Dee Snider puolustaa Metallican parjattuja levyjä – ”Bändin täytyy saada kasvaa, mutta fanit eivät halua sitä”

Snider sanoo rakastavansa myös Motörheadilta levyä, jota monet muut vihaavat.

Kuva: Tim Tronckoe

Metallican 1990-luvun julkaisut Load (1996) ja Reload (1997) jakavat edelleen vahvasti mielipiteitä. Vaikka julkaisuille löytyykin oma fanikuntansa, monista kauas thrash metalista ja lähemmäs grungea ja alternative metalia muuttunut soundi pilasi koko bändin. Muun muassa Phil Anselmo on todennut, että Load olisi pitänyt jättää kokonaan tekemättä.

Puolustaja levykaksikolle löytyy puolestaan Twisted Sisterin Dee Sniderista, joka puhui aiheesta hiljattain juontamassaan I Wanna Talk -podcastissa. Snider sanoo ymmärtävänsä, mistä hc-fanien pettymys ja viha kumpuavat, mutta muistuttaa samalla, että bändin täytyy saada kasvaa ja kehittyä.

”Minä en ole ollut mikään die-hard -fani ensimmäisestä päivästä lähtien, enkä siis ollut yhtä kiinnostunut Kill ’em Allista, Ride the Lightningista tai Master of Puppetsista kuten hc-fanit ovat. Ja kun olet niin kiinnostunut, tiedän, että muutos voi häiritä. Minä olen fanittanut Queenia jo varhaisista ajoista asti ja bändi oli alussa todella raskas. He olivat aina myös melodisia, mutta homma muuttui Fat Bottomed Girlsin ja Bicycle Racen ja muun sellaisen paskan myötä. Ja alkuperäisenä fanina olin pettynyt, koska bändi oli muuttunut”, Snider tuumaa.

”Bändin täytyy saada kasvaa, mutta fanit eivät halua sitä. Artistina, jos olet vuosien vieriessä edelleen yhteydessä musiikkiin, sinä kasvat ja muutut, asioita tapahtuu. Fanit ovat todella vastentahtoisia antamaan sen tapahtua. He eivät halua nähdä asioiden muuttuvan – mutta samaan aikaan bändejä myös syytetään paikallaan jauhamisesta ja itsensä toistamisesta. Se on ongelmalline kehä.”

”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Load oli upea levy. Mutta toisaalta, yksi suosikkilevyni Motörheadilta on Another Perfect Day, jota monet fanit vihaavat. Ja minä olen Motörhead-fani. Oliko se perinteinen Motörhead-levy? Ei todellakaan. Mutta sillä on uskomatonta kamaa.”