Haastis: TesseracT ei pelkää teknologiaa

19.04.2011
Brittibändin soinnissa kuuluvat muun muassa Meshuggah ja Pink Floyd.
Kuva: Brittiläinen tämän kevään debytantti TesseracT on piristävä tulokas metallikartalle. Bändi on ammentanut aineksia muun muassa Meshuggahilta ja Pink Floydilta. Teksti: Vilho Rajala Kuva: Kristell Gathoye www.tesseractband.co.uk TesseracTin rumpali Jay Postones kertoo, että maaliskuussa ilmestynyt One-albumi on saanut hyvää palautetta, ja että bändille oli helpotus saada se vihdoin pois harteiltaan. – Sen tekemiseen meni paljon aikaa. Mutta vielä enemmän aikaa kului siihen, että saimme varmistettua oikeanlaiset julkaisuolosuhteet albumille. Levyn julkaisi Century Media Records. Bändin musiikissa kuuluu vahvasti Meshuggah. Näin ollen ei ole ihme, että yhtye sai tavallaan alkunsa Meshuggahin foorumilta. Kitaristi Acle Kahney linkkasi sinne varhaisia TesseracT-klippejä vuonna 2005, ja muut tulevat jäsenet bongasivat ne sieltä. – Minä otin yhteyttä Acleen ja järjestin ensimmäiset treenit. Mos (Amos Williams, basso ja laulu) ja James (Monteith, kitara) liittyivät sitten mukaan yhtä aikaa, heillä oli jo historiaa yhdessä. Kun laulaja Dan Tompkins tuli mukaan vuonna 2009, asiat alkoivat edetä lujaa vauhtia. Viime lokakuun jälkeen bändi on ehtinyt kiertää Pohjois-Amerikassa ja Intiassa kahdesti sekä pitkin poikin Isoa-Britanniaa. Bändin musiikki on kiehtova sekoitus rytmisiä kerroksia ja taiten rakennettua fiilistelyä. Postonesin mukaan bändin kaikki jäsenet tykkäävät Jeff Buckleysta, Pink Floydista ja Meshuggahista, joten siitä saa jotakin osviittaa. Kuusiosainen Concealing Fate -kokonaisuus herättää huomiota One-levyllä. Sen oli tarkoitus olla alun perin EP, mutta biisejä syntyi debyytille lopulta enemmänkin. Kuusibiisinen "sisäkokonaisuus" tuntui istuvan laajempaan kontekstiin hyvin. – Concealing Fate kirjoitettiin takaperin, osa 5 oli jo olemassa ennen kuin minä liityin bändiin. Sitten tulivat osat 4, 1, 2 ja 3 ja viimeisenä osa 6, Postones kertoo. Livenä TesseracT on kuulemma energinen ja teknologinen yhtye. – Tietokone hoitaa kitara- ja lauluefektit sekä lähettää korvamonitoreihini klikin ja etukäteen äänitetyt kitararaidat. Puskemme koneelta myös PA:han lauluharmonioita ja syntsaa, jotta saamme livesoundin vastaamaan äänitettyjä biisejä. Suomeen Postones ei bändiään vielä lupaa, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita. – Teemme juuri loppuvuoden suunnitelmia, mutta meillä ei ole vielä mitään yksityiskohtia valmiina. Haluamme ehdottomasti tulla Suomeen, voit uskoa sen!

Brittiläinen tämän kevään debytantti TesseracT on piristävä tulokas metallikartalle. Bändi on ammentanut aineksia muun muassa Meshuggahilta ja Pink Floydilta.

Teksti: Vilho Rajala Kuva: Kristell Gathoye www.tesseractband.co.uk

TesseracTin rumpali Jay Postones kertoo, että maaliskuussa ilmestynyt One-albumi on saanut hyvää palautetta, ja että bändille oli helpotus saada se vihdoin pois harteiltaan.

– Sen tekemiseen meni paljon aikaa. Mutta vielä enemmän aikaa kului siihen, että saimme varmistettua oikeanlaiset julkaisuolosuhteet albumille.

Levyn julkaisi Century Media Records.

Bändin musiikissa kuuluu vahvasti Meshuggah. Näin ollen ei ole ihme, että yhtye sai tavallaan alkunsa Meshuggahin foorumilta. Kitaristi Acle Kahney linkkasi sinne varhaisia TesseracT-klippejä vuonna 2005, ja muut tulevat jäsenet bongasivat ne sieltä.

– Minä otin yhteyttä Acleen ja järjestin ensimmäiset treenit. Mos (Amos Williams, basso ja laulu) ja James (Monteith, kitara) liittyivät sitten mukaan yhtä aikaa, heillä oli jo historiaa yhdessä.

Kun laulaja Dan Tompkins tuli mukaan vuonna 2009, asiat alkoivat edetä lujaa vauhtia. Viime lokakuun jälkeen bändi on ehtinyt kiertää Pohjois-Amerikassa ja Intiassa kahdesti sekä pitkin poikin Isoa-Britanniaa.

Bändin musiikki on kiehtova sekoitus rytmisiä kerroksia ja taiten rakennettua fiilistelyä. Postonesin mukaan bändin kaikki jäsenet tykkäävät Jeff Buckleysta, Pink Floydista ja Meshuggahista, joten siitä saa jotakin osviittaa.

Kuusiosainen Concealing Fate -kokonaisuus herättää huomiota One-levyllä. Sen oli tarkoitus olla alun perin EP, mutta biisejä syntyi debyytille lopulta enemmänkin. Kuusibiisinen ”sisäkokonaisuus” tuntui istuvan laajempaan kontekstiin hyvin.

– Concealing Fate kirjoitettiin takaperin, osa 5 oli jo olemassa ennen kuin minä liityin bändiin. Sitten tulivat osat 4, 1, 2 ja 3 ja viimeisenä osa 6, Postones kertoo.

Livenä TesseracT on kuulemma energinen ja teknologinen yhtye.

– Tietokone hoitaa kitara- ja lauluefektit sekä lähettää korvamonitoreihini klikin ja etukäteen äänitetyt kitararaidat. Puskemme koneelta myös PA:han lauluharmonioita ja syntsaa, jotta saamme livesoundin vastaamaan äänitettyjä biisejä.

Suomeen Postones ei bändiään vielä lupaa, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.

– Teemme juuri loppuvuoden suunnitelmia, mutta meillä ei ole vielä mitään yksityiskohtia valmiina. Haluamme ehdottomasti tulla Suomeen, voit uskoa sen!

Lisää luettavaa