Vuonna 1989 hajonneen saksalaisen hevibändin Warlockin tunnetuin jäsen, näyttävä laulajatar Doro Pesch, muisteli The Classic Metal Show’n haastattelussa yhtyeen lähes kolmen vuosikymmenen takaisia vaiheita.
– Ei ollut minun ideani vaihtaa nimeä. Jouduimme ongelmiin lain kanssa, koska joku oli varastanut Warlockin nimen, mutta emme pystyneet todistamaan sitä. Se oli melkoinen sotku, Doro kertoo.
– Kun aloitimme bändin, olin nuori metallifani, joka vain halusi pitää hauskaa musiikin kanssa. Yhtäkkiä kaikki oli yhtä musiikkibisnestä, ja ihmiset pyörivät ympärillä kuin hait, jolloin ajattelin, että tämä ei voi olla totta! Se oli kova pala sekä minulle että myös faneillemme, ja ainoa tapa jatkaa oli nimetä yhtye Doroksi.
– Levy-yhtiö sanoi, että he eivät aio tukea uutta bändiä tai uutta nimeä, joten kysyin, että ”mitä jos nimeämme yhtyeen vain Doroksi? Ehkä vanhat Warlock-fanit tunnistaisivat meidät siitä”. Lafka oli sitä mieltä, että tehdään kokeeksi yksi levy, ja sitä seuraavalla kutsutaan yhtyettä Warlockiksi, mutta homma ei mennyt ihan niin. Meni 20 vuotta ennen kuin saimme oikeudet Warlockin nimeen.
– En halunnut koskaan soolouralle. Se oli shokeeraavaa, koska halusin vain keskittyä musiikkiin. Halusin vain soittaa metallia faneille, mutta tämä homma on jatkuvaa nousua ja laskua. Uskon, että monet bändit ja muusikot joutuvat käymään läpi vastaavia asioita, eikä se ole aina helppoa. Odotat, että kaikki sujuu hyvin, mutta lopulta jotkut asiat muuttuvat. Yhtäkkiä grunge kasvoi suureksi ja normaalit metallibändit jäivät sivummalle. Se oli kovaa aikaa.
– Olen kokenut urallani sekä hienoja että huonoja hetkiä. Täytyy vain pysytellä mukana ja yrittää parhaansa, eikä saa antaa koskaan periksi. Juuri näin olen yrittänyt aina tehdä.
Doron Warlock on juhlistanut tänä kesänä kenties tunnetuinta albumiaan Triumph and Agonya, joka täytti pyöreät 30 vuotta. Doro muistelee levyä kenties yhtyeen uran parhaana.
– Se on ehdottomasti yksi parhaimmista. Pidän siitä edelleen, ja se tuo mieleen mahtavia muistoja. Levyllä soitti paljon hienoja ihmisiä, kuten rumpali Cozy Powell (ex- Black Sabbath, Rainbow), joka soitti Touch of Evilillä. Joka kerta, kun rumpalimme soittaa introa, ajattelen Cozya sekä parasta ystävääni Tommy Bolania, joka oli kitaristina tuohon aikaan. Soitamme jälleen yhdessä.