”Dungeon synth on virtaavaan veteen piirretty viiva” – teemajutussa haastattelussa Mortiis, Druadan Forest ja Jääportit

Jututimme kolmea mystisen genren parissa ahertanutta artistia ja koetimme selvittää sen olemuksen.

Mortiis.
Kuva: Jeremy Shaffer

Niin sanotun dungeon synth -musiikkigenren alkuajankohdasta liikkuu eriäviä mielipiteitä. Erityisesti muutaman viime vuoden aikana esiin nousseen genren ensisanat lausuttiin joidenkin näkemysten mukaan jo 1980-luvun lopun Tangerine Dream- ja Dead Can Dance -tuotantojen muodossa, tai kenties jo kyseistä aikakautta edeltäneen, tummasävyisen ja kokeilullisen ambientin myötä. Sen esi-isiin luetaan muiden muassa Lustmord ja Throbbing Gristle.

Paremmin metallipiireihin iskevän teorian mukaan käsite dungeon synthistä sai ensimmäisen sykäyksensä black metalin suurnimiin luettavasta Emperorista eronneen Mortiisin (kuvassa vasemmalla) perustettua omalla taiteilijanimellään kulkevan sooloprojektin vuonna 1992.

Vaikka projektin lähtökohdat olivat suhteellisen vaatimattomat, Mortiis (alias Håvard Ellefsen) tiedostaa maineensa yhtenä genren pioneereista ja on kuljettanut yhtyettään kunniakkaasti läpi lukemattomien keikkojen ja yhdentoista kokopitkän.

– Homma lähti liikkeelle siitä, että turhauduin useimpiin metallibändeihin, Mortiis paljastaa. – Bändeissä soittaminen ei tuntunut enää mieluisalta ajatukselta, eikä pienessä kotikaupungissani ollut ketään muuta, jota kiinnostivat samat asiat. Asuin periaatteessa autiossa maalaiskylässä, ja mikäli sattui olemaan kiinnostunut metallista – tai musiikista ylipäätään – touhussa ei ollut minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä.

– Samoihin aikoihin rupesin laajentamaan musiikillista kenttääni ja kiinnostuin todella paljon koskettimilla tehdystä, muutenkin hieman epätavallisesta musiikista kuten Tangerine Dreamistä, Coilista, Dead Can Dancestä, Klaus Schulzesta, Throbbing Gristlestä, Kraftwerkistä, Rick Wakemanistä, Vangelisista ja muusta vastaavasta.

– En koskaan ajatellut kehittäväni mitään niin sanottua uutta genreä. Halusin vain tehdä musiikkia ja olin tullut tieni päähän muiden ihmisten kanssa työskentelyssä. Niinpä ostin kosketinsoittimet ja rupesin tekemään niiden avulla erilaisia kokeiluja. 

Veteen piirretty viiva

Tässä artikkelissa käsiteltävän dungeon synthin audiovisuaalinen maailma on rakennettu pitkälti 1990-lukulaisesta black metal -estetiikasta, J. R. R. Tolkienin kirjoittamasta fantasiakirjallisuudesta ja minimalistisista sävellyksistä, jotka ovat herättäneet kaikessa yksinkertaisuudessaan hilpeyttä niin sanottujen ”oikean konemusiikin” ystävien keskuudessa.

Tilutuksen ja soittotaidolla brassailun sijaan tilan täyttää väkevä tunnelma, joka kurkottaa usein mahtipontisuuteen ja kauaksi tästä todellisuudesta etääntyvään fantasiamaailmaan. Vaikka poikkeukset vahvistavat säännön, yleinen ja kärjistetty mielikuva omaan maailmaansa vetäytyvästä metallifanista halvan syntikan tai tietokonesoftan parissa pitää siis edelleen vahvasti kutinsa.

Druadan Forest.

Tunnelmallinen musiikkityyli vei mukanaan myös vuonna 1998 aloittaneen Druadan Forestin sydämen ja sielun, myös hyvin menestyneessä Vargravissa vaikuttavan V-Khaozin.

– Kuulin joskus 1990-luvun lopulla Mortiisin Ånden som gjorde opprørin [1995], joka teki välittömästi suuren vaikutuksen, Druadan Forestin tänä vuonna ilmestyneellä Dismal Spells from the Dragonrealm -albumilla suoraan genren kuumimpaan ytimeen iskenyt V-Khaoz muistelee.

– Musiikkityyli oli toki jo tuttu erinäisten black metal -levyjen introista ynnä muusta, mutta kokonainen levyllinen tällaista oli täydellinen soundtrack ruokkimaan teini-ikäisen eskapismia. Se että päädyin itse tekemään tämäntyylistä musiikkia tapahtui ikään kuin huomaamatta. Druadan Forestin musiikki oli menossa suuntaan, johon en halunnut, joten luonnollisin ratkaisu oli karsia suurin osa elementeistä pois.

– Genreluokituksena tämän päivän dungeon synth on virtaavaan veteen piirretty viiva, sillä sen alla julkaistaan niin laajalti eri tyylisuuntien musiikkia. Tästä syystä pyrin itse välttämään kyseisen termin käyttöä. Oikeastaan dungeon synth -termiä ei tulisi käyttää kuin Mortiisin ensimmäisen aikakauden levyjen yhteydessä.

Niin ikään kotimainen Jääportit aloitti uransa kylmän ja kuulaan dark ambientin parissa, joka loisti kenties kirkkaimmillaan tasan 20 vuotta sitten julkaistulla Kauan koskematon -demolla ja sitä viisi vuotta myöhemmin seuranneella Uumenissa-esikoislevyllä.

Sittemmin Jääportit on liukunut kohti jopa post-rockiksi luonnehdittavaa linjaa, mutta menneisyytensä julkaisut yhdistävät yhtyeen vielä vahvasti synkän ambientin ja dungeon synthin pariin.

– Lähdin liikkeelle siihen aikaan, kun varsinaista dungeon synth -genrenimitystä ei ollut vielä olemassakaan, Jääporttien Tuomas M. Mäkelä kertoo.

– Tein musiikkia sämpläämällä autenttisia soundeja koskettimista ja työstämällä biisejä tietokoneella suhteellisen alkeellisella musantekosoftalla. Kun tuli tehtyä myös rankempaa musaa, niin dark ambient sopi hyvin vastapainoksi sille. Minulle oli helpompaa saada aikaan julkaisukelpoista materiaalia tämäntyyppisellä musalla, jonka pystyi operoimaan kasaan kotikoneella. Kaverini auttoi miksauksessa, kun en silloin vielä aiheesta niin paljoa tiennyt.

– Artistit kuten Mortiis, Burzum, Arcana, Raison d’Être, Summoning ja Dead Can Dance toimivat esikuvina, ja toki inspiraatiota löytyi myös kauhu- ja fantasiakirjoista sekä leffojen soundtrackeiltä.

Vastapaino raskaudelle

Monet tunnetut black metal -muusikot ovat kokeilleet kykyjään pääosin kosketinsoittimilla toteutetun musiikin parissa. Esimerkiksi Dimmu Borgirin Shagrath julkaisi Starkness-nimellä tehtyä musiikkia vuonna 1996, ja Satyriconista tutun Satyrin Wongraven-projekti tarjosi oman Fjelltronen-levynsä vuotta aiemmin.

Darkthronen monitoimimies Fenriz urakoi hänkin 1990-luvun puolivälin tienoilla kahden albumin verran kosketinmusaa Neptune Towers -projektinsa parissa.

Listan jatkeeksi löytyvät vaivatta Burzumin ”vankilalevyt” ja Tomhet-kappaleen kaltaiset instrumentaalipalat, Nokturnal Mortumin johtohahmon Mistigo Varggoth Darkestra, Paysage d’Hiverin eeppisimmät maalailut, Beheritin uran keskivaiheen erikoiset ambient-tuotokset, alan piireissä korkealle arvostetusta Summoningista haarautunut Pazuzu ja Graveland-pomo Rob Darkenin sivuraide Lord Wind – raa’an black metalinsa vastapainoksi kuulasta ambientia tehneestä Ildjarnista nyt puhumattakaan.

Jääportit.

Suomalaisesta tarjonnasta nousevat Beheritin ohella esiin Azaghalin sivussa kulkenut Valar, Thy Serpent -kippari Sami Tenezin lyhytikäiseksi jäänyt Voices of Winds ja monilta osin myös The True Werwolf.

Mainituista väkevästi Summoning-vaikutteinen Valar ja Satanic Warmaster -yhtyeen Werwolfin ohjauksessa kulkeva The True Werwolf sekoittavat tuotannoissaan sekä mustaa metallia että kosketinsoittimin luotuja äänimaisemia, mutta aktit iskeytyvät mielestäni hyvin käsiteltävän genren henkeen.

Black metalin parissa uransa tehneiden artistien seikkailut syntikkamusiikin maailmassa eivät ole siis mikään harvinaisuus, joten ilmiölle on löydyttävä jokin yhdistävä tekijä.

– Siinä missä tunnelma erottaa black metalin muusta metallista, dungeon synth rakentuu pelkästään tunnelman pohjalle, V-Khaoz valistaa.

– Lisäksi äärimmäisen esoteerinen ilmapiiri ja usein varsin alkukantainen ilmaisu rakentavat selkeän yhteyden synamusiikin ja black metalin välille. Dungeon synth ei yllä ehkä aivan miesten musiikiksi, mutta se ei ole missään nimessä tarkoitettu kaikille. 20-minuuttinen syntikkaannojailu voi olla keskiverrolle radionkuuntelijalle liian kova pala purtavaksi.

Mäkelä on samoilla linjoilla.

– Mainitut kaksi genreä sivuavat sekä estetiikaltaan, tunnelmaltaan että osin aihepiirteiltään läheisesti toisiaan. Ehkä asiaan vaikuttaa myös aiemmin mainitsemani ajatus, että ambientin teko voi toimia vastapainona raskaammalle musalle. Toisaalta monet black metal -julkaisut sisältävät synapohjaista materiaalia introina tai välisoittoina, joten linkitys on vahva sitäkin kautta.

Dark dungeon music

Eräänlaisen peikkohahmon muodon soolouransa alkuvaiheilla omaksunut Mortiis otti mukaansa osan Emperor-vuosiensa perinteisestä black metal -ulkoasusta, koristeli kokonaisuutta skandinaavisesta mytologiasta tutuilla elementeillä ja lisäili keitokseen vielä ripauksen KISSiltä lainattua teatraalisuutta.

Nimikkobändinsä ohessa myös Cintecele Diavoluin, Fata Morganan ja Vondin nimissä levyjä tehneen miehen ura on kiertänyt mielenkiintoisen musiikillisen syklin, sillä 1990-luvun tuotokset kuljettivat Mortiisia hiljalleen industrial rockin ja jopa goottipopahtavien vaikutteiden pariin, mutta viimeisin pari vuotta on kuitenkin vetänyt artistia takaisin kohti uransa alkuaikojen minimalistisia äänimaisemia.

Ensi vuoden alussa ilmestyvä Spirit of Rebellion -albumi onkin muusikon uudelleentulkinta V-Khaozin aiemmin mainitsemasta Ånden som gjorde opprørista, jota monet pitävät oikeutetusti Mortiisin ”tyrmäsyntikka-aikojen” kirkkaimpana helmenä.

– Tämä kuulostaa ehkä oudolta, mutta minä en keksinyt dungeon synth -termiä. Se on aika uusi määritelmä, ja joku muu saa ottaa siitä kunnian, Mortiis toteaa.

– Kuvailin ensimmäisen demoni ja kokopitkäni jälkeen tyyliäni ”dark dungeon musiciksi”, jonka koin tuohon aikaan todella osuvaksi määritelmäksi. En osaa sanoa tarkkaan, kuinka kauan termi sopi tekemääni musiikkiin, mutta mielestäni se passasi hyvin vielä Crypt of the Wizardiin [1996]. 

– Musiikkini oli tuolloin pääasiallisesti synkkää kamaa, joka perustui tietynlaisen tunnelman luontiin, mutta sävellyksistä löytyi myös eeppisiä ja suurelta soundaavia osia.

Myös Norjan maineikkaan black metal -skenen keskipisteessä elänyt Mortiis näkee selviä yhteyksiä mustan metallin ja koskettimilla toistetun musiikin välillä, eikä mies osaa kuvitella vastaavaa kamaa syntyvän esimerkiksi grindcoremuusikon käsistä.

– Mielestäni black metal on ollut aina parhaimmillaan, kun se saavuttaa tietyn ilkeän tunnelman ja lähes transsinkaltaisen tilan; vanha Burzum, Darkthrone ja Mayhem ovat hyviä esimerkkejä tästä. Juuri nämä tunnelmat toimivat linkittävänä tekijänä mustan metallin ja dungeon synthin välillä. Kyse on periaatteessa samasta asiasta eri keinoin toteutettuna.

– Esimerkiksi death metal ja grindcore perustuvat nopeuteen ja aggressioon, mikä tietysti sopii osin myös black metaliin, mutta en oikein usko, että dungeon synth olisi voinut nousta noiden genrejen pohjalta. Itse en ainakaan tiedä yhtään tapausta, jossa grindcoremuusikko olisi ruvennut tekemään dungeon synthiä. En todellakaan osaa sanoa, onko näin koskaan tapahtunut. En ainakaan usko.

Aktiivinen kenttä

Vaikka dungeon synth on tänä päivänä kenties suositumpaa kuin koskaan aiemmin, koko touhu on isossa mittakaavassa katsottuna marginaalin marginaalia ja täyttää vaivatta todellisen undergroundmusiikin tunnusmerkit.

Internet on tuonut musiikkityylin lähemmäksi peruskuluttajaa tarjoamalla laajoja soittolistoja Youtuben ja Spotifyn kaltaisissa palveluissa. Teknologian kehittyminen on puolestaan madaltanut niin sanottujen tavallisten pulliaisten kynnystä oman musiikin luontiin, mistä johtuen dungeon synthin ja dark ambientin parissa on tänä päivänä tekijöitä enemmän kuin koskaan aiemmin – joskin myös tarjolla olevan materiaalin tasossa on kovaa heittelyä.

Myös haastateltavamme ovat huomanneet kentällä tapahtuneen noususuhdanteen, vaikka eivät juuri muiden tekemisistä tunnu piittaavan. 

– Kyllä sitä jonkin verran tulee seurattua, mutta ei enää niin paljon kuin nuorempana, Mäkelä myöntää. – Kenttä vaikuttaa kuitenkin nykyään todella aktiiviselta ja uusia julkaisuja tuntuu ilmestyvän jatkuvasti. Mortiiskin näyttää pukkaavan ulos Era 1 -tyylisen levyn ensi vuoden alussa!

– Jokaisessa ”skenessä” genreen katsomatta on tänä päivänä niin suuri ylitarjonta, että yritän parhaani mukaan sulkea itseni täysin sen ulkopuolelle, V-Khaoz puolestaan tuumailee.

Myös Mortiis elelee pääasiassa omissa musiikillisissa oloissaan.

– Olen tunnetusti aika paska seuraamaan oikeastaan mitään uutta, mutta olen yrittänyt saada hieman hajua siitä, mitä skenessä tapahtuu. Olen soittanut parin viime vuoden aikana keikkoja aika monen dungeon synth -bändin kanssa, mikä on ollut todella siistiä, mutta kovinkaan moni syna-artisti ei tee keikkaa, mikä toivottavasti muuttuu pian.

– Minusta tuntuu, että koko skene pyörii vahvasti c-kasettien maailmassa, vaikka muutamat projektit lyövät ulos myös cd:tä ja vinyyliä. Suuressa kuvassa koko touhu elää kuitenkin vahvasti Bandcampissä ja kasettiskenessä.

Julkaistu Infernossa 10/2019.