”En koskaan kutsu soittamista treenaamiseksi, vaan löytöretkeilyksi tai seikkailuksi” – haastattelussa kitaralegenda Michael Schenker

Michael Schenkerin matka ei ole sieltä tasaisimmasta päästä, eikä hän nauti valtavien massojen suursuosiosta. Saksalaiselle menestystä tärkeämpää onkin pysyä uskollisena itselleen ja nauttia kitaroinnin saloista.

On joulukuun 12. päivä. Synkän Helsingin kadut täyttyvät loskasta ja rännästä. Hotellin aulassa tapaan kuitenkin hyväntuulisen ja puheliaalla päällä olevan Michael Schenkerin, jolla on päässään tavaramerkiksi muodostunut musta pipo ja päälaelle nostetut aurinkolasit. 

Legendaarisen kitaristin kanssa keskustellessa juttu rönsyilee ja eksyy monesti sivuraiteille. Runsailla kädenliikkeillä vahvistetun puheen ytimessä pysyy kuitenkin intohimo soittamiseen, joka on säilynyt saksalaiskitaristilla läpi koko tämän vaiherikkaan, tuulisen ja ailahtelevan uran. 

– Olen jatkuvassa luovassa tilassa. Olen luova jopa aamuisin vuodetta sijatessani. Luominen on minulle harrastus ja tapa rentoutua. En koskaan kutsu kitaralla soittamista treenaamiseksi, vaan löytöretkeilyksi tai seikkailuksi, Schenker filosofoi. 

– Elämäntehtäväni ja tarkoitukseni tässä maailmassa on levittää musiikkia ja iloa soittimeni kautta. Minulle kitara on puhtain itsensä ilmaisemisen väline. En voi koskaan hallita sitä täydellisesti, mutta voin yrittää tulla niin hyväksi kuin mahdollista. 

Mikä ei tapa, vahvistaa 

Michael Schenker syntyi Saksan Sarstedtissa vuonna 1955. Vaikka hänen vanhempansa eivät olleet musikaalisia, pikku-Michael oli kova laulamaan jo kolmevuotiaana. 

– Viisivuotiaana käytin kattiloita rumpuina ja hakkasin lelupianosta mielenkiintoisia ääniä. Kitara tuli mukaan kuvioihin kun olin yhdeksän. Siinä soittimessa oli jotain erikoista, jonka kautta pystyin samastumaan radiosta kuulemaani musiikkiin. 

Tuolloin tärkein musiikinlähde oli Hitparade-ohjelma, jota Michael kuunteli seitsemän vuotta vanhemman Rudolf-veljensä kanssa jaetussa makuuhuoneessa. Musiikki kiehtoi molempia veljeksiä, mutta eri tavoin. 

– Rudolf vuorasi seinät julkkisten ja suurten tähtien kuvilla. Hän halusi aina tulla kuuluisaksi, mutta minua se ei kiinnostanut. On ironista, että lopulta minä olin se, josta tuli kuuluisa, ja kun päätin, etten halua olla enää korokkeella, hän otti paikkani. 

Niin, veljesten välit eivät tunnetusti ole järin hyvällä mallilla, mikä tulee nopeasti ilmi Michaelin kanssa keskustellessa. Michael on puhunut ”varastelevasta ja valehtelevasta” isoveljestään lukuisissa haastatteluissa, ja vaikka yritän tietoisesti välttää jo hieman puhki kulunutta aihetta, mies nostaa Rudolfin esille itse juttutuokiomme aikana monessa yhteydessä – jopa silloin, kun puhutaan jostain aivan muusta kuin Scorpionsiin liittyvistä asioista. 

Michaelin tarinaa ei kuitenkaan voi kertoa ilman Scorpionsia, soittihan tämä ensimmäisen keikkansakin veljensä perustaman bändin kanssa jamitellen. Michael oli tuolloin 11-vuotias. Vuonna 1969 hänet otettiin mukaan bändin kokoonpanoon yhdessä laulaja Klaus Meinen kanssa. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi bändin debyyttialbumi Lonesome Crow. Michael oli 17. 

– Minusta tuli Rudolfin opettaja, ja hän kopioi kaiken minulta, Michael tuhahtaa ja sanoo olevansa päävastuussa debyytin sävellyksistä, vaikka tekijätietoihin onkin merkitty koko yhtye. 

– Kirjoitin esimerkiksi In Search of the Peace of Mindin riffit yksin äitini keittiössä istuskellessani. Olin vain intohimoinen kitaristi, eikä minulla ollut hajuakaan mistään tekijätiedoista ja krediiteistä. He olivat minua seitsemän vuotta vanhempia ja käyttivät tietämättömyyttäni hyväksi. On surullista, että isoveli tekee niin pikkuveljelleen. 

Pian Scorpionsin debyytin julkaisun jälkeen Michael pestattiin nousevan brittiyhtyeen UFOn riveihin, ensin tuuraavaksi kitaristiksi ja myöhemmin täyspäiväiseksi jäseneksi. 

– Se oli hienoa aikaa. En osannut puhua englantia, joten musiikki oli yhteinen kielemme ja kaikki kaikessa. Sopii minulle, pidetään tästä kiinni ja soitetaan! Kehityin sinä aikana paljon soittajana, Schenker muistelee. 

Tunnelma bändin sisällä oli kuitenkin kireä, ja Michaelin ensimmäinen jakso UFOn riveissä päättyi vuonna 1978, jolloin häntä kuultiin vielä Strangers in the Night -livealbumilla. Schenker nähtiin yhtyeen kokoonpanossa vielä muutamaan otteeseen 1990-luvulla sekä 2000-luvun alussa. Michael ei kuitenkaan allekirjoita väitettä, että hänen aikansa UFOssa olisi ollut erityisen turbulentti. 

– Strangersin jälkeen minun oli aika lähteä, koska en halunnut samoja asioita kuin muut. Miksi jäädä, jos en jaa muiden intohimoa? Minä uskon elämän kaksinaisuuteen. Joudumme tekemään jatkuvasti valintoja ja niistä jokaisella on seurauksensa. Mitä välillämme tapahtui, voi tapahtua kenelle tahansa. Mutta koska minulla oli niin vahva vaikutus bändiin, tarinoita suurennellaan ja liioitellaan. 

– Kukaan ei voi elää elämäänsä ilman minkäänlaista vastoinkäymisiä, se on mahdotonta ja typerää. Kriisit kuuluvat elämään ja jokainen perhe kohtaa niitä. Jos haluaa oppia ja kasvaa, vaikeudet täytyy kohdata ja selättää. Ne muovaavat sinusta sen ihmisen, joka olet nyt. Voi siis joko nostaa kädet pystyyn ja jäädä voivottelemaan tai sitten taistella vaikeuksien läpi. Mikä ei tapa, vahvistaa. 

Irti skorpionin pihdeistä 

Aivan 70-luvun lopussa Schenker palasi vielä hetkeksi Scorpionsiin ja oli mukana Lovedrive-albumilla, josta alkoi bändin kehitys kohti maailmanlaajuisesti tunnettua tyyliä ja kaupallista läpimurtoa. Sanojensa mukaan Michael ei kuitenkaan halunnut olla osa rahantekokoneistoa, ja niin hän repi itsensä irti yhtyeestä – ja veljestään. 

– Näin, millaista huipulla on, ja tajusin, ettei se ole mitään sellaista mitä haluan tai tarvitsen. Minä halusin kulkea eri polkua, mutta koska Lovedrive avasi ovet Amerikkaan, he yrittivät pitää minusta kiinni. Minun piti riuhtoa itseni irti, Michael sanoo ja ottaa Rudolfin jälleen puheeksi. 

– Jotta olisin päässyt yhtyeestä eroon, minun piti antaa hänelle kappaleitani. Esimerkiksi Holidayn pitkä intro ja Coast to Coast ovat minun sävellyksiäni, mutta Rudolf pyysi saada ne nimiinsä ja minä annoin ne tavallaan lahjaksi. Hän siis vain otti minun biisini ja on esittänyt niitä ominaan koko elämänsä, koska ne olivat hänelle tarpeeksi helppoa soitettavaa. 

– Seuraavaksi hän halusi saada soittaa mustavalkoista kitaraani. Okei, sen kuin soitat. Olin vain iloinen päästessäni pois koko kuviosta. Sitten hän blondasi hiuksensa. Hän halusi esiintyä minuna, koska lähdin bändistä juuri silloin, kun Amerikka alkoi kiinnostua heistä. Hän huijasi ihmisiä, että kukaan ei ole lähtenyt, tässä on biisit ja sama kitara, katsokaa! 

Michael sanoo katsoneensa veljensä toimintaa ja yhtyeen tekoja sormiensa läpi vuonna 2015 ilmestyneeseen 50-vuotisjuhlapakettiin saakka. Levypaketin kylkiäisenä ilmestyneessä historiikissa esitetty näkemys tapahtumien kulusta sai Michaelin mukaan kamelin selän katkeamaan. 

– Ensinnäkin oikea ajankohta koko julkaisulle olisi ollut vasta 2019. Mutta Rudolf laskee bändin saaneen alkunsa siitä hetkestä, kun hän hankki ensimmäisen kitaransa. Sitten huomasin, mitä he olivat kirjoittaneet: he väittivät auttaneensa minua eteenpäin urallani, vaikka asia oli täysin päinvastainen! 

– Rudolf on niin riippuvainen suosiosta, että hän valehtelee, huijaa ja tekee kaikkensa pysyäkseen huipulla. Se on kuin huumeriippuvuus. Hän ei kestä elämää ilman suosiota. Mutta ihmisiä ei voi huijata loputtomiin, ja minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, Michael jyrähtää. 

Michael vakuuttaa olevansa sinut sen kanssa, ettei hänen monimutkaisempi musiikkinsa vetoa suuriin massoihin samalla tavalla kuin veljensä yksinkertaisempi tyyli. Ja kaikesta parjaamisesta huolimatta molemmille löytyy Michaelin mukaan oma paikkansa ja tarkoituksensa. 

– Se mitä tein, oli ehkä liian vaikeaa ja aikaansa edellä. Minä rakastan soittaa soolokitaraa, ja sille ei ollut tarpeeksi sijaa kaupallisessa maailmassa. 

– Otetaan esimerkiksi AC/DC, joka yksinkertaisti sitä, mitä muut bändit tekivät 70-luvulla. Rudolf ja monet 80-luvun bändit tekivät samoin. Sellaista musiikkia on helppo oppia soittamaan perässä, ja siksi se vetoaa. He sai monet tarttumaan soittimiin sen sijaan, että he olisivat tarttuneet vaikkapa aseisiin. Valitsemaan luovuuden ja tajuamaan, että he voivat tehdä elämässä jotain, joka antaa iloa ja toivoa. Musiikillisesti se oli ehkä laimennettua, mutta silläkin on paikkansa isossa koneistossa, jota me kaikki pyöritämme.

Kitarajumalan ylösnousemus

Scorpionsista lähdettyään Schenker piipahti muutamissa koesoittotilaisuuksissa (muun muassa Aerosmithille Joe Perryn erottua yhtyeestä) perustaen lopulta oman bändinsä Michael Schenker Groupin, joka on toiminut enemmän tai vähemmän aktiivisesti näihin päiviin saakka – joskin erittäin tuulisella kokoonpanolla Schenkerin pysyessä ainoana vakituisena jäsenenä. MSG on operoinut myös nimillä McAuley Schenker Group ja Michael Schenker’s Temple of Rock. Lisäksi Schenker on julkaissut lukuisia soololevyjä pitkin 1990- ja 2000-lukua.

– Elämäni voi jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä nousin suosioni huipulle 23-vuotiaana, sain maistaa menestystä ja jätin lähtemättömän vaikutuksen musiikkipiireihin innostaen tulevia kitaristipolvia. Sitten alkoi vaihe, jolloin halusin vain tehdä kokeiluja ja työskennellä tuntemattomien laulajien kanssa. Täydelliseen vapauteen pääseminen vei minulta lopulta kymmenen vuotta.

Kokeiluvaihetta kesti vuodesta 1992 vuoteen 2005. Hän teki akustisia ja sähköisiä instrumentaaleja, The Endless Jam -levyt laulaja Davey Pattisonin kanssa ja otti osaa lukuisiin yhteistyökuvioihin. Schenkerin mukaan tämä oli arvokasta aikaa ja hän sai näin kanavoitua haluamiaan asioita ”ulos systeemistään”. Veri veti kuitenkin takaisin tutun rockin pariin.

– MSG oli elossa, vaikka sen jäsenet olivatkin hajaantuneet ympäriinsä. Halusin koota kaiken sen energian ja keskittää sen yhteen pisteeseen. Olin pitkään esittänyt MSG:n tunnetuimpia biisejä ilman niiden alkuperäisiä laulajia tai soittajia. MSG kattaa kuitenkin kolmanneksen elämästäni, joten se ansaitsee juhlistamisen, Schenker kertaa.

Ensimmäinen Michael Schenker Fest -erikoiskeikka heitettiin Sweden Rock -festivaaleilla kesällä 2016. Laulajista mukana olivat niin Gary Barden, Robin McAuley kuin MSG:ssa yhden albumin verran viihtynyt Graham Bonnetkin. Lumipalloefekti oli käynnistynyt ja Michael Schenker Fest -keikkoja tuli lisää. Tokion-keikka elokuussa 2016 kuvattiin ja julkaistiin dvd:nä seuraavana keväänä.

– Halusimme antaa koko maailmalle mahdollisuuden nähdä tämän ryhmän koko potentiaali hyvälaatuisena taltiointina puhelimilla kuvattujen Youtube-pätkien sijaan. Live herätti paljon kiinnostusta ja aloimme saada levy-yhtiöiltä tarjouksia studioalbumista. En ollut aluksi hirveän innoissani ajatuksesta, sillä sellainen on iso urakka. Lopulta tartuimme Nuclear Blastin tarjoukseen, enkä ole katunut päätöstä.

Maaliskuussa julkaistava levy kulki aluksi työnimellä Michael Schenker Fest in Studio, mutta jossain vaiheessa otsikko muuttui Resurrectioniksi.

– Levyn kannessa me kaikki istumme pöydän ääressä juhlimassa ja taustalla näkyy äänitysstudio miksauspöytineen. Idea oli mielestäni hauska, ja siitä koko homma lähti liikkeelle. Sitten Doogie White esitteli minulle Take Me to the Church -biisin tekstin ja kansi muuttui mielikuvissani ehtoolliseksi. Kun tuottaja ja sanoittaja Michael Voss puolestaan esitteli The Last Supperin, tajusin, että tässä on nyt selvästi kehittymässä jotain. Kun tuli aika nimetä levyn instrumentaali, annoin sille näiden innoittamana nimen Salvation, pelastus.

– Levyn nimi on siis osittain sattumaa, mutta luultavasti se myös kanavoi jotain, joka oli jo jossain alitajunnassani kytemässä. Niin ei alun perin ollut tarkoitus, mutta näin siinä lopulta vain kävi. Levy on tavallaan kuin ylösnousemus: hyppäsin täysin skenen ulkopuolelle 1992, ja olen noussut hitaasti takaisin vuodesta 2005 lähtien, Schenker pohtii.

Levyllä vaikuttaa kolme jo mainittua MSG-laulajaa, Barden, McAuley ja Bonnet, ja lisäksi Temple of Rockista tuttu Doogie White. Mukana on soolosuoritusten lisäksi kappaleita, joissa kaikki neljä laulavat yhdessä. Haasteista huolimatta kaikki osapuolet ovat Schenkerin mukaan tyytyväisiä lopputulokseen.

– Meillä oli Amerikan-kiertue sovittuna ja aikataulu laadittiin sen mukaan. En kuitenkaan ollut varma, ovatko kaikki samalla sivulla, sillä porukka asuu hajallaan ja esimerkiksi Bonnet voi käyttää omiin juttuihinsa aikaa vuosikaupalla, hah hah! Onneksi Voss tuntee suurena fanina täysin sekä minun että Bonnetin tyylin, ja hän teki nerokkaasti kaiken varalta muutamia Bonnetille räätälöityjä biisejä. Kun Graham epäröi omien valintojensa kanssa, Voss esitteli nämä biisit hänelle ja hän ilahtui suuresti. Ja niistä tulikin lopulta todella hyviä!

Alun perin levylle oli kaavailtu vieraileviksi tähdiksi myös Twisted Sisterin Dee Snideria ja Apocalypticaa, mutta haaveet eivät syystä tai toisesta konkretisoituneet. Yksi nimekäs vierailija päätyi kuitenkin levylle saakka.

– Tapasin Kirk Hammettin ensimmäistä kertaa muistaakseni vuonna 1997 kitaralehden kuvauksissa. Kuulin vasta myöhemmin, että hän on suuri fanini – olen hänelle kuulemma kuin joulupukki tai jotain! Metallicahan otti MSG:n Armed and Ready -kappaleen mukaan Guitar Hero -peliinsä, mikä oli mukava ele. Lopulta päädyimme jamittelemaan televisioon [That Metal Show’ssa 2015], ja siitä alkoi ystävyytemme.

Kun Hammettin suuri esikuva sitten pyysi tätä mukaan levylle, hänen ei tarvinnut miettiä suostumistaan kahdesti. Metallica-kitaristia kuullaan heti levyn avausraidalla, jonka introon oli kaavailtu myös Apocalyptican selloja.

– Kirk äänitti osuutensa studiossaan Havaijilla. He lähettivät minulle sessioista kuvan, jossa hän soittaa lippis päässä rennoissa vaatteissa ja leveästi hymyillen, kuin innokas teini! Schenker nauraa.

Pysy uskollisena itsellesi

Schenker sanoo saavansa tänä päivänä inspiraatiota samoista asioista kuin nuoruusvuosinaankin. Tärkeintä on luoda jotain täysin uutta ja omasta sisimmästä kumpuavaa.

– Lopetin muiden musiikin kuuntelun joskus 17-vuotiaana, koska en halua kopioida ketään. Voi joko seurata trendejä ja kierrättää valmista kamaa tai tehdä jotain uutta ja originaalia. Jokaisessa meissä on maailma, josta kukaan muu ei tiedä, ja taiteilija avaa oven siihen maailmaan, oli kyseessä sitten maalari tai säveltäjä tai kuka vain.

Schenker ei osaa tai halua nimetä uraltaan tiettyjä huippuhetkiä, sillä jokainen niistä johtaa toiseen ja tärkeintä on se, mitä kustakin hetkestä saa irti.

– Ilman huonoja hetkiä ei voi tietää, millaisia ne hyvät ovat. Molempia siis tarvitaan. Täytyy vain oppia löytämään tasapaino, Schenker pohtii.

Mitä tammikuussa 63 vuotta täyttänyt Michael sitten sanoisi nuorelle, vasta kitaraan tarttuneelle itselleen, jos saisi siihen mahdollisuuden?

– Pidä hauskaa ja seuraa sydäntäsi. Pysy sille ja itsellesi uskollisena, se riittää. Hauskanpito itsessään on oikein hyvä palkinto. 

Julkaistu Infernossa 1/2018.