Elävän musiikin alan edunvalvoja LiveFIN ry järjestää valtakunnallisen hiljaisen hetken suomalaisen elävän musiikin puolesta

“#VuosiHiljaisuutta-kampanjalla haluamme muistuttaa, että kohta on kulunut vuosi. Toista vuotta emme kestä", toteaa yhdistyksen hallituksen jäsen ja Ruisrockin vastaava tuottaja Piia Lääveri.

09.03.2021

Perjantaina 12. maaliskuuta tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun hallitus suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. Siitä hetkestä lähtien lähtien tapahtumien järjestämistä on joko säädelty tarkasti tai kielletty yksiselitteisesti kokonaan, mikä on ajanut alan vakavaan kriisiin ilman toimintavalmiuksia tai tulevaisuutta.

Niinpä kotimaisen elävän musiikin alan edunvalvoja LiveFIN ry järjestää perjantaina 12.3. 14.05–14.06 valtakunnallisen hiljaisen hetken suomalaisen elävän musiikin puolesta. Hiljainen hetki on osa #VuosiHiljaisuutta-kampanjaa, jonka myötä järjestö vaatii päättäjiltä alaa auttavia toimia.

”Viimeisin toimialaa kurittava sulku on jatkunut marraskuusta lähtien. Elävän musiikin ala on sopeuttanut toimiaan ja etsinyt uusia, terveysturvallisia tapoja järjestää musiikkitapahtumia. Näillä toimenpiteillä tartuntariskiä on torjuttu tehokkaasti. Silti tapahtumien järjestämisen mahdollisuuksia on vain kiristetty, eikä vastuullinen toiminta ole avannut minkäänlaisia näkymiä tulevaan”, toteaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.

”#VuosiHiljaisuutta-kampanjalla haluamme muistuttaa, että kohta on kulunut vuosi. Toista vuotta emme kestä. Vieläkään ei ole syntynyt päätöksiä riittävistä tuista ja työkaluista, jotka mahdollistaisivat alan selviytymisen ja näkymän tulevaisuuteen. Ilman pikaisia toimenpiteitä ja riittäviä tukitoimia elävän musiikin tapahtumien järjestäminen vaikeutuu oleellisesti, sillä alan infrastruktuuri murenee ja osaaminen katoaa. Kampanjalla vaadimme päättäjiltä tekoja ennen kuin on liian myöhäistä”, sanoo LiveFIN ry:n hallituksen jäsen ja Ruisrockin vastaava tuottaja Piia Lääveri.

”Haluamme julkista keskustelua alan exit-suunnitelmasta. Haluamme myös riittävää taloudellista tukea, joka kohdistuu koko elävän musiikin ekosysteemiin: tapahtumajärjestäjiin, muusikoihin ja alihankintaketjuun. Tarvitsemme myös tapahtumien takuutukimallin, joka aidosti toimii riskinhallinnan välineenä epävarmana aikana. Mutta ennen kaikkea haluamme äänemme entistä paremmin kuuluviin ja vaikuttavaksi osaksi alamme asioita koskevaa päätöksentekoa”, jatkaa Lahtinen.

Hiljaisen hetken Facebook-eventin löydät täältä, ja aihetta voi kommentoida sosiaalisen median kanavissa #VuosiHiljaisuutta-tunnisteella.

Lisää luettavaa