Disturbedin David Draiman ja israelilainen hevikuoro Hellscore nauhoittivat a cappella-version The Sound of Silencesta

Klassikkokappaleen uusi tulkinta.

29.06.2024

Yhdysvaltalaisyhtye Disturbedin kippari David Draiman on tunnettu siitä, että hän ottaa näkyvästi kantaa maailman tapahtumiin ja epäkohtiin, eikä epäröi näin tehdessään laittaa itseään likoon.

Mies on muun muassa kertonut avoimesti omista mielenterveysongelmistaan ja itsemurha-ajatuksistaan, sekä kritisoinut käynnissä olevaa Gazan sotaa ja islamistisen terroristijärjestö Hamasin toimintaa Israelia kohtaan.

Konflikti alkoi lokakuussa 2023 Hamasin tehtyä tuhoisan terrori-iskun Gazan rajan tuntumassa järjestetyille Tribe of Nova -festivaaleille. Iskussa kuoli ja haavoittui satoja ihmisiä, ja kymmeniä joutui panttivangiksi. Hyökkäyksen jälkeen Israel julisti sodan Hamasia vastaan.

Juutalaissyntyinen Draiman on vedonnut julkisissa esiintymisissään muun muassa sodan uhreiksi joutuvien lasten puolesta ja kritisoinut kovin sanoin sodan nimissä tapahtuvia väkivallantekoja.

Hiljattaisella käynnillään Israelissa laulaja vieraili äänitysstudiossa maan entisessä pääkaupungissa Tel Avivissa. Seurakseen hän sai paikallisen metallimusiikkikuoro Hellscoren, ja yhteistyönä syntyi a cappella-versio Simon & Garfunkelin klassikkokappaleesta The Sound of Silence.

Disturbed on tehnyt biisistä oman versionsa jo aiemmin, mutta tällä kertaa lopputuloksena on oletettavasti melko lailla rauhallisempi tulkinta, sillä a cappella tarkoittaa ilman soittimia ja ainoastaan ihmisäänillä luotua musiikkia.

Kappaleelle on nauhoitettu tämän vuoden Nova-festivaaleilla myös musiikkivideo, jonka tekemistä Draiman kuvaa hyvin liikuttavaksi tilanteeksi.

Musiikkivideon on määrä ilmestyä lähiviikkojen aikana.

Lisää luettavaa