Cacoëthesin ja edeltäjän väliin mahtuu viitisen vuotta. Edustaako uusi levy teille jonkinlaista uutta alkua?
– Opus Victoriasta on todellakin jo viisi vuotta, mutta tämä ei silti meinaa bändin sisällä, että oltaisiin oltu jotenkin ”poissa” tai rakentelemassa uutta tulemista, laulaja Timo ”Galzi” Kallio selventää.
– Tässä välissä on tehty kohtuupaljon keikkaa, myös meidän lempimaanosassa Aasiassa. Uuden levyn matskua rakenneltiin, editoitiin ja hierottiin useaan eri otteeseen, ja yhtäkkiä oli mennyt taas vuosi. Tämä kertonee siitä, että todellinen tekeminen oli tiivistä mutta tapahtui pienissä pätkissä.
– Edellisen levyn tuotti kanssamme Samaelin Xy [alias Alexandre Locher], ja tällöin parissa viikossa tapahtui niin paljon, että nyt otimme tarkoituksella huomattavasti iisimmän linjan. ”Uusi alku” ei ole ollut meille vielä tähän mennessä vaihtoehto, joten samalla janalla tässä ollaan tavallaan edelleen kuin mistä Grand Karoshi -debyytillä [2008] lähdettiin.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Cacoëthes tarkoittaa vähän kaikkea pahantahtoista ja epämiellyttävää. Laulatteko levyllänne ankeista asioista?
– Cacoethes-sana löytyy sekä kreikan että latinan kielestä ja meinaa yleistäen kontrolloimatonta halua tai taipumusta pahansuopuuteen tai pahansuopiin tekoihin. Ei siis synnynnäistä pahanluonteisuutta, mitä cacoethics-sana tarkoittaa.
– Biisit kertovat pienistä, jokapäiväisistä, kaikille tapahtuvista inhottavuuksista ja vittumaisista tilanteista, joista syntyy tai on syntymättä suuremman mittakaavan henkilökohtaisia tai suurempaa kokonaisuutta koskevia katastrofeja. Levyllä pohdiskellaan tarinoiden muodossa esimerkiksi sitä, kuinka pienestä tulevaisuuden suunta voi olla kiinni ja kuinka kohtuutonta tai kohtuullista minkäkin suuruisista teoista on rangaista tai kärsiä. Ankeita tarinoita ja negatiivista tekemisen dissausta pyritään sen sijaan välttämään loppuun asti, tämä on ihan DSF-yhtiöpapereissa määritelty, heh heh.
Cacoëthes kuulosti korviini aiempia DSF-levyjä mahtipontisemmalta ja monipuolisemmalta. Sävelsittekö kiekon samoilla metodeilla kuin aiemmat?
– Sävellystoimintaan lähdettiin hieman sillä otteella, että käyrätorvet, klasariorkesterit ja barokkikuoro mahtuvat messiin kertsiin kuin kertsiin. Tämä on ehkä hieman eri tyyliä kuin aikaisemmilla lätyillä. Mitään näistä kolmesta aspektista ei levylle tullut, mutta intro on kertakaikkisen mahtipontinen. Mulla tyhjenee edelleen himasta viemärit kun sen tyrkkää soimaan.
Niin sanottu melodinen death metal ei ole tänä päivänä se kaikkein mediaseksikkäin musiikkigenre. Mitkä ovat valttikorttinne massasta erottumiseen?
– Ei me olla koskaan massaa oltukaan! Ei ole pienintäkään hajua, miltä DSF kuulostaa. Itse en ole koskaan pystynyt analysoimaan, kuulostetaanko me jonain ajanjaksona liikaa tuolta tai tältä bändiltä. Kohtapuoliin ollaan viihdytty 15 vuotta tämän yhtyeen parissa ilman suurempia kaupallisia paineita, joten nykyään taitaa olla vielä yhdentekevämpää kuin aikaisemmin, millaisen sihdin läpi bändiä milloinkin katsellaan.
Olette tehneet neljä toinen toistaan parempaa levyä, ja Cacoëthesin luulisi nostattavan nimeänne pinnalle aiempaa näkyvämmin. Minkälaisia odotuksia teillä on musiikkinne menestyksen suhteen?
– Odotukset varsinkin biisien liikkumiseen soittolistojen osalta on tässä vaiheessa jopa hieman ylitetty, nuo muutamat sinkkubiisit lähti etenemään erittäin hyvin. Odotukset ja odottelu ovat helposti synonyymeja, ja odottelu on helvetin tylsää, joten me tehdään lisää biisejä, lisää kiertueita, lisää Eurooppaa ja Aasiaa. Cacoëthes tekee mitä haluaa, sillä on nyt oma elämä.
Julkaistu Infernossa 8/2018.