Black Royal kuuta palvomassa – uusi single videoineen nostaa tunnelman avaruuteen asti

13th Moon on toinen tulevalta Earthbourn-levyltä lohkaistu single.

24.08.2022

Tamperelainen death blues -yhtye Black Royal julkaisee loppuvuodesta uuden Earthbound-pitkäsoiton M-Theory Audion kautta. Tänään levyltä on julkaistu toinen singlenäyte 13th Moon, jonka kylkeen tehdyn videon voit katsoa tuosta alta. Kappaleella kuullaan vierailevana tähtenä Niko Saarista (Lasten Hautausmaa, Vesilinja), jonka vintage-henkiset koskettimet antavat musiikille viimeisen silauksen.

”Sanoitukset kertovat toisiaan seuraavien vuodenaikojen luonnollisesta kierrosta. Nykyaikaa pidetään lineaarisena, kun taas talonpoikaiselämä oli syklistä, jossa alku ja loppu kietoutuvat yhteen. Luonnon kiertokulkuun kuuluvat taas toistuvat vuodenajat sekä muun muassa kevätsadon loppu että vuoden loppu uuden vuoden alkaessa hieman myöhemmin”, laulaja Riku taustoittaa.

”Kaiken tämän tasapainottamiseksi oli varattu kaksitoista päivää lisäaikaa. Se oli vuosittaisen syklisen uudestisyntymisen aika, jolloin maa uudistuu parempaan suuntaan lahjoittaen runsaasti satoa. Luonnon piti pysyä hedelmällisenä kuten ennenkin samoin kuin ihmistenkin tuli olla hedelmällisiä. Juhlittiin syntymistä ja kuolemaa, kunnioitettiin vainajia ja pidettiin irstaita pitoja.”

Black Royal keikkailee syksyllä Porin Bar Montussa (17.9.), Kuopion Ottopojassa (1.10.) sekä Tampereen Varjobaarissa (7.10.).

Lisää luettavaa