Ennakkokuuntelussa ”Suomen japanilaisimman hevibändin” Whisperedin uusi biisi

12.06.2015

Melodista death metaliaan japanilaisin perinnemusiikkivaikuttein sekä samurai- ja bushido-teemoin höystävä Whispered työskentelee parhaillaan kolmannen kokopitkän levynsä parissa, joka julkaistaan näillä näkymin loppuvuodesta 2015.

Ensimmäisenä näytteenä tulevasta tarjoillaan Sakura Omen -single, jonka ”toiselta puolelta” löytyy bändin versiointi Megaman X -pelistä löytyvästä Boomer Kowanger -kappaleesta.

”Vaikka uutta levyä saa odotella vielä tovin, ajateltiin pistää ilmoille uutta materiaalia jo nyt, niin pysyy hyvä kuhina päällä. Sakura Omen kertoo vain murto-osan tulevasta julkaisusta, joka tulee olemaan jälleen monipuolinen ja massiivinen tekele. Biisin kylkeen duunattiin myös Megaman X -coveri, joka näkee päivänvalon sinkun digijulkaisun yhteydessä kesäkuun 15. päivä.”

Yhtye kertoo laajentavansa ilmaisuaan entisestään, sillä tulevalla levyllä tullaan kuulemaan mm. japanilaista perinnesoitinta shamisenia, sekä paljon muuta jännittävää.

Lisää luettavaa