”En puolustele tekoani, koska sitä ei vain voi puolustella” – As I Lay Dying julkaisi videon, jolla se selittää kohuttua paluutaan

Yhtyeen comeback on herättänyt keskustelua laulaja Tim Lambesisin aiempien tekosten vuoksi.

18.06.2018

As I Lay Dying julkaisi hiljattain uutta musiikkia ja paljasti jatkavansa vanhalla klassisella miehistöllään, johon lukeutuu myös laulaja Tim Lambesis, joka sai vuonna 2014 kuuden vuoden tuomion vaimonsa palkkamurhan suunnittelusta. Lambesis vapautui vankilasta istuttuaan tuomiostaan noin kaksi ja puoli vuotta.

Yhtyeen päätös jatkaa laulajan kanssa on herättänyt keskustelua, ihmetystä ja kritiikkiä. Sosiaalisessa mediassa on hämmästelty, miten muu yhtye pystyy työskentelemään Lambesisin kanssa. Varsinkin kun muun muassa kitaristi Nick Hipa kommentoi somessa vuonna 2014 Lambesisin olevan ”sosiopaattinen narsisti, joka tarvitsee kipeästi apua”. Nyt bändi onkin julkaissut 30-minuuttisen videon, jolla se keskustelee näistä asioista ja selittää, miksi yhteistyö jatkuu.

”Itsestäänselvien vääryyksien lisäksi tapahtui paljon pieniä asioita, jotka tavallaan kasvoivat siitä ja satuttivat ihmisiä niin monella tavoin, etten oikeastaan tiennyt sitä ennen kuin pääsin taas kotiin. Avasimme keskusteluyhteyden ja ymmärsin paremmin, mitä he ovat käyneet läpi ja pystyin pyytämään vilpittömästi anteeksi”, Lambesis muun muassa kertoo videolla.

Lambesis sanoo selviytymisvastojensa heränneen täysin pidätyksen yhteydessä ja kertoo alkaneensa uskoa puolustusasianajajiensa ja puhemiestensä sanoja, mikä muutti häntä ihmisenä. Lambesis sanoo tuomion herättäneen hänet takaisin todellisuuteen.

”Koin suunnatonta helpotusta, koska ’puolustus’ ei enää kuulunutkaan sanavarastooni. En puolustele tekoani, koska sitä ei vain voi puolustella. Olisi naurettavaa yrittää puolustella sitä, mitä tein. En voi muuta kuin yrittää korjata ne välit jotka ovat korjattavissa, osoittaa katumusta ja suunnata energiani johonkin positiiviseen.”

Lisää luettavaa