Faneilta sekä lahjoja käsiin että käsiä housuun – haastattelussa Epica

Kuva: Andi Balogh / ARCHÈ / archephotography.com

Sinfonista ja progemetallia omalla ainutlaatuisella tyylillään yhdistelevä hollantilainen Epica on ollut Suomessa vakiovieras klubi- ja festarikeikoilla aina ensikäynnistään (Tuska 2006) asti.

Tällä viikolla Epica konsertoi ensimmäistä kertaa Tavastialla. Bändin perustanut kitaristi-laulaja Mark Jansen pääsi ennen keikkaa edeltävää Meet & Greet -tilaisuutta hämmästelemään Infernon kanssa Epican fanikunnan monimuotoisuutta.

”Sain juuri toissapäivänä Venäjällä fanilta paketin. Kun avasin sen, sisältä löytyi ihan itseni näköinen pehmolelunukke. Pelästyin ensin että mikä kirous tässä piilee! Tuntui kuin olisin tuijottanut omaa ruumistaan arkussa”, Mark nauraa.

”Sentään siinä ei ollut neuloja pystyssä! Kunhan alkujärkytyksestä pääsi yli, niin olihan se hellyttävä näky. Tyttöystäväni tosin sanoi, että tämä voodoo-kapine ei sitten tule meidän kotiimme!”

Mark kertoo, että Epica saa vastaavia lahjoja jatkuvasti ja varsinkin laulajatar Simone Simonsille kannetaan kahmalokaupalla toinen toistaan isompia teoksia, joihin on nähty paljon vaivaa.

”Siitä tuntee joskus vähän huonoa omatuntoa. Fanimme näkevät tolkuttomasti vaivaa tehdäkseen meille maalauksia, patsaita, nukkeja ja vaikka mitä. He tuovat meille tonneittain tavaraa nimmaroitavaksi ja ryntäävät samantien merchandise-tiskillemme ostamaan lisää paitoja. Joskus tuntuu siltä, että saamme ihan liian paljon kaikkea.”

”Niihin hetkiin ei totu oikeastaan ikinä. Olemme todella avoimia ja vietämme paljon aikaa faniemme kanssa, mutta jos joku kantaa eteesi uskomattoman maalauksen ja näet siinä itsesi, siitä menee joka kerta yhtä shokkiin.”

Toisinaan tilanne voi kääntyä myös päälaelleen. Mark muistelee parin päivän takaisia tilanteita Venäjällä ja sanoo, että joka puolella maailmaa fanitus näkyy hyvin eri tavalla. Venäjällä keskiössä plektrat. Fanaattisuuteen asti.

”Plektrat ovat kuin huumetta venäläisille! Yleensä heittelemme niitä muutamia yleisöön keikan pääteeksi. Venäjällä on varattava suurin piirtein kassillinen ylimääräisiä plektroja joka keikkaa varten, eivätkä nekään riitä.”

”Se ensimmäinen kaveri, jolle ei riitä plektraa, ottaa sen aina henkilökohtaisesti. Ihan kuin yrittäisimme huijata heitä. ’Juurihan sinä annoit niitä heillekin, mikset minulle?’ Se saattaa mennä todella aggressiiviseksi huudoksi.”

”Toissapäivään yksi tällainen fani vaati minulta plektraa ja totesin hänelle, että katsotaan myöhemmin. Hän otti sen lupauksena ja seurasi meitä hotellille asti. Siellä hän tivasi jälleen plektraa. Eikä minulla tietenkään ollut sellaisia. Mies oli käydä käsiksi minuun ja jouduin ensimmäistä kertaa kehottamaan fania painumaan helvettiin”, Mark hymähtää.

Myös Epican keikat ovat usein tasapainoilua ääripäiden välillä, kun osa yleisöstä on silkkaa metallikansaa ja osa taas väkeä, jotka eivät juuri samankaltaista metallimusiikkia Epican ohella kuuntele.

”Minulla on usein tapana daivailla yleisöön ja surffailla sitten siellä ihmisten käsivarsilla hetken. Metallifanit ovat aina varautuneet tähän, osa ihmisistä taas luulee jotain sattuneen ja saattavat olla ihan pöllämystyneitä koko asiasta. Varsinkin jos moshpitit pyörivät ympärillä ja he ovat tottuneet seuraamaan keikkoja kiltisti kaikessa rauhassa.”

”Taannoin hyppäsin Etelä-Amerikassa yleisön sekaan ja se oli pieni virhearvio. Ihmiset innostuivat liikaa. Päälläni ollut paita revittiin kappaleiksi, tukkaakin meinasi lähteä mukaan ja jonkun käsi oli jo pitkällä housujeni sisällä. Sopii vain toivoa, että se käsi edes kuului jollekin naiselle”, Mark nauraa.