Albumin kuudes biisi kertoo Napuen taistelusta 19. helmikuuta 1714, jossa Ruotsin armeija kärsi katastrofaalisen tappion Venäjää vastaan. Ruotsin armeija oli tuona aikana monikansallinen. Ruotsalaisten ja suomalaisten lisäksi armeijassa taisteli mm. saksalaisia, virolaisia ja latvialaisia, mutta armeijan enemmistö koostui nimenomaan suomalaisista. Itse asiassa armeijan komentaja kenraali Armfelt kutsui armeijaansa ”suomalaisiksi joukoiksi”. Ammattisotilaiden lisäksi Armfeltin armeijassa oli lähistön maatiloilta (pakko)värvättyjä miehiä, jotka olivat huonosti – jos lainkaan – koulutettuja sekä heikosti aseistettuja. Monilla heistä oli aseenaan vain kotitekoinen keihäs tai teroitettu seiväs. Tämä värväystilanne toimi inspiraationa albumin kansitaiteelle.
Taistelu käytiin avoimella pellolla Laurolan kylässä Isossakyrössä Etelä-Pohjanmaalla (Napue taistelun nimessä viittaa taistelun muistomerkkiin, joka sijaitsee Napuen kylässä). Venäjän armeijan miesvahvuus oli kaksi kertaa Ruotsin vastaava. Vaikka alun uhkarohkea hyökkäys näytti tuovan voiton Ruotsin armeijalle, venäläisten reservien onnistui piirittää Ruotsin joukot. Seurasi hirvittävä teurastus, josta vain harvat Ruotsin armeijan sotilaat pääsivät pakoon tai pelastuivat vankeuteen. Vertailun vuoksi, Suomen armeijan verisin päivä talvi- ja jatkosodan aikana käsitti 816 kaatunutta 1000 kilometrin mittaisella rintamalla. Napuen taistelussa kuoli 2645 suomalaista neljän neliökilometrin kokoisella alueella. Historioitsija Teemu Keskisarja kutsuu tätä Suomen historian punaisimmaksi päiväksi.
Kertoja sanoituksessa on ruotsalainen upseeri, joka pohjaa Johan Henrik Fieandtin tarinaan. Fiendt antautui Napuen taistelussa ja kuin ihmeen kaupalla, hänen antautumisensa hyväksyttiin, vaikka suurin osa sotilaista ja upseereista teurastettiin (tämä oli tavallista 1700-luvulla eikä missään nimessä vain Venäjän armeijan menettelytapa). Fiendt vietiin vankisaattueessa Venäjälle, mutta hänen onnistui paeta Novgorodin kaupungin tienoilla. Hän pakeni Venäjältä läpi Suomen takaisin Ruotsiin, jossa hän pestautui takaisin armeijaan vanhalle komentajalleen kenraali Armfeltille, joka oli paennut Napuen taistelusta.
Kenraali Armfeldt.
Sanoittaja Steven Parham kuvaa inspiraatiotaan tämän tekstin taustalla seuraavasti:
”Sotilaiden muistelmissa, kuten esimerkiksi oman isoisäni tarinoissa toisen maailmansodan taisteluista Pohjois-Afrikassa, mieleenpainuvin ja yhtenäisin elementti on ollut taistelun odottamisen sietämätön tylsyys. Sanoitusta kirjoittaessani kuvittelin murhanenkelin taistelukentän yllä, hänen kasvonsa verenhimoisina ja valmiina alhaalla pian alkavaan teurastukseen. Samalla pohdin, kuinka enkeli reagoisi, jos hänen käsikassaransa – murhanhimoinen kuningas Carolus, itsepäisyytensä ja peräänantamattomuutensa vuoksi lempinimeltään Rautakallo – koskaan miettisi lopettavansa sotimisen. Antaisiko enkeli rauhan laskeutua, vai alkaisiko hän syöttämään kuninkaalle uusia sotasuunnitelmia? Minun ajatuksissani enkelistä tulisi entistäkin murhanhimoisempi.”
”Tämä oli toinen albumille kirjoittamani teksti, jota työstin Istanbulissa – tällä kertaa Anatolian puolella tätä maanosia jakavaa metropolia. Päädyin pohtimaan, kuinka valtakunnat kaatuvat. Istanbul on kaksituhatta vuotta vanha: kuolema ja sota ovat hakattuna kaupungin sieluun bysanttilaisten ja ottomaanihallitsijoiden toimesta eikä edes erityisen sankarillisella tavalla. Suuren Pohjansodan aikainen Suomi oli soinen ja metsäinen puskurivyöhyke kahden valtakunnan välillä, jotka pyrkivät hallitsemaan sen tyhjyyttä. Suomen siirtyminen Venäjän hallintaan oli vähemmän venäläisten taidon kuin ruotsalaisten osaamattomuuden ansiota.”
”Napuen tuhoisan taistelun jälkimainingeissa murhanenkeli etsi epätoivoisesti miehiä, kuten tämän sanoituksen päähenkilö, muistuttamaan Rautakalloa hänen pyhästä tehtävästään rangaista maailmaa ihmisten synneistä sodan keinoin.”
Murhanenkelin verenjano ei tyydyttynyt Napuen taistelukentällä. Enkelimme Ruotsin valtakunnassa sytyttämät liekit eivät sammuneet Pohjanmaan lakeuksilla. Ne sammuivat vasta Norjan tuntureilla, kuten kerromme albumin viimeisessä sanoituksessa.
Levyblogin yhdeksäs osa julkaistaan torstaina 18.11.
