Guns N’ Roses haastaa aseita myyvän nettikaupan oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta

Ei nimi miestä pahenna, mutta putiikin ilmeisesti kyllä.

04.12.2022

Yhdysvaltalainen rockmammutti Guns N’ Roses on haastanut teksasilaisen aseita myyvän verkkokaupan oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Kaupan nimi sattuu nimittäin olemaan Texas Guns and Roses.

Losangelesilainen radioasema KFI raportoi yhtyeen syyttävän asekauppaa asiakkaidensa huijaamisesta uskottelemalla, että kaupalla olisi jotakin tekemistä Guns N’ Rosesin kanssa ”ilman yhtyeen hyväksyntää, lupaa tai suostumusta”.

Texas Guns and Rosesin asianajajien mukaan tällaista sekaannusta ei ole koskaan syntynyt.

Haasteen mukaan Guns N’ Roses olisi lähettänyt jo lokakuussa 2019 kirjeen asekaupalle ja vaatinut sen nimen muuttamista, mutta kauppa ei tähän suostunut. Yhtyeen lakitiimin mukaan bändi ei halua tulla yhdistetyksi aseiden myyntiin ja he uskovat tämän kaltaisten mielleyhtymien olevan heille vahingollisia.

Vielä ei tiedetä, jatkuuko taistelu oikeudessa. Ainakaan asekaupan verkkosivut eivät ole tällä hetkellä toiminnassa.

Lisää luettavaa