Etsi
Apothecary's Tome ov Depravity and Filth on jyväskyläläisyhtyeen kolmas pitkäsoitto.
Netherheaven on yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto.
Origin ei päästä kuulijaa helpolla.
Sadistin uusi levy välittää kauhua.
Eihän tämä nyt ihan Venomia ole...
Obscura vetää omien sanojensa mukaan mutkat suoriksi.
Mamelin ja kumppaneiden yhdeksäs kiekko on valmis.
Born of Osirisin tuleva kiekko on tiivistelmä bändin parhaista puolista.
Seitsemän kokopitkää puskenut Psycroptic kuulostaa yhä rankalta.
Diagrams of Consciousnessin virallinen julkaisupäivä on 20.11.
Hyviä uutisia teknisen tykityksen ystäville!
The Other Records avaa kivijalkamyymälän 25.9.
Abandon on toinen singlelohkaisu Isochron-albumilta.
Gorgutsin hiljaiselo rupeaa olemaan historiaa.
Kyseessä on Isochron-albumin avausraita.
Fallujahin biisikynä on jälleen savunnut.
Obscuran uralla tapahtui melko erikoinen episodi.
Brittiläisten debyytti soi mukavasti 1990-lukulaisessa hengessä mutta tähän päivään tuotuna.
Ulcerate antaa väkevän näytön uutta albumia ajatellen.
Kanadalainen Beneath the Massacre julkaisee uuden levynsä suurelle Century Medialle.
Espanjalaisryhmän musiikki on yhä haastavaa.