Ei loppukesää ilman Dark River Festivalia – Kotkassa muun muassa Diabloa ja Trio Niskalaukaus -covereita

19.02.2016

”Suomen ehdottomasti kymiläisin ja todennäköisesti myös sekä persoonallisin että sympaattisin metallifestivaali” Dark River Festival humpataan Kotkassa tänä vuonna 12.–13. elokuuta.

Festarin pääesiintyjänä soittaa Diablo, ennen heitä soittelevat esimerkiksi oman kylän pojat Omnium Gatherum, hilipatimetallin lähettiläät Korpiklaani, porometallikopla A.R.G. sekä mainiolla debyytillä viime vuonna paiskannut Tomb of Finland. Koko tähänastisen esiintyjälistan löytää soittojuhlan kotisivuilta.

Paikalla soi myös aimo liuta kierrätysmateriaalia, kun käsittelyyn pääsee eri coveryhtyeiden toimesta niin Megadeth, Sepultura kuin Manowarkin. Kotimaiseen meininkiin kajoaa Trio Niskalaukauksen materiaalia esittävä Duo Ohtanappi, joka viskoi pari päivää sitten linkkaamamme Nyt on mies! -biisin vuonna 2007 tähän malliin:

Lisää luettavaa