Devin Townsend joulutunnelmissa – tässä esimakua spesiaalistriimikeikalta

Nyt on herkkää.

23.11.2020

Joulukuun alkuun on vielä viikko ja jouluaattoonkin kuukausi, mutta progemetallimaestro Devin Townsend on jo joulutunnelmissa. Kanadan hullu nero aikoo toteuttaa aatonaattona spesiaalin akustisen joulustriimikeikan, jota pääsee seuraamaan Stageit-sivuston kautta. Osa striimikeikan tuotoista ohjataan köyhien ruoka-avustukseen. Katso Townsendin videotervehdys aiheesta yltä.

Townsend on myös julkaissut esimakuna tulevasta oman tulkintansa ikivihreästä Silent Night -joululaulusta. Herkkää on, kuten tuosta alapuolelta voit itse todeta.

”Aika väsynyt laulu, mutta yritin tehdä siitä nätin. Lähisuvussani on ihmisiä, jotka ovat jo vuosia pyytäneet minua tekemään joululauluja, mutta tähän asti minulla ei ole ollut siihen energiaa. Mutta nyt on ollut rankka vuosi, joten siinä”, Townsend kirjoittaa videon saatteeksi.

Lisää luettavaa