”Ehkä informaation puute saa ihmiset kiinnostumaan meistä” – haastattelussa itävaltalaislegenda Summoning

Verkkaiseen tahtiin levyjä tipautteleva Summoning on kulttibändi sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka suosio on tästä statuksesta huolimatta jatkuvasti kasvamaan päin, yhtyeen jäsenet eivät perusta liiasta näkyvyydestä.

Itävallan Wienissä vuonna 1993 alkunsa saanut Summoning käynnisti uransa musiikillisesti melko tyylipuhtaana black metal -aktina. Bändi on kuitenkin ajautunut hiljalleen kohti omaa eeppistä ilmaisuaan, jonka tunnusomaisimpina elementteinä toimivat mahtipontisesti pauhaavat, vahvasti toistoon perustuvat kappaleet sekä fantasiakirjallisuuteen viittaavat sanoitukset.

Vuonna 1995 ilmestyneellä, hitusen romuluisella Lugburz-esikoisellaan vasta hapuilevia askelia kohti nykyistä tyyliään ottanut yhtye on kulkenut pitkän ja kivikkoisen matkan. Onkin ilahduttavaa huomata, että uudella With Doom We Come -albumilla soi jälleen kerran aiempaa ammattitaitoisempi ja moniulotteisempi bändi. Sen nykyinen soundi luo selittämättömiä mielikuvia jopa 90-lukulaiselta kalskahtavasta martial ambientista, jonka pesäkkeenä voidaan pitää ruotsalaista Cold Meat Industry -levy-yhtiötä.

Yli 20 vuotta duona toimineen yhtyeen tehokaksikko näkee With Doom We Comen kuitenkin johdonmukaisena ja tyylille uskollisena Summoning-albumina.

– Kyseessä on hyvin perinteikäs Summoning-levy, mutta tällä kertaa kappaleet syntyivät hieman poikkeavalla tavalla, laulaja-kosketinsoittaja-basisti Silenius kertoo.

– Edellisen kiekkomme Old Mornings Dawnin [2013] sessioista jäi paljon ylimääräistä tavaraa, kuten kitarariffejä, kosketinsoitinjuttuja ja jopa kokonaisia osia kappaleista. Aloitimme uuden levyn tekemisen näiden juttujen pohjalta, mikä oli tietysti hieman helpompaa kuin aloittaa aivan tyhjältä pöydältä. Sovitimme ja säädimme, sävelsimme uusia riffejä jo olemassa olevien sekaan ja niin edelleen, joten jo alusta alkaen oli selvää, että With Doom We Come tulee olemaan selkeää jatkoa edeltäjälleen – hieman kuin Nightshade Forests -ep, joka kasattiin Dol Guldurin [1997] ylijäämistä. Lopulta Nightshade Forest kuulosti kuitenkin erilaiselta kuin Dol Guldur, ja samoin on asianlaita nyt.

– Uudella levyllä on tietysti paljon viitteitä Old Mornings Dawniin, mutta sillä on selkeästi oma vibansa. On mielenkiintoista, että vertaat sitä vanhaan Cold Meat Industry -kamaan, koska ei ole mikään suuri salaisuus, että diggailen sitä soundia todella paljon. Toisaalta en usko sen vaikuttaneen juurikaan Summoningiin. Ehkä erilaiset samplet ja studion ulkopuolella tehdyt äänitykset saattavat aiheuttaa mielikuvia vanhasta CMI-tuotannosta, Silenius pohtii.

– Mielestäni levy on tunnelmaltaan erittäin synkkä, mutta ei välttämättä mitenkään masentava, eikä myöskään sankarillinen kuten Let Mortal Heroes Sing Your Fame ja Stronghold [2001, 1999]. Kutsuisin With Doom We Comen tunnelmaa ennen kaikkea syksyiseksi.

Laulujen merkitys

With Doom We Comen merkittävimpiin yksittäisiin onnistumisiin kuuluvat sen monipuoliset laulusuoritukset, jotka ovat tähän mennessä parasta Summoningia. Alati vähentyneen perinteisen black metal -kärinän vastapainona kaikuvat kuorot, puhutut pätkät ja niin sanotusti puolipuhtaat laulut, jotka vaikuttavat sisältävän entistä enemmän melodiaa.

Laulujen tärkeyden Summoningin musiikissa tajuaa kunnolla vasta tuoreen albumin parissa, sillä vahvat musiikilliset mielikuvat saavat lisää syvyyttä taidolla mukaan sulatettujen laululinjojen myötä. Artistien itsensä mukaan merkittäviä muutoksia ei ole kuitenkaan tapahtunut.

– Emme ole juurikaan muuttaneet tapaamme käyttää kuoroja, ja niitä on tällä kertaa jopa vähemmän kuin edellisellä levyllä, laulusta, kitaroista, kosketinsoittimista ja rumpuohjelmoinnista vastaava Protector aloittaa puheenvuoronsa.

– Kaikista kappaleista löytyy niin sanottua melodista black metal -laulua, ja olen laulanut samalla tavalla Strongholdista lähtien. Tajusin silloin, että pelkkä rajujen äänien päästäminen ei ollut minulle millään tavoin tyydyttävää. Lauloin uudella albumilla samoin kuin aiemminkin, enkä edes yrittänyt miksata ääntäni mitenkään erilaiseksi, mutta jostain ihmeen syystä monet tuntuvat kiinnittävän juuri nyt huomiota laulumelodioihin.

Vaikeuksien kautta voittoon

Summoningin levyjen tarunhohtoiset nimet ovat noudatelleet yhtyeen musiikillista linjaa hämmästyttävän hyvin, eikä perinne katkea uusimmallakaan.

Massiivisen mutta yhtä lailla ilmavan kokonaisuuden otsikon inspiraationa lienee toiminut Tolkien-hommista tuttu Enttien marssilaulu, The Ents’ Marching Song, jonka sanoituksissa esiintyy pätkä ”with doom we come”?

– Aivan oikein, nimi on otettu juuri sieltä, Silenius myöntää. – Jos ollaan rehellisiä, otsikon takana ei ole mitään sen suurempaa tarkoitusta. Tämä ei ole konseptilevy, eikä yksikään kappale kerro Enteistä, mutta jotenkin pidän tuosta fraasista todella paljon. Normaalisti kerään albumien tekovaiheessa erilaisia sanoja, fraaseja ja lauseita, jotka voisivat muodostaa kulloinkin syntyvän levyn nimen, ja niin tapahtui tälläkin kertaa. Keräsin noin viisikymmentä erilaista ehdotusta albumin otsikoksi, ja 

pitkän aikaa sen nimeksi piti tulla Conquest, mutta juuri ennen deadlinea sain päähäni With Doom We Comen ja pidin sitä erittäin hyvänä vaihtoehtona. Se kuulostaa dramaattiselta, ja jotenkin minusta tuntuu, että se sopii Summoningille täydellisesti.

Uuden kiekon lehdistötiedotteessa mainittiin, että Summoningin lähivuodet ovat olleet täynnä erilaisia ongelmia, takaiskuja ja kiistoja, jotka ovat aiheuttaneet suoranaista turhautumista. Mikäli yhtyeen uraa tarkastelee ulkopuolisen silmin, tuntuu, että lähes koko sen taival on ollut täynnä erilaisia vastoinkäymisiä, joista merkittävin ja vakavin on Sileniusin sydänkohtaus muutama vuosi takaperin.

Koetteko, että soitatte jollain tavoin kirotussa yhtyeessä?

– On totta, että vuosien varrella on ollut monenlaisia vaikeuksia, olivat ne sitten minun sydänkohtaukseni ennen Old Mornings Dawnin julkaisua, motivaatiovaikeudet, inspiraation totaalinen katoaminen tai jopa muut projektimme, jotka rupesivat tuntumaan jossain vaiheessa tärkeämmiltä kuin Summoning. Tällä kertaa ongelmat olivat kuitenkin täysin käsittämättömiä!

– Suurin ongelmamme oli, että Silenius sai jostain pakkomielteen, että albumille piti kirjoittaa täysin uudet kappaleet – yksikään minun tekemäni juttu ei enää kelvannut, Protector kaappaa puheenvuoron.

– Vaikka kävimme läpi kaikki maailman instrumentit, emme löytäneet millään levylle uudenlaisia ääniä. Pallottelimme vanhoja kappaleita pitkän aikaa, eikä tilanne edennyt yhtään mihinkään, minkä ansiosta tunnelma välillämme kehittyi todella kireäksi ja turhautuneeksi. Kaikki tämä viivytti prosessia noin kahdella vuodella. Senkään jälkeen Silenius ei ollut tyytyväinen lopputulokseen, joten ajattelin luovuttaa, koska kaikki spontaanius ja luovuus oli kadonnut täysin. Tuntui, että musiikintekemisestä oli tullut pelkkää pakkopullaa, eikä hommassa ollut mukana pisaraakaan intohimoa.

– Kun kerroin, että haluan lähteä bändistä, Silenius pystyi jotenkin jättämään pedanttiutensa. Löysimme jälleen innon jatkaa ja keskustella tulevaisuudesta. Kaikki on nyt ihan kunnossa.

Turha kitara

Summoning maalailee musiikkiaan leveällä ja tukevarakenteisella pensselillä, joka panostaa turhien yksityiskohtien sijaan suureen kokonaiskuvaan ja vahvoihin tunnelmiin. Takataskussa on Long Lost to Where No Pathway Goesin, Like Some Snow-white Marble Eyesin ja Land of the Deadin kaltaisia monumentaalisia ”hittikappaleita”, jotka osoittavat, että duolta löytyy tarvittaessa kapasiteettia jopa itsensä ylittämiseen.

Tuoreen kiekon annista edukseen nousevat erityisesti Silvertine, Herumor ja albumin mukaan nimetty eeppinen päätöskappale, joka viimeistään todistaa, kuinka helppoa on sukeltaa yhtyeen maailmaan ilman sen kummempaa tietoa fantasiakirjallisuudesta.

Bändin tuotanto on nostanut riman melkoisen korkealle, ja kuten kävi jo ilmi, uusi Summoning-musiikki ei synny helpoimman kautta.

– Kaikkein hankalinta on ensimmäisen riffin kirjoittaminen. Kun ensimmäinen hyvä sellainen lopulta löytyy, kaikki sujuu lopulta melko helposti. Koska meillä oli tällä kertaa paljon riffejä varastossa, itse kappaleiden säveltäminen oli vaivatonta, mutta oikean soundin löytäminen eri instrumenteille ja melodioille osoittautui hankalaksi, kuten Protector äsken mainitsikin. Onneksi kaikki meni lopulta todella hyvin.

– Kaiken kaikkiaan yritämme välttää painetta sekä levy-yhtiöltä että itseltämme. Uskon olevan luonnollista, että näinkin pitkän uran jälkeen on jatkuvasti hankalampaa kirjoittaa perinteistä Summoning-musiikkia toistamatta liikaa itseään ja kopioimatta juttuja, joita olemme käyttäneet jo vuosia sitten. Voin vain toivoa, että lopputulos miellyttää meidän lisäksemme myös kuulijoita. 

Sanoitte taannoin jossain haastattelussa, että pidätte itseänne enemmän säveltäjinä kuin muusikoina. Oletteko edelleen samaa mieltä?

– Joo, ehdottomasti. Koskettimien soittaminen ei ole musiikillisesti mitenkään haastavaa, mutta on kinkkistä luoda ne melodiat, joita soitamme. Mitä kauemmin olen tehnyt musiikkia, sitä harvemmin työskentelen koskettimien kanssa. Usein luon uusia melodioita ihan vain tietokoneen avulla, Protector kertoo.

– Useimmissa tapauksissa rakennan uuden osan kappaleeseen muuttamalla sen ensimmäisen osan nuottien harmonioita koskemattakaan koskettimiin. Sanoisin, että 90 prosenttia siitä ajasta, jonka käytämme musiikin tekemiseen, työstämme ilman oikeita soittimia. Työskentelemme sormiemme sijaan sydämellä ja aivoilla.

– Sävellän jopa kitarajutut tietokoneella ja kosketinsoittimilla. Soitan riffejä oikealla kitaralla vasta aivan prosessin loppuvaiheessa. Minusta kitaransoitto ei ole mitenkään olennainen osa uutta albumia – minulle se on vain elektronisesti tekemieni sävellysten toistamista toisella instrumentilla. 

Miehet musiikin takana

Summoning on alan piireissä hyvin tunnettu bändi, vaikka taustalla ei ole keikan keikkaa tai edes niin sanotusti ”kunnollisia” promokuvia. Suuri osa Summoningin viehätystä piileekin sen nykyajalle harvinaisessa salamyhkäisyydessä. On täysin julkista tietoa, että yhtyeen takana vaikuttavat Richard ”Protector” Lederer ja Michael ”Silenius” Gregor, mutta miehet ovat onnistuneet erottamaan siviiliminänsä ja Summoningin musiikin ihastuttavalla tavalla.

Skenejuorujen ja somehössötyksen sijasta kaksikko on keskittynyt kaikkein tärkeimpään eli itse musiikkiin, joka onkin puhunut puolestaan paremmin kuin tuhannet tyhjät sanat ja kokoelma valokuvia.

– Erityisesti uramme alussa keskityimme tietynlaisen mystisen auran luomiseen, sillä se oli silloin tärkeä osa konseptiamme. Halusimme esimerkiksi ottaa kuvia, joiden pääosassa emme olleet me henkilöinä, vaan tunnelma luotiin ympäristöllä, joka oli tärkeämpi kuin muusikot bändin takana. Olimme tietysti todella vaikuttuneita toisen aallon norjalaisen black metalin kuvastosta, ja erityisesti Darkthronen ja Burzumin promokuvat inspiroivat meitä paljon, Silenius sanoo.

– Tämä mystisyys ei ole meille enää mitenkään merkittävä juttu, mutta meillä ei ole myöskään tarvetta esitellä itseämme sosiaalisessa mediassa tai itkeä huomion perään, kuten niin monella bändillä on nykyään tapana. Ehkä informaation puute saa ihmiset kiinnostumaan meistä. Yksi tärkeä aspekti tässä kaikessa on, että Summoning ei ole enää elämiemme keskipiste, eikä musiikki ole meille enää elämäntyyli samoissa määrin kuin joskus aiemmin. Tästä johtuen emme tunne intoa tuoda itseämme esiin yhtään enempää kuin on tarpeellista.

Musta syndikaatti

Itävallan black metal -skene eli kulta-aikojaan 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla, jolloin maassa syntyi eräänlainen tyylilajille omistautunut pieni sisäpiiri, jota kutsuttiin ”Austrian Black Metal Syndicateksi”.

Muiden muassa Mayhemin, Burzumin ja Thornsin jäsenistöstä koostuneen Norjan Helvete-porukan, Kreikka-yhteisön ja esimerkiksi Ranskan Les Légions Noiresin kaltaisen ryhmittymän konkreettisimmaksi yhteistyön hedelmäksi jäi vuonna 1995 julkaistu A.B.M.S.: Norici Obscura Pars -kokoelma, jolla luovuutensa tuloksia esittelivät Golden Dawn, Knechte des Schreckens, Pazuzu, Pervertum, Trifixion ja Vuzem.

Näistä bändeistä toimii edelleen vain tyyliään kovasti muuttanut Golden Dawn ja tavallaan myös Vuzem, joka vaihtoi nimensä Hollenthoniksi vuonna 1999 ja elää parhaillaan jonkinlaisessa välitilassa. 

Vaikka Summoningin musiikkia ei kuultu mainitulla kokoelmalla, bändi oli aikoinaan tiivis osa Itävallan black metal -piirejä – sekä Abigorin ja Belphegorin ohella ehdottomasti sen tunnetuin tekijä.

Mitä paikalliselle skenelle kuuluu? Oletteko vielä aktiivisesti tekemisissä toistenne kanssa?

– Minulla ei ole oikeastaan mitään yhteyksiä esimerkiksi Pazuzun ja Pervertumin tyyppeihin, mutta toisaalta olen hyvissä tekemisissä Abigorin Thomas Tannenbergerin kanssa, Silenius kertoo,

– Hänen kodistaan on tullut eräänlainen tapaamispaikka ja keskittymä bändeille ja muille tyypeille – enkä puhu vain Itävallan skenen yhtyeistä, kuten Amestigon ja Der Blutharsch, vaan ihmisistä ympäri maailman, jotka tulevat tapaamaan Thomasia, kun sattuvat olemaan Itävallassa keikalla. Tai sitten he käyvät vierailemassa ihan muuten vain. 

Julkaistu Infernossa 1/2018.