The Haunted julkaisee uuden albumin elokuussa – katso videoraportti studiosta

10.05.2017

Ruotsalainen pitkän linjan death/thrash -ryhmä The Haunted on palaamassa kovaa vauhtia levytyskantaan, kun sen yhdeksäs albumi Strength in Numbers julkaistaan 25. elokuuta Century Median toimesta.

Viimeksi The Hauntedin leiristä jyrähti kolme vuotta sitten, kun vuosina 1999-2003 bändissä ärjynyt Marco Aro palasi bändin riveihin Exit Wounds -albumin myötä ja samalla The Haunted ruuvasi soundiaan jälleen astetta rujompaan suuntaan.

”Levyltä ei löydy puhtaita lauluja, banjoja tai avolava-autoja, joten countryn ystävät tulevat vihamaan levyä! Vakavasti puhuen: Tämä albumi tulee saamaan päät pyörimään. Hyvällä tavalla!” kommentoi The Haunted -kitaristi Ola Englund tulevaa albumia itseironiseen sävyyn levy-yhtiön tiedotteessa.

The Haunted on sorvannut albumia Englannin Ketteringissa Parlour Studiossa tuottaja Russ Russellin kanssa, jonka Ola Englund lupailee vieneen bändin soundin entistä tiukempaan ja energisempään suuntaan. Nähtäväksi jää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa!

Lisää luettavaa