Edellisen levynne Omniviumin julkaisusta on kulunut viitisen vuotta. Millaisin metodein lähditte kasaamaan uutta kiekkoanne, Akróasisia?
– Ainakin muutimme hieman toimintatapojamme. Ennen kirjoitimme kappaleisiin tarkat nuotit, jotka jokainen meistä opetteli ennen studiota, mutta biisejä jouduttiin yleensä muuttamaan, koska homma ei kuulostanut aina toivotulta, kitaristi-laulaja Steffen Kummerer vastaa.
– Tällä kertaa äänitimme ihan oikeat demot ennen studiota ja lisäilimme sitä myötä biiseihin uusia, toimivia juttuja. Linus Klausenitzer [basso] ja minä teimme yhteensä 15 kappaletta, joten meillä oli paljon työstettävää. Lopussa sitten valitsimme ne kahdeksan, jotka kuulostivat kaikkein yhtenäisimmiltä.
Obscuran tekstit eivät noudata tälläkään kertaa tyypillisten metallisanoitusten kaavaa.
– Akróasis on kolmas osa neljän levyn konseptista, jonka aloitimme Cosmogenesisillä vuonna 2009. Tekstit ovat vahvasti Goethen ja Schellingin innoittamia, ja sekoitan soppaan vielä Hans Kayserin, sveitsiläisen astrofyysikon, joka työskenteli puolet elämästään harmoniaa käsittelevän pythagoralaisen lauseen parissa. Muinaisessa kreikassa Akróasis tarkoittikin kuuntelemista tai kuulemista.
Bändinne kokoonpano on elänyt vuosien aikana todella paljon. Onko kanssasi hankala työskennellä, vai mistä on kyse?
– Kanssani on oikeastaan helppo työskennellä, mutta meillä on ollut huonoa onnea, koska porukkaa on lähtenyt kävelemään – milloin mistäkin syystä. Olen pyörittänyt yhtyettä 14 vuoden ajan, enkä ole halunnut tästä mitään sooloprojektia. Jokainen jäsen on tervetullut tuomaan omia ideoitaan, ja joka levy on äänitetty kokonaan silloisen kokoonpanon voimin.
– Olen kiitollinen jokaisesta Obscurassa soittaneesta muusikosta. Jokaisella on ollut paikkansa bändissä, ja ilman heitä en olisi tässä puhumassa neljännestä levystämme.
Moni ajattelee teknisen death metalin olevan pelkkää päämäärätöntä kikkailua ja soittotaidolla mässäilyä. Onko asia näin? Miksi soitatte tällaista musiikkia?
– Viimeistään Akróasisilla selviää, että meidän ei tarvitse näyttää osaavamme soittaa nopeita ja vaikeita biisejä, vaan levyltä löytyy sulavia sovituksia ja hyviä kappalerakenteita. Minulle ei ole väliä, kuinka vaikea tai helppo riffi on, sillä jos oikea tunnelma ei välity, hommassa ei ole mitään järkeä. Muut tehkööt mitä haluavat, minä yksinkertaisesti rakastan musiikkia ja teen sitä ilman rajoja.
Saksa ei ole mikään teknisen death metalin luvattu maa. Oletteko kokeneet missään vaiheessa oloanne ulkopuoliseksi?
– Kun aloitimme vuonna 2002, tekemisemme ei kiinnostanut ketään. Noihin aikoihin Saksassa ei juuri ollut muita vastaavia bändejä, mutta nyt tilanne on paranemaan päin: meillä on kovia nousevia yhtyeitä kuten Spheron, Shattered ja Centaurus-A.
– Nykyisin on niin paljon helpompaa nauhoittaa levy, julkaista se ja järkätä muutama keikka. Aika näyttää, kuinka pitkälle nämä artistit selviävät juuriaan kunnioittaen.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2016.