikää tulee lisää, kaikkia asioita ei ole tarve ilmaista niin radikaalisti kuin nuorempana.

Thyranen Jalometallin-keikan ja mahdollisen uuden musiikin Blastmor haluaa verhota salaperäisyyteen. Kaikki tapahtuva ei ole itsestäänselvyys edes bändille itselleen.

– Mennään nyt ensin tämä yksi keikka ja katsotaan, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos Thyrane aktivoituu, kaikki asiat tullaan tekemään täysillä. Juuri nyt treenaaminen ja tunnelmat bändissä ovat olleet niin intensiivisiä, että tuleva keikka tulee varmasti tarjoamaan jokaiselle jotakin. Thyrane elää varmemmin kuin aikoihin.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 6/2016.