No niin, taas mennään! – Järjettömästä soittopornosta tutuksi tullut Archspire esittelee tulevaa albumia uudella kappaleella

Eihän tämä nyt ihan Venomia ole...

04.08.2021

Teknistä death metalia soittava kanukkibändi Archspire ilmoittaa julkaisevansa seuraavan levynsä Bleed the Futuren 29. lokakuuta.

Albumin esittelykierros avataan Golden Mouth of Ruin -kappaleella, joka sisältää yhtyeen musiikin ominaispiirteet, eli käsittämättömän soitannollisen virtuoositeetin ja sen seassa lymyävän tarttuvuuden.

Levyn inspiraatio löytyi syntymän ja kuoleman mysteereistä:

”Mitä tapahtuu ihmisille, jotka eivät ole koskaan syntyneet? Joutuvatko he toiseen ulottuvuuteen?” laulaja Oliver Rae Aleron pohdiskelee.

”Leikittelin tällä ajatuksella, koska en ole törmännyt kauhuleffaan, jossa tämä olisi teemana. Teema toimi jokaisen kappaleen kohdalla.”

”Albumin ainoa yhteiskunnallinen ajatus on, että ihmiset eivät tiedä, millaisia lapsia synnyttävät. Jos tuot jonkun tälle planeetalle, et voi tietää, kasvaako hänestä hyvä vai paha ihminen.”

Lisää luettavaa