Parhaillaan Etelä-Amerikan-kiertueella olevan Foo Fighters -yhtyeen pitkäaikainen rumpali Taylor Hawkins, 50, löydettiin menehtyneenä hotellihuoneestaan Kolumbian Bogotássa, uutisoi paikallinen Semana-lehti. Yhtye vahvisti myöhemmin suru-uutisen some-kanavissaan.
”Foo Fighters -perhe on murtunut rakkaan Taylor Hawkinsin traagisesta ja ennenaikaisesta menetyksestä. Hänen musiikillinen henkensä ja tarttuva naurunsa jatkavat elämäänsä meissä ikuisesti. Syvimmät osanottomme hänne vaimolleen, lapsilleen ja perheelleen”, yhtye tiedottaa.
17. helmikuuta 1972 syntynyt Oliver Taylor Hawkins sai musiikkiuralleen nostetta soitettuaan Alanis Morissetten bändissä Jagged Little Pill -menestyslevyn kiertueella. Hawkins esiintyi myös Morissetten videoilla kuten You Oughta Know ja All I Really Want.
Hawkins liittyi Foo Fightersin riveihin vuonna 1997 Dave Grohlin riitaannuttua alkuperäisrumpali William Goldsmithin kanssa. Hawkins oli mukana bändin kaikilla albumeilla There Is Nothing Left to Lose -kolmoslevystä eteenpäin.
Foo Fightersin ohessa Hawkins pyöritti myös omaa Taylor Hawkins and the Coattail Riders -yhtyettään, jonka kanssa tämä julkaisi kolme albumia, joista viimeiseksi jäi vuoden 2019 Get the Money. Hänellä oli myös monia muita projekteja, kuten Police-coverbändi, ja hän oli myös kysytty sessiomuusikko ja vierailija, joka soitti muun muassa Coheed and Cambrian Good Apollo, I’m Burning Star IV, Volume Two: No World for Tomorrow -levyn rummut. Viime vuonna Hawkins perusti uuden NHC-yhtyeen yhdessä Jane’s Addictionin Dave Navarron sekä Coattail Ridersissa soittaneen Chris Chaneyn kanssa.