Black metalin raskassarjalainen Marduk esittelee uuden rumpalinsa – pesti vakinaistettiin juuri ennen Suomen-keikkaa

Marduk on löytänyt arvoisensa rumpalin.

16.05.2019

Kuten tarkkaavaisimmat ovat saattaneet huomata, ruotsalaisessa Mardukissa rumpuja vuodesta 2014 pahoinpidellyt Fredrik Widigs jättäytyi pois yhtyeen kiertuekokoonpanosta muutama kuukausi sitten.

Bändi kutsui apuun mm. Belphegorista ja Panzerchristista tutun Simon ”BloodHammer” Schillingin (kuvassa), jonka virallinen jäsenyys Mardukissa ilmoitettiin juuri.

Marduk ilmoitti kiinnityksestä juuri ennen yhtyeen Suomen-keikkaa. Bändi on mahdollista nähdä lavalla Hyvinkään Steelfestissä lauantaina.

Knoppitietona mainittakoon, että 27-vuotias saksalaisrumpali ei ollut vielä syntynyt Mardukin aloitellessa uraansa vuonna 1990.

Schillingin tykitys kulki viime kuun lopussa soitetulla Ranskan-keikalla tähän malliin:

Lisää luettavaa