Geezer Butlerin Deadland Ritual -bändin tarina jäikin melko lyhytikäiseksi – ”Virus oli viimeinen naula arkkuun”

Bändi ehti soittaa vain reilun tusinan verran keikkoja ja julkaista pari singleä.

11.03.2021

Black Sabbath -basisti Geezer Butler laittoi vuonna 2018 pystyyn uuden Deadland Ritual -yhtyeen yhdessä rumpali Matt Sorumin (ex-Guns N’ Roses, ex-Velvet Revolver), kitaristi Steve Stevensin (Billy Idol, Vince Neil) sekä Apocalypticasta tutun laulaja Franky Perezin kanssa. Tuoreessa Trunk Nation with Eddie Trunkin haastattelussa Butler kuitenkin sanoo yhtyeen tarinan tulleen jo päätökseen kaikessa hiljaisuudessa.

”Deadland Ritual on kuollut. Virus oli viimeinen naula arkkuun”, basisti toteaa.

Yhtye ehti tehdä kesällä 2019 pienen festarikiertueen ja julkaista pari singleä. Debyyttialbumikin oli jo työn alla, mutta koronan iskettyä loppui myös bändin aktiivinen toiminta.

”Meillä oli 12 tai 13 biisiä valmiina ja tarkoituksemme oli mennä studioon [viime vuoden] maaliskuussa, mutta sitten kaikki suljettiin. Matt lopetti bändissä ja Stevellä on käsittääkseni jokin ongelma keuhkojen kanssa tai jotain, eli hän ei voi poistua kotoaan. Emme vain enää herättäneet sitä eloon. Mutta kuka tietää, ehkä ensi vuonna taas tai jotain. En osaa sanoa.”

Butler sanoo edelleen soittavansa ja säveltävänsä aktiivisesti, mutta mitään sen kummempia tulevaisuudensuunnitelmia miehellä ei tällä hetkellä ole.

”Minulla on todella paljon ideoita ja juttuja. Minun pitäisi vain ottaa ja käydä ne kaikki läpi”, Butler sanoo.

YouTube video

YouTube video

Lisää luettavaa