Brian Johnsonin ystävä jyrkkänä: AC/DC potki laulajansa kylmästi ulos

15.03.2016

AC/DC:n leiristä kuuluu huhuja, ettei laulaja Brian Johnsonin eläköityminen kuulo-ongelmien takia välttämättä ollutkaan niin selvä juttu kuin luultiin. Johnsonin ystävä, koomikko Jim Breuer on laukaissut ilmoille näkemyksen, jonka mukaan Johnson olisi ”potkittu pois tieltä” muun bändin toimesta.

Näin Breuer väittää podcastissaan nimeltä The Metal In Me. Breuer sanoo, ettei Johnson ollut missään tapauksessa lopettamassa keikkailua tykkänään, mutta että AC/DC:n managerit ja Angus Young näkivät asian eri lailla kuin laulaja itse. Tarina on kuulemma suoraan murheellisen Johnsonin suusta.

Breuerin mukaan lääkäri oli kyllä kehottanut keskeyttämään tämän kiertueen, koska se koostui pelkistä äänekkäistä ulkoilmakonserteista.

– (Lääkäri sanoi): ”Nyt sitten menet ja teet sisäkeikkoja? Minä en tähän puutu. Olet aikuinen mies. Sinä päätät mitä teet, mutta en todellakaan leikkisi tämän asian kanssa”.

– (Brian) sanoi, että hän soitti ja kertoi (bändille): ”Hei, lääkäri sanoi näin, mutta yritetään keksiä joku ratkaisu tähän. En usko, että homma on aivan niin paha kuin lääkäri uhkaili.” Sitten kirjaimellisesti heti seuraavana päivänä uutisissa luki, että Brian Johnson menettää kuulonsa ja kiertue on peruttu.

– (Brian) sanoi: ”Haluaisin todella päättää kiertueen kunnialla ja tehdä edes pari keikkaa. Eiköhän me pystytä sen verran veivaamaan”. Sitten kaikki hänen kiertuematkalaukkunsa vain ilmaantuivat hänen pihatielleen. Kukaan ei ole soittanut hänelle. Ei mitään kysymyksiä, kuten vaikka miten kuulosi voi, tai millaiselta terveytesi näyttää. Boom. Tässä tavarasi, oli kiva tuntea, hei hei.

Breuer myös väittää, että Johnson itse epäilee, että hänet olisi jo nyt korvattu AC/DC:n sisällä. Bändi ei kuulemma ole lainkaan vastaillut laulajan yhteydenottoihin.

On tietenkin vaikea arvioida, miten luotettavaa tietoa Breuer suoltaa, mutta ilmeisesti hän ja Johnson puhuivat asiasta aivan hiljattain Breuerin stand up -keikan bäkkärillä Floridassa. Episodista kertoo yksityiskohtaisesti Canton Repository -lehti.

Nyt siis vain Johnsonin omaa julkista lausuntoa odotellessa. Sitähän ei vielä ole kuulunut.

Lisää luettavaa