Etsi
Mustaakin mustempi. Sellainen tunnelma leijuu Ville Laihiala & Saattajat -yhtyeen esikoisalbumilla. Ainahan Laihialan teksti on ollut synkkää, mutta suomen kielellä synkeys tulee entistä voimakkaammin läpi. Mutta onko jälki lopulta pelkkää mustaa?
Laihiala Saattajat-yhtyeineen lähtee julkaisun tiimoilta kiertueelle.
Laihiala lähtee Saattajat-orkestereineen kiertueelle syksyllä.
Ei meillä ole kuin loisemme on Laihialan debyytti Saattajat-yhtyeen kanssa.
"Taidettiinpa Tenkulan kanssa joskus miettiä, että josko coverois. No nyt coveroin."
Pitkäsoitto seuraa myöhemmin perässä.
Laihiala kokeilee siipiään suomenkielisen musiikin parissa.