”Hän tuskin on parhaimmassa iskussaan” – Ian Hill kertoo, miksi K.K. Downingia ei pyydetty Glenn Tiptonin tuuraajaksi Judas Priestiin

Basisti sanoo olevansa edelleen hämmentynyt entisen kitaristin taannoin heittämistä kommenteista.

27.06.2018

Kun Judas Priest tiedotti kitaristi Glenn Tiptonin jäävän parhaillaan käynnissä olevalta kiertueelta syrjään pahentuneen Parkinsonin taudin vuoksi, ihmetteli vuonna 2011 bändistä lähtenyt kitaristi K.K. Downing julkisesti, miksei yhtye pyytänyt häntä Tiptonin tuuraajaksi vaan lähti kiertueelle bändin tuoreimman Firepower-albuminsa tuottaneen Andy Sneapin kanssa.

Ian Hill kommentoi tuolloin Downingin lausuntoja heti tuoreeltaan ja nyt basisti kommentoi aihetta lisää viime viikolla pidetyn Ranskan Hellfest-festivaalin yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Hill muun muassa pohti, mahtoiko kitaristi olla oikeasti tosissaan ilmoittaessaan olevansa käytettävissä.

”En rehellisesti sanoen tiedä, mistä hänen kommenttinsa oikein kumpusi. Luulen että hän halusi vain härnätä”, Hill toteaa ja listaa sitten liudan syitä, miksi yhtye ei ottanut Downingiin yhteyttä:

”[Downingin] paikka bändissä on jo varattu ja hän istuu tuolla [Hill viittaa lehdistötilaisuuteen osallistuneeseen Richie Faulkneriin]. Olemme julkaisseet kaksi levyä Nostradamusin jälkeen, joka oli viimeinen jolla hän oli mukana. Hänen pitäisi olla valmis soittamaan biisejä myös noilta levyiltä enkä usko että hän olisi sitä. Sen lisäksi hänen olisi pitänyt opetella Glennin osuudet. Siinäpä syyt, miksi emme kysyneet häneltä.”

”Sen lisäksi hän on ollut eläkkeelle liki kahdeksan vuotta eikä ainakaan minun tietääkseni ole sinä aikana noussut lavalle kertaakaan. Hän tuskin on parhaimmassa iskussaan. Siksi en oikein ymmärrä, miksi hän heitti tuollaista kommenttia.”

Lisää luettavaa