Ranskalainen metallin moniottelija Gojira esiintyi kuluvana viikonloppuna järjestettävän Tuska-festivaalin perjantain pääesiintyjänä.
Ilmeisesti Gojiran fanit ovat vierailleet myös Amon Amarthin konserteissa, sillä keikan aikana pantiin toimeen edellämainitun melodeath-yhtyeen yleisöistä tuttu niin kutsuttu soutupitti. Toisiinsa törmäilyn sijasta asetuttiinkin maahan tukevasti haitarilleen ja ryhdyttiin riuhtomaan kuin kirkkovenettä soudettaessa ikään.
Keikalta kuvattu video on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa, ja tänään sunnuntaina myös Guns N’ Rosesin riveistä tuttu Slash jakoi videon Instagram-sivullaan. Yhtyeen basisti Duff McKagan kommentoi jakoa taputtavalla emojilla.
Päivitys katsottavissa alla.