Grim Reaper -laulaja Steve Grimmett on kuollut

RIP Steve Grimmett, 19.8.1959 - 15.8.2022.

16.08.2022

Brittiläisen Grim Reaper -yhtyeen keulahahmo Steve Grimmett on kuollut. Asian ovat sosiaalisessa mediassa vahvistaneet laulajan vaimo Millie, poika Russ sekä veli Mark. Steve Grimmett oli kuollessaan 62-vuotias.

”Tämä on vaikein asia, jonka olen koskaan joutunut kirjoittamaan. Raskain ja murtunein sydämin joudun kertomaan, että rakkaani Steve menehtyi äkillisesti ja yllättäen maanantaina 15. elokuuta. Odota minua, rakkaani. Kunnes kohtaamme jälleen, sinun Milliesi”, edesmenneen laulajan vaimo kirjoitti ylläpitämällään Steve Grimmett’s Grim Reaper -Facebook-sivulla.

Kitaristi Nick Bowcott perusti NWOBHM-liikkeeseen kuuluneen Grim Reaperin vuonna 1979 Englannin Droitwichissa. Grimmett liittyi bändiin vuonna 1982 korvaten alkuperäislaulaja Paul DeMercadon. Yhtye julkaisi 1980-luvulla kolme pitkäsoittoa: debyytti See You in Hell ilmestyi 1983, Fear No Evil vuonna 1985 ja Rock You to Hell 1987. Bändin kokoonpano vaihteli usein Grimmettin ja Bowcottin olleen ainoat pysyvät jäsenet aina vuoteen 1988, jolloin yhtye laitettiin telakalle.

Grim Reaperin lopetettua toimintansa Grimmett liittyi thrash metal -bändi Onslaughtiin, jossa toimi vuosina 1988–1990 ja oli mukana yhtyeen kolmoslevyllä In Search of Sanity (1988). Vuonna 1990 hän liittyi heavy metal -yhtye Lionsheartiin.

Grim Reaper aktivoitui uudelleen vuonna 2006, mutta ilman Nick Bowcottia. Oikeusteknisistä syistä kokoonpano toimi tästä eteenpäin nimellä Steve Grimmett’s Grim Reaper. Vuonna 2007 Grimmett julkaisi Personal Crisis -albumin The Steve Grimmett Band -nimen alla ja Steve Grimmett’s Grim Reaper julkaisi puolestaan kaksi pitkäsoittoa vuosina 2016 (Walking in the Shadows) ja 2019 (At the Gates). Viime tammikuussa Grimmett kertoi That Metal Interview -podcastin haastattelussa yhtyeen työstävän uutta albumia.

Alkuvuodesta 2017 Grim Reaperin ollessa kiertueella Etelä-Amerikassa Grimmettin jalkaan iski vakava tulehdus, jonka seurauksena laulajan jalka jouduttiin amputoimaan lähes kokonaan. Grimmett palasi keikkalavoille ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen vielä saman vuoden heinäkuussa.

Lisää luettavaa