”En ole rajoittunut tälle planeetalle, olen avaruudessa” – haastattelussa Master’s Hammerin johtaja Franta Štorm

Tšekkiläinen Master’s Hammer on kulttibändi, joka luo uutta ja pysyy liikkeessä johtohahmonsa František ”Franta” Štormin luovuuden voimalla.

Kuva: Eija Mäkivuoti

Ajat, rajat ja nimet muuttuvat. Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin kuuluneessa Tšekkoslovakiassa elettiin vuonna 1987 kommunistisen järjestelmän viimeisiä vuosia. Kylmä sota oli muuttumassa kädenlämpöiseksi. Samaan aikaan maan pääkaupungissa Prahassa soitti ensisointunsa nuorten taideopiskelijoiden yhtye, Master’s Hammer.

Bändi julkaisi vielä perustamisvuotenaan The Ritual Murder -esikoisdemonsa. Rautaesiripun taakse oli kulkeutunut musiikkia yhtyeiltä kuten Venom ja Bathory, mikä kuului Master’s Hammerin varhaisessa tyylissä. Varsinaisen läpimurtonsa – siis undergroundin mittakaavassa – bändi teki kahdella ensimmäisellä levyllään.

Vuoden 1991 Ritual sekä sitä seurannut Jilemnický okultista ovat yhä okkulttisen ja omintakeisen mustan metallin merkkipaaluja. Master’s Hammerin omalaatuinen, taiteellinen ja jopa karnevalistinen ote patarumpuineen ja näytelmänomaisine tarinoineen tekee jälkimmäisestä yhden äärimetallihistorian erikoisimmista kiekoista.

Bändi teki vielä kokeellisen ja epämetallisen Šlágry-levyn vuonna 1995 ja lopetti toimintansa. Paluu tapahtui 2009, ja sen jälkeen Master’s Hammer on julkaissut neljä laadukasta pitkäsoittoa, joista uusin on Formulae vuodelta 2016.

Nyt Master’s Hammer on saapunut ensimmäistä kertaa Suomeen. Steelchaos-sisäfestivaalin toinen päivä on starttaamaisillaan, kun istahdan takahuoneen nahkasohvalle. Viereeni asettuu todellinen undergroundlegenda, Master’s Hammerin sielu, sydän ja ainoa alkuperäisjäsen František ”Franta” Štorm.

Tämä on ensimmäinen kertanne Suomessa. Mitä yleisö voi odottaa keikaltanne?

– Kyllä, ensimmäinen kerta, Günther-mallin viikset kasvattanut Franta vahvistaa.

– Aiomme soittaa joitain uusia biisejä ja joitain vanhoja. Kokoonpanomme on mielestäni paras koskaan. Meillä on uusi basisti, ja hän on mahtava. Meillä on myös uusi äänimies, ja hän tekee loistavaa työtä. Uskon, että soundi tulee olemaan tappavan hyvä. Olemme erittäin…

Franta miettii oikeaa sanaa ja säestää funtsimista sormien napsuttamisella.

– …innoissamme kiertämisestä juuri nyt!

Master’s Hammerin kanssa on nähty lauteilla pukkinaamioisia Baphomet-tyttöjä, joiden vaatetus on vaihdellut minimaalisesta olemattomaan.

– He ovat vapaaehtoisia paikallisia tyttöjä. Suosimme paikallista kulttuuria. Otamme muutenkin inspiraatiota eri puolilta maailmaa, kuten Intiasta.

Master’s Hammer oli ennen Helsingin-keikkaa Norjassa, ja Franta kertoo kirjoittaneensa yhden biisin Norjan vuonoista. Keikka Bergenissä kuulemma inspiroi.

– Haluan osan paikallisesta elämästä mukaan tuotantoomme, ja sama pätee myös noihin tyttöihin. Ja teidän tyttönne ovat todella kauniita, Franta kehaisee.

Minä nyökkään.

Kuva: Eija Mäkivuoti

Musiikkia riippumatosta

Ennakkotietojen perusteella osasin odottaa enemmän taiteilijaa kuin vain muusikkoa, ja ennakko-oletukset osuivat oikeaan. Frantan olemuksesta huokuu välittömästi laaja-alaisen kokemuksen ja näkemyksen synnyttämä tapa ajatella.

Mainitsit Intian. Mikä suhde sinulla on siihen?

– Olen majaillut siellä lähes joka talvi jo noin viidentoista vuoden ajan, paitsi nyt, koska työstämme juuri uutta levyä. Intia on hullu maa, ja rakastan sen syvää henkistä kulttuuria, joka on noin neljätuhatta vuotta vanhaa. Maallisemmalla tasolla kyse on siitä, että tykkään lämpimästä ilmastosta ja uimarannoista, heh.

Master’s Hammer -johtaja ottaa ilon irti sekä ikivanhasta kulttuurista että nykyteknologiasta.

– Teen paljon biisejä niin, että makailen riippumatossani rannalla läppäri vatsan päällä. Se on hyvin inspiroivaa ja rentouttavaa.

Onko sinulla jokin tietty paikka, jonne aina menet siellä?

– Joo, voin kertoa sen. Se on Agonda Beach eteläisellä Goalla. Canacona, Canacona taluka. Entinen Portugalin hallintoalue, Franta selvittää.

– Siellä ei ole niin tarkkoja sääntöjä. Voi juoda olutta ja syödä pihviä, vaikken tietty teekään sitä kaiken aikaa. Siellä on paljon kristittyjä, ja tunnen monia paikallisia. He rakastavat minua, ja minä rakastan heitä.

Kuulostaa täydelliseltä.

– Kyllä, sitä se on.

Puhuit uuden levyn äänittämisestä. Onko uutta musiikkia odotettavissa vuonna 2018?

– Joo, ehdottomasti. Levylle tulee yksitoista, ehkä kaksitoista biisiä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saamme levyn ulos helmikuussa. Olen säveltänyt kappaleita, jotka sopisivat mahdollisimman hyvin livetilanteeseen, sellaisia aggressiivisia biisejä.

Tietotekniikan saavutukset ovat aika ajoin Intian auringon alla loikoilevalle Frantalle tervetulleita, eikä hän kaipaa niin kutsuttuja vanhoja hyviä aikoja. Riippumatosta, maapallon toiselta laidalta, saa vaivattomasti lähetettyä biisiaihioita bändikavereille.

– Tykkään siitä, miten kommunikointi toimii nykyään. Meidänkään ei tarvitse aina tavata studiossa tai treenikämpällä, vaan voimme lähetellä biisejä toisillemme tietokoneella. Ei tarvitse maksaa miljoonia studiosta, vaan hommat hoituvat läppärillä, kaikki on niin helppoa. Se antaa paljon mahdollisuuksia ja vapauttaa luovuutta. Erittäin hyvä työkalu, jos osaa käyttää sitä.

Teillähän on oma levy-yhtiö. Tuleeko levy ulos omalla merkillänne?

– Kyllä.

Millaista on omistaa levy-yhtiö?

– Se on hyvin tärkeää. Jos sanottaisiin, että levy on omakustanne, se kuulostaisi jotenkin hölmöltä. Me siis keksimme laittaa pystyyn oman firman, kuvio on paljon parempi näin. Bändin jäsenet ovat siis levy-yhtiön omistajia, hah hah.

Inspiraatiota henkiolennoilta

Franta vaikuttaa siisteissä, vanhahtavissa vaatteissaan ja lierihatussaan jonkinlaiselta kummitussirkuksen tirehtööriltä tai esoteeristen aiheiden ja aineiden opettajalta.

Mitä henkisyys merkitsee sinulle, Franta?

– Henki ja henkisyys ovat minulle… Ne selittävät itsensä: henki on henki, Franta aloittaa kryptisesti.

– Se selittää kaiken. Se selittää koko olemisemme täällä. Jos sinulla ei ole henkeä, et voi tehdä mitään. Jos sinulla ei ole rakkautta, et voi luoda mitään. Jos rakastat pahuutta, voit rakastaa mitä vain. Voit rakastaa hautausmaita ja pääkalloja – ja rappiota, totta kai. Voit rakastaa huonoa säätä, kuten tämän päivän sateista keliä.

Aasinsiltoja on ajoittain haasteellista seurata, mutta kaikki palautuu siihen, että henkimaailma on koko ajan läsnä.

– Henki on joka paikassa, voit löytää sen kaikkialta. Muista vain olla herkkänä sen suhteen. Älä sulje silmiäsi outojen asioiden edessä. Henki on opas, joka johdattaa musiikin, maalaamisen ja ylipäätään taiteen tekemisessä.

Asut maalla ja ympärilläsi on varmaan paljon luontoa…

– Kyllä, kaunista luontoa, Franta toteaa haaveisiin vaipuneen kuuloisena.

Miten koet luonnon, mitä se merkitsee sinulle?

– Olin muutamissa ayahuasca-seremonioissa ja tapasin ne. Tapasin henget, ja ne puhuivat minulle. Ihan oikeasti, Franta painottaa.

– Se oli upeaa. Pystyin kysymään niiltä kysymyksiä ja ne vastasivat minulle. Ne tulivat luokseni ikään kuin naisen hahmossa. Niillä ei kuitenkaan ollut konkreettisia kasvoja eikä mitään sellaista. No, ne olivatkin henkiolentoja. Se oli hieno keskustelu, joka avasi minulle monia ovia henkiseen maailmaan. Se antoi minulle paljon inspiraatiota. Tämä tapahtui sekä viime että toissa vuonna.

– Olin siis muutamissa seremonioissa. En kuvaile noita juttuja tasan sellaisenaan sanoituksissani, mutta hyödynnän kokemuksia eri aiheista sanoja kirjoittaessani.

Luuletko, että ne henget olivat tšekkiläisestä folkloresta?

– Eivät ollenkaan. Se on jotain ihan muuta, ja yritän muutenkin karttaa kansanperinnettä.

Miksi?

– Se on liian helppo kohde, se on vain paikallista kulttuuria.

Haet siis jotain enemmän?

– Jotain persoonallisempaa ja universaalia. Kansanperinne linkittyy aina johonkin tiettyyn alueeseen. En halua olla vain globaali, haluan olla universaali. En ole rajoittunut tälle planeetalle, olen avaruudessa.

Voit siis tavata nuo henget missä vain?

– Tietysti! Voit nähdä samoja lintuja ja perhosia niin Tšekeissä kuin Intiassakin, aivan samoja lajeja, kasveja, kukkia ja puita. Olen siis aina omien henkieni keskuudessa.

Kultti vastoin tahtoaan

Minua varoiteltiin etukäteen, että Franta ei välitä puhua yhtyeensä kulttimaineesta, eikä menneisyydestä muutenkaan. No, eipä auta kuin iskeä asiaan ja katsoa, kuinka käy.

Master’s Hammeria pidetään kulttibändinä…

– Kiitos, Franta heittää yllättäen kesken lauseeni.

Mitä ajatuksia se herättää sinussa?

– Minulla on siitä sekalaisia tunteita. Tuo kulttijuttu on fanien luoma kuva, enkä tahdo horjuttaa heidän uskoaan meihin. Teemme selvästikin asioita, joita fanit arvostavat. Toisaalta olemme myös hyvin kokeellisia, ja siitä he eivät välttämättä pidä. Teemme kokeiluja syntetisaattorilla, meillä on hulluja sanoituksia, you know. Mutta tuo kulttijuttu… en osaa sanoa siitä oikein mitään, koska en koe olevani osa mitään kulttia. Se on vain fanien juttu.

Olet sanonut jossain haastattelussa, että Master’s Hammer ei ole yhtye. Voisitko selittää, mikä se sitten on?

– NYT se on bändi.

Ahaa, se ei siis joskus ollut, mutta nyt on?

– Juuri niin, nyt olemme yhtye. Sinulla on vanhaa tietoa, heh heh. Tuo tieto oli kyllä oikea muutama vuosi sitten, mutta ajat ovat muuttuneet.

Ihmisillä on taipumus asetella musiikki tiettyyn genreen, tiettyihin raameihin. Mitä ajattelet siitä, ja kuinka se istuu Master’s Hammeriin?

– Joo… tuota…, Franta etsii. – Voisin kuvailla musiikkiani romanttiseksi, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Tai saatanalliseksi nekrofiilipornoksi, miksi lie elektroniseksi musiikiksi, en tiedä. Tykkään luoda genrejä, en vain ottaa valmiiksi annettuja kehikkoja. Voimme luoda uusia genrejä jos tahdomme, niin se menee.

Sitä Master’s Hammer on tosiaan tehnyt. Sen soittama musiikki ei istu sellaisenaan mihinkään tunnettuun metalligenreen mutta on vaikuttanut paljon esimerkiksi black metaliin.

Ylianalysoivatko ihmiset musiikkianne?

– Joo, okei… hmmm… musiikkimme on monimutkaista, joten ymmärrän, että sitä pohditaan. Musiikkimme ja sanoituksemme ovat hyvin outoja. Se, että laulamme tšekiksi, on yksi monimutkainen juttu lisää ulkomaalaiselle kuuntelijalle. He kääntävät sanoituksiamme esimerkiksi Googlen kääntäjällä, ja silloin niistä tulee vielä parempia kuin alkuperäiset, se on totaalista hölynpölyä, Franta nauraa.

– Tulokset ovat aivan fantastisia. Se on avain sarkasmiimme.

Musiikkinne on erilaista riippuen siitä, ymmärtääkö sanoitukset vai ei. Minulle laulusi on kuin instrumentti muiden joukossa.

– Kyllä, tuo on aivan totta. Pidän siitä, miltä tšekin kieli kuulostaa, koska se on melodista. Englanti olisi tietysti vielä parempi. Pidän bändeistä, jotka laulavat äidinkielellään; suomalaiset, norjalaiset… ja saksa, se kuulostaa hyvältä.

Kuva: Eija Mäkivuoti

Taiteilijaelämää

Franta on taiteilija paitsi sielultaan myös käytännössä. Musiikin ja sanojen lisäksi hän maalaa, piirtää ja tekee typografiaa sekä graafista suunnittelua.

Mikä tuli ensimmäisenä?

– Piirtäminen, maalaaminen… ja sitten musiikki. Ei kun hetkinen. Ehkä sittenkin maalaaminen… typografia… en tiedä, ehkä kaikki tuli samaan aikaan.

Niin no, taidettahan tuo kaikki on.

– Taidetta, kyllä.

Typografi-Franta on suunnitellut useita kymmeniä kirjainperheitä eli luonut uusia fontteja. Hän on myös kirjoittanut aiheesta kirjan ja toiminut alan opettajana.

Onko typografian tekemisessä mitään yhteistä säveltämisen kanssa?

– Kun on luova, voi tehdä monia asioita samaan aikaan. Käytännössä se kaikki on hyvin helppoa: teen typografiaa työkseni ja musiikkia huvin vuoksi. En elä musiikillani, joten teen graafista suunnittelua, koska siitä maksetaan minulle.

Se on siis sinun ammattisi.

– Kyllä, mutta erittäin mielenkiintoinen ja hauska työ. Pidän siitä paljon. Ja kaikki kulkee lopulta yhdessä. Vaikka en pysty elättämään itseäni musiikilla, se ei ole koskaan ollut minkäänlainen miinus tässä kuviossa.

Myös sanoitusten loihtiminen on oma hommansa, jolla on oma tarkoituksensa.

– Yritän pitää ihmiset tietyssä mielentilassa sanojen avulla. Kun teen biisiä, aloitan aina sanoista ja rakennan siihen päälle melodian. Ne ovat kappaleen henki, rummut ovat luuranko, kitarat ovat lihakset ja laulu on iho, joka tekee kokonaisuudesta kauniin. Kaikella on osansa prosessissa.

– Mutta henki tulee aina ensin, sanoitukset ovat kaikkialla.

Sinulla on siis tarina ennen musiikkia?

– Aina. Ja itse asiassa ennen tarinaa on kuva. Piirrän tai maalaan sen ensin, sitten kirjoitan biisin siitä. Olen tehnyt juuri yhden kappaleen, joka tulee uudelle levylle. Sen nimi on The Aesthetics of Devil. Voin näyttää sinulle kuvan siitä. Tein sen viime viikolla, Franta innostuu.

Ja niin Master’s Hammer -kapteeni alkaa kaivaa kännykkää housuntaskustaan.

– Se on tietenkin rakkauslaulu. Tapasin tytön, joka jakaa mielipiteeni ja ajatukseni. Hän näkee kaiken minun silmilläni, ja minä hänen.

Kuva löytyy älypuhelimen syövereistä, ja alkaa pienimuotoinen taidenäyttely. Frantan selostuksessa vilisee taas yliluonnollisia olentoja ja tajunnanlaajentajia.

– No niin, tuossa on avaruus ja nuo ovat henkiä. Ne ovat luonnon henkiä, koska rakastan villiä luontoa. Rakastan hallusinogeeneja, nimenomaan luonnon hallusinogeeneja kuten ayahuascaa [amazoninajahuaskaliaanista valmistettava psykoaktiivinen juoma]. Eli kaikki tuo on myös tässä kuvassa. Tämä on myös osa tulevan albumin kuvitus, Franta paljastaa.

Laaja musiikkimaku

Aloitit Master’s Hammerin kanssa 30 vuotta sitten. Onko internet suurin ero 1980-luvun ja nykyisyyden välillä?

– En sanoisi niin. Se on hyvä, jos osaa hyödyntää sitä. En tiedä…, Franta tapailee.

– Jotkut sanovat, että se tuhosi musiikin jakelun. Ehkä se on osittain totta, mutta…

Toisaalta se on tehnyt asioista helpompia.

– Todellakin, todellakin. Nykyään voi saada välittömästi palautetta tekemisistään, että pitävätkö ihmiset niistä vai eivät. Se on tärkeää, ja ihmisten tulisi olla iloisia siitä. Ennen oli erilaista. Ensimmäisiä arvioita sai odottaa viikkoja, jopa kuukausia.

– En osaa sanoa, onko se hyvä vai huono juttu. Se on vain jotain, mikä on tapahtunut.

Totean Frantalle, että mielestäni jo varhaisilla demoilla oli läsnä jokin vaikeasti määriteltävä Master’s Hammerin henki, vaikka todellinen oma ilme kehittyi vasta hieman myöhemmin.

– Joo, totta. Sanoisin, että tuo tietty henki tuli aluksi kuvotuksesta. Minä ja toinen perustajajäsen Milan olimme taideakatemian opiskelijoita ja halusimme luoda jotain todella pahaa, joka loukkaisi koko ihmiskuntaa. Se oli se ihan ensimmäinen impulssi.

– Mutta totta kai myöhemmin musiikki monimutkaistui ja muut asiat alkoivat antaa vaikutteita tekemisiimme. Hulluin homma on, että minä en ole laisinkaan metallimiehiä. Pidän toki Bathorysta ja Venomista, mutta niistä nyt tykkäävät kaikki sellaisetkin, jotka eivät muuten tykkää metallista.

Tai ainakin pitäisi tykätä.

– Yeah, hah hah. Mutta en siis kuuntele nykyään metallimusiikkia YHTÄÄN, Franta alleviivaa.

Mitä sitten kuuntelet?

– Kreisejä, kreisejä bändejä, Franta aloittaa päätään pudistellen. – Mainitaan vaikka The Legendary Pink Dots, otetaan Butthole Surfers ja vaikkapa Revolting Cocks. Sellaisia, ja tietysti klassista musiikkia. Ja Jean Sibeliusta aika ajoin totta kai myös, heh heh.

Musiikkimakusi selittää paljon Master’s Hammerin musiikkia. Siis se, ettet kuuntele vain metallia.

– Kyllä, näin on. Olen siitä onnellisessa asemassa, että bändin muusikot ovat nyt metalliukkoja. Se saa mielestäni meistä esille parhaat puolet.

Master’s Hammerin kokoonpano on elänyt vuosien varrella. Pisimpään mukana on ollut legendaarisen taiteilijanimen omaava kitaristi Tomáš ”Necrocock” Kohout, joka ei kuitenkaan ollut bändin mukana kiertämässä.

Kaivetaan vielä hiukan menneitä. Miksi bändi hajosi 1995?

– Koska emme tykänneet soittaa livenä. Meillä oli keskinäisiä riitoja ja myös työongelmia, sanotaan se ihan rehellisesti.

Lyhyen ja tyhjentävän vastauksen jälkeen Franta siirtyy 2000-luvulle.

– Luulen, että valitsimme juuri sopivan ajankohdan comebackille, kun kaikesta ikävästä oli kulunut tarpeeksi aikaa. Olemme tehneet sitten levyjä ja teemme varmaan lisää, se jää nähtäväksi. Saamme erittäin vahvaa palautetta faneilta, sellaista hyvää henkeä.

Niin, miltäpä Master’s Hammerin tulevaisuus näyttää?

– Minulla on aina jotain suunnitelmia, mutta en paljasta niitä kaikkia. Uusi levy on tulossa, kuten kerroin. En tahdo vielä kertoa sen tarkemmin tulevasta.

Kuulostaa salaperäiseltä.

– Siltä se kuulostaa minustakin, koska en tiedä, missä olen puolen vuoden päästä. Voin tosin tunnustaa, että olen jo alkanut kirjoittaa uusia kappaleita tulevalle vuodelle. Teen koko ajan jotain.

Julkaistu Infernossa 11/2017.