Dave Mustaine paljasti, kuka soittaa bassoa Megadethin uudella levyllä – ”En edes harkinnut ketään muuta”

Mustaine kutsui apuun monessa liemessä keitetyn veteraanin.

01.04.2022

Kun Megadethin basisti David Ellefson joutui keväällä 2021 seksikohun keskelle, antoi Dave Mustaine pitkäaikaiselle bänditoverilleen potkut. Samalla heitettiin mäkeen myös Ellefsonin uudelle Megadeth-albumille äänittämät bassoraidat ja ne äänitettiin uudelleen tähän asti salassa pidetyn sessiosoittajan avustuksella.

Nyt tuoreessa Liquid Metalin haastattelussa Dave Mustaine vihdoin vahvisti, kenen soittoa Megadethin myöhemmin tänä vuonna ilmestyvällä The Sick, the Dying, and the Dead -levyllä kuullaan: ei enempää eikä vähempää kuin kannuksensa muun muassa Sadusin, Deathin, Autopsyn ja Control Deniedin riveissä ansainneen, Testamentin basistina tällä hetkellä toimivan Steve Di Giorgion.

”Meillä oli outo pieni… Okei, ei edes pieni juttu, mutta tapahtui jotain, mikä vaati nopeita ratkaisuja ja minkä johdosta jouduimme ottamaan hieman askelia taaksepäin. Meidän piti kalibroida asioita uudelleen ja etsiä joku soittamaan bassojutut. Löysimmekin henkilön, joka mielestäni hän sopi tehtävään täydellisesti. Tiedätkö kuka se oli? Se oli Steve Di Giorgio. Olet ensimmäinen, jolle kerron tämän”, Mustaine kertoi Liquid Metalia juontavalle Jose Manginille.

”Se oli hyvä valinta. En edes harkinnut ketään muuta silloin. Mietin vain, kuka on kuumin tyyppi, joka pystyy soittamaan nämä kappaleet? Ihan sama mitä muut sanovat – bassossa on ehkä vähemmän kieliä, mutta se on todella vaikea soitin. Varsinkin minulle, vaikka kirjoitinkin Peace Sellsin riffin.”

YouTube video

Lisää luettavaa