Vuosi on vaihtunut ja Infernon perinteinen kriitikkoäänestys suoritettu. Tällä kertaa hommaan osallistui kaikkiaan 26 infernolaista.
Kotimaisten albumien sarjassa äänestettiin 54 eri levyä, ja aivan kuten ulkomaisen annin osalta, voittoporukka oli selvä. Kymmenen kärki muodostui seuraavista kiekoista:
10. Brother Firetribe – Sunbound
”Sunbound istahtaa luontevasti hard rockin ja AOR:n kaanoniin.” (Lauri Ylitalo)
09. Hanging Garden – I Am Become
”Kuusikko vankentaa asemaansa yhtenä Suomen lahjakkaimmista ja omistautuneimmista yhtyeistä työllä, joka tulee olemaan vielä vuosienkin päästä muistamisen arvoinen.” (Joona Turunen)
08. Desolate Shrine – Deliverance from the Godless Void
”Kollektiivin neljäs levy laittaa kuulijan ojennukseen ensihetkestä alkaen.” (Mikko Malm)
07. Torchia – Of Curses and Grief
”Harva pystyy ensimmäisellä levyllään yhtä vakuuttavaan suoritukseen.” (Joni Juutilainen)
06. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Lauluja Suomesta
”Tunnistettava Niskis-jynkky käynnistyy kuin öljytty kone, eikä turhia sivuroklotuksia ole havaittavissa.” (Tomi Pohto)
05. Beast in Black – Berserker
”Levy pamauttaa bändin taipaleen käyntiin mahtipontisesti.” (Milla Asikainen)
04. Grave Pleasures – Motherblood
”Tampereen goottirokkarit ovat löytäneet toisen inkarnaationsa toisella levyllä ikioman kultasuonensa.” (Salla Harjula)
03. Wintersun – The Forest Seasons
”Syvällisen perehtymisen jälkeen albumia täytyy pitää pirun toimivana kokonaisuutena, jonka kappaleet löytävät hienosti omat tunnelmansa.” (Eetu Järvisalo)
02. Circle – Terminal
” Jos joku väittää, että rockmusiikki ei voi olla taidetta, hän on väärässä.” (Mikko Malm)
01. Hallatar – No Stars Upon the Bridge
”Albumi on hetkistä raadollisinta heijastava tunteenpurkaus, sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti elämää suurempi käsikirjoitus.” (Joona Turunen)
Ulkomaisten albumien kärkikymmenikkö löytyy tästä. Listat nikkaroi Tero Lassila.