Guns N’ Rosesilla mutka matkassa Kanadan rajalla – ”Ei meitä varsinaisesti pidätetty…”

18.07.2016

Guns N’ Rosesin vaarallisimmat ja riehakkaimmat päivät ovat jääneet taakse, mutta erikoisia sattumuksia täynnä on myös kuluva Not In This Lifetime -kiertue.

Axl Rose, Slash, Duff ja kumppanit esiintyivät lauantaina Torontossa ja Axl kertoi yleisölle, miten heillä oli Kanadan rajalla mutka matkassa – kirjaimellisesti.

– Rajavartijat kertoivat löytäneensä aseen bussistamme, ja me olimme että ’…Mitä?’, Rose kertoi välispiikissään.

– Ei meitä varsinaisesti pidätetty, mutta pidäteltiin. Mutta rajavartio oli oikein mukavaa ja ymmärtäväistä porukkaa. Sellaista sattuu. Joskus sitä vain unohtaa, että sinulla on ase mukana, Rose naureskeli ja täsmensi, ettei ase ollut hänen, ennen kuin bändi starttasi Out Ta Get Me -kappaleen.

Yhtyeen edustajat vahvistivat Billboardille näin todellakin tapahtuneen matkalla Philadelphiasta Torontoon perjantaina 15. heinäkuuta. Edustajien mukaan ase ei kuitenkaan kuulunut kenellekään bändin jäsenelle.

Lisää luettavaa