Kotimaiset black metal -yhtyeet Rienaus ja Wakboth julkaisevat perjantaina 18. lokakuuta uuden split-levyn KVLT-levy-yhtiön kautta. Inferno tarjoaa yhteisjulkaisun jo nyt kokonaisuudessaan ennakkoon kuunneltavaksi aina julkaisupäivään saakka.
Vuonna 2009 perustettu Rienaus on imenyt inspiraatiota perinteisestä suomalaisesta ja norjalaisesta mustasta metallista. Yhtyeen sanoitukset liikkuvat temaattisesti saatananpalvonnan ympärillä. Nelikko on toimittanut splitille kolme raitaa. Jo viime vuosituhannella toimintansa aloittaneen Wakbothin ilmaisu pohjautuu taas vahvasti vanhan liiton black-, death- ja thrash-metaliin. Sanoituksissaan trio käsittelee misantropiaa, kuolemaa, sotaa ja Saatanaa. Wakbothia splitiltä löytyy neljän kappaleen verran.