Hevi reissu kertoo tavanomaisen komediatarinan. Syrjäkylän hassut hevijätkät haluaisivat breikata maailmalla, mutta esteinä ovat niin henkilökohtaiset syyt kuin hevielämäntavan tuomat haasteet.
Kun on aika lähteä maailmalle (Norjan hevifestareille), nousevat nämä ristiriidat esille ja reissu tietenkin vaikeutuu.
Katsojia elokuva ei kuitenkaan kiinnosta. Sisarlehtemme Episodi uutisoi leffan keränneen avausviikonloppunaan vain noin 8 000 katsojaa. Tekijät odottivat varmasti paljon parempaa tulosta.
Elokuva on kuitenkin melko vaikea markkinoitava. Sen räävittömyydestä johtuen se ei oikein sovellu koululaisille, jotka ovat yleensä tämän tyylisen huumorin tärkein yleisö.
Toisaalta taas hevikansaa ei voisi juuri vähempää kiinnostaa, kun heidän elämäntavastaan tehdään stereotypiakomediaa.
Metallibuumikin alkaa osoittaa jo hiipumisen merkkejä. Ehkä elokuva olisi pitänyt tehdä jo noin kymmenen vuotta sitten, silloin kun Lordi voitti Euroviisut?
Ainakin leffan alkuperäinen nimi Bändi nimeltä Impaled Rektum olisi herättänyt paljon enemmän kummastusta ja ihmetystä, joka olisi ehkä näkynyt myös lippukassoilla.
Toivottavasti leffa myy maailmalla paremmin. Ainakin ulkomainen metallimedia on osoittanut positiivista kiinnostusta komediaomituisuutta kohtaan. Katsellaan.