Ensimmäinen Ville Laihiala & Saattajat -single on julki – katso Maailma loppuu -video

Pitkäsoitto seuraa myöhemmin perässä.

18.03.2022

Ville Laihiala (Sentenced, Poisonblack, S-Tool) on julkaissut uuden Saattajat-kokoonpanonsa ensimmäisen singlen Maailma loppuu. Katso Vesa Rannan ohjaama video tuosta alta.

”Virsihän käsittelee ihimisen irtaantumista luonnosta ja sen myötä itsestään. Sitten kadutaan ja korjaillaan, ku paska on jo housussa. Pääasia, että rahalla saa ja hevosella pääsee” Laihiala sanoo kappaleesta.

Kappale on ensimmäinen maistiainen tulevalta Ville Laihiala & Saattajat -levyltä, jonka julkaisee Sakara Records. Kyseessä on ensimmäinen Laihialan kokonaan suomeksi laulettu pitkäsoitto.

”Ajatus äidinkielellä tulkitusta albumista on pyöri nyt mielessä ainakin kymmenen vuotta”, Laihiala avasi Soundi-lehdelle taannoin.

”Uudet sanoitukset ovat sellaista oman olotilan, ajatuksien ja tunteiden sekamelskaa. Mukana on myös reilusti pikimustaa huumoria oman elämän syksyssä tarpomisesta.”

Päivitys 18.3.2022 kello 9.18: Lisätty kappaleen musiikkivideo sekä Laihialan kommentti kappaleesta.

Lisää luettavaa