Death-yhtyeen varhaisessa kokoonpanossa, kun bändi tunnettiin vielä nimellä Mantas, vaikuttanut sekä myöhemmin Leprosy-levyllä (1988) kitaraa soittanut Rick Rozz on suuttunut niin ikään Mantasissa soittaneelle rumpali Barney Kamalani ”Kam” Leelle tämän viimeaikaisten kommenttien vuoksi.
Nykyisin Massacressa vaikuttava Kam Lee otti tuoreessa That Metal Interview -podcastissa kantaa siihen iänikuiseen väittelyyn, kumpi oli ensimmäinen todellinen death metal -yhtye: vuonna 1983 perustettu, mutta debyyttipitkäsoiton vasta 1987 julkaissut Death vai myös 1983 perustettu, mutta debyyttinsä jo 1985 julkaissut Possessed. Leen mukaan vastaus on hyvin selvä:
”No, minä kerron teille, että Possessed oli ensin, koska Chuck (Schuldiner, Deathin johtohahmo) kuuli mitä Jeff (Becerra, Possessed-nokkamies) teki ja halusi emuloida Jeffiä”, Lee toteaa.
”Sanon tämän nyt, koska Eric Greif (Deathin entinen manageri) on kuollut ja hän ei halunnut minun kertovan näitä juttuja ihmisille. Siksi minua ei otettu mukaan [Death by Metal -dokumenttiin], koska he eivät halunneet minun kertovan tiettyjä asioita, koska miten muka voit myydä dokkaria Deathistä, jos minä tulen ja sanon kaikille: ’Nääh, ei se oikeasti mennyt noin’? He eivät halunneet minun sanovan, että ’Ai niin, minä tein Deathin logon, ei Chuck’ tai että ’Chuck pölli kaiken Possessedilta’. He halusivat myydä sen niin, että Chuck teki kaiken, koska he halusivat myydä tuotettaan eivätkä he halua kenenkään kertovan, että ei se tuote oikeasti toimi noin.”
Kun Blabbermouth oli uutisoinut näistä Leen kommenteista, julkaisi Massacressakin aikoinaan vaikuttanut Leen entinen bänditoveri Rozz Facebook-seinällään kommentin, jossa tämä antoi Leen kuulla kunniansa.
”Kuolleiden vähättelyä, miten alas joku voi vajota? Sanon tämän nyt suoraan, että ainao syy, miksi tämä narsistinen revisionisti paskiainen ei ollut mukana Death by Metal -dokumentissa on se, että hän oli sanonut Chuckille lehtihaastattelussa, että tämän kannattaa pitää viransa tai hänen äitinsä menettää poikansa. Olisikohan siinä tarpeeksi hyvä syy?” Rozz jyrähtää.
”Ai niin, ja Chuck ei sentään noussut pitserian lavalle valkoisissa spandexeissa ja leopardikuvioisissa säärystimissä vetämään playbackina W.A.S.P.-yhtyeen I Wanna Be Somebodya. Sellainen on tosi death metalia Barney.”